sprinttisuunnistaja

Tuomo Mäkelä

Seuraa minua Twitterissä: @tuomomakela
Alkusivu - Harjoittelu - Jutut - Keskustelu - Linkit

Tieni taitoniekaksi: Tulevan ennakointia

[ mäksä :: 11.3.2004 ]

Suunnistaminen on yksinkertaistettuna kartan ja maaston informaation yhdistelyä. Kun tunnistetaan kartan ja maaston vastaavuus, saadaan selville oma olinpaikka ja etenemissuunta. Menetelmiä tähän päämäärään pääsemiseksi on useita, mutta ne voidaan jakaa karkeasti kahtia sillä perusteella, että luetaanko kohteet ensin maastosta vai kartalta.

Viisaammat ovat meille opettaneet, että paras tapa suunnistaa on ennakoida tulevaa maastoa ensin kartalta, jonka jälkeen kohteet tulee havainnoida maastosta. Näin suunnistus säilyy edessä ja sujuvana.

Minä en suunnista näin.

Olen varttunut Varsinais-Suomen avokallioilla. Näkyvyyttä ja luettavaa on riittänyt. Useinkaan ei ole tarvinnut miettiä reitinvalintoja tai muita jonnin joutavuuksia. Sen kun on tuupannut suoraan. Ennakoinut jotain suuria kohteita ja muuten lueskellut, mitä vastaan on tullut. Aika simppeliä.

Mutta jos eteen lyödäänkin oikeata metsää. Sellaista, missä ei ehkä näekään kuin sen yhden kumpareen, jonka laitaan on kuusikossa tupsahtanut. Ja jos rinteessä sattuukin olemaan useampi samanlainen, eikä mitään kumpareita sen suuremmin ole tullut kartasta noteerattua, niin oikeaa olinpaikkaa arpoessa saattaa tulla Aulis Gerlanderia ikävä.

Avokallioilla olisi voinut peilailla kumpareita jo matkan päästä. Sammalen pöllyessä olisi voinut asetella nyppylät kartalle, ellei sitten horisontissa olisi paistellut jokin suurempi kohde, joka johtotähtenä olisi kartta työnnetty taskuun ja vilkaisurytmi jätetty odottamaan kesähelteitä.

Onneksi puutteellisen ennakoinnin mukana tuomia ongelmia ratkomaan ovat kiinalaiset keksineet meille oivan apuvälineen, kompassin. Jos ei kahden suuremman kohteen välillä jaksa lukea epämääräisyyksiä, niin voi lyödä suunnan tauluun tykittää kumpareikkojen läpi niistä sen suuremmin välittämättä. Toisinaan tulee toimittua näin ja ymmärrän itseäni varsin hyvin, sillä uskoakseni olen kartanluvussani tehnyt enemmän virheitä kuin kompassini suunnan näyttämisessä.

* * * *

Kaipa jokainen itseään suunnistajaksi tituleeraava osaa suunnistaa ennakoinnin kautta ja niin osaan minäkin. Mutta se ei tarkoita, ettei kehittämisen varaa omassa ennakoinnissa löytyisi.

Ennakoinnissa keskeistä on karttakuvan muodostaminen maastosta. Omat ongelmani lienevät sekä taidossa että viiteliäisyydessä. Tutuissa maastotyypeissä karttakuva muodostuu helposti, mutta kun kartta valitaan vaativasta maastosta ja oudosta maastotyypistä, niin muotojen hahmottaminen vaatii enemmän aikaa.

Toisaalta tapani suunnistaa on suurpiirteinen. En välitä ennakoidessani yksityiskohdista ja muodostan hyvin pelkistetyn karttakuvan tulevasta. Ennakoinnin täsmällisyyttä ja jatkuvuutta olisi mahdollista parantaa pelkästään tietoisesti paneutumalla asiaan.

Ennakointia harjoitellessa minun täytyy varoa ylilyöntejä. Ei kukaan ennakoi kaikkea. Jos yritän muuttaa suunnistustani liikaa kerralla, tulokset muuttuvat, ainakin hetkellisesti, huonompaan suuntaan, jolloin kiinnostus taidon kehittämiseen ottaa askelia taaksepäin. Minun tulisi kyetä integroimaan uusi ajattelumalli ja tapa suunnistaa vanhaan pohjaan. Jatkossakin minun täytyy käyttää kompassia varmistamaan etenemistä ja minun täytyy tukeutua ja luottaa selvimpiin kohteisiin, eikä pyrkiä suunnistamaan liian pienten yksityiskohtien mukaan, vaikka niitä ennakoisinkin.

Täytynee hioa ajatusmalleja ennen kuin kevätleirillä pääsee kartan kanssa katselemaan ja kummastelemaan, miten ennakointi käytännössä soljuu. Toivottavasti jollain aikavälillä ennakoinnin kehittäminen näkyisi myös suunnistuksen sujuvuudessa ja varmuudessa.


Ei kommentteja    ::    Kommentoi