[tuomomakela.com - alkusivulle]

päivitetty 4.5.2008

FinnSpring-viestissä neljäs

4.5.2008 klo 22:29
En juossut viikonloppuna katsastuksia, koska halusin harjoitella viikon. Uskon, että se oli hyvä valinta. Sain tehtyä pari tärkeää harjoitusta ja fyysinen vire on nyt noususuunnassa. Toki, odotin sunnuntain viestiin parempaa. Kenties osaltaan raskas maastopohja sai juoksun tuntumaan työläältä. Suoritus itsessään oli kohtuullinen. En tehnyt montaa selvää virhettä rasteilla, mutta viivaa väleillä olisi ollut syytä oikoa. Jäin osuusajoissa kuitenkin vain minuutin nopeimmille ja nostin meidät ankkuriosuudella kaksi sijaa neljänneksi. Kolmas sijakin näytti olevan jo haarukassa, kun puolen tunnin kohdalla näin Sipoon paidan edessä. Luulin, että saisin Snickarsin helposti kiinni ja kun myöhemmin häntä ei näkynyt isolla aukollakaan, oletin päässeeni jo edelle. Mutta ei, Snickars oli juossut lopun hyvin ja liikkui puoli minuuttia edelläni. Kaikesta huolimatta kilpailu osoitti, että kunto on menossa oikeaan suuntaan. Ensi viikonloppuna juoksen sekä Huippuliigassa että sprinttikatsastuksessa. Kisasivut ja kartta.

Kolmas plaketti neljään vuoteen 28.4.2008 klo 19:44
Tiomila lähestyy 22.4.2008 klo 11:10
Kulkupäiviä odotellessa 16.4.2008 klo 19:00
Kevätyössä toinen 13.4.2008 klo 01:52
Uutisarkistoon...


Kansainvälinen Tiomila

[ tuomomakela.com :: 29.4.2008 ]

Pan-Kristianstad, Moras, Orion ja Stora Tuna kaikki kymppisakissa. On sanomattakin selvää, ettei nyt puhuta Jukolasta. Siellä noista ei yksikään ole kymppikärjessä. Voisin vaikka lyödä asiasta vetoa. Lue lisää... (9)

GPS-liivit selässä 14.4.2008
Ei niin onnellinen (5) 11.3.2008
Oppi tarttuu hitaasti 20.2.2008
Kuusisataa (2) 4.2.2008
Juttujen arkistoon...


Hpk

vkharj aikai
18/2008 9 7.18 75
17/2008 7 4.52 57
16/2008 3 2.05 21
15/2008 6 5.30 53
14/2008 10 10.41 98
13/2008 9 7.49 82
12/2008 6 7.38 57

  Kartat

4.5.2008FinnSpring-viesti
27.4.2008Tiomila
6.4.2008Kolmårdskavlen
4.4.2008Svartnatta [1, 2]


Kalenteri

10.5.PRISMA-rastit
11.5.EM-katsastus sprintti
1.6.SM-sprintti
14.-15.6.Jukolan viesti