sprinttisuunnistaja

Tuomo Mäkelä

Seuraa minua Twitterissä: @tuomomakela
Alkusivu - Harjoittelu - Jutut - Keskustelu - Linkit

Tieni taitoniekaksi: Mitä on opittu?

[ mäksä :: 14.5.2004 ]

Kevään kilpailukausi vetää osaltani henkeä. Kilpailuita on takana jo kymmenkunta, mutta kevään tärkeimmät koitokset antavat vielä odottaa. Nyt lienee oikea hetki puntaroida, ovatko talven ajatukset tuottaneet oikeasti tulosta.

Tulosliuskoihin perustuvana yhteenvetona voi todeta, että viestit ovat sujuneet, henkilökohtaiset eivät. Kun keskitytään suunnistussuorituksen taitoelementtiin, eivät tulosluettelot anna täysin oikeudenmukaista lausuntoa onnistumisista.

Jos tarkastellaan suorituksia taitonäkökulmasta on viesteissä tullut kolme hyvää suoritusta, Kolmårdskaveln, Kevätyönviesti ja FinnSpring. Tiomila sujui kohtalaisesti ja Svartnatta heikosti. Henkilökohtaisista kilpailuista Saaristorastien suoritus oli taidollisesti hyvä ja Siljarastien sekä FinnSpringin suoritukset olivat kohtalaisia. Vaikka viime viikonlopun AM-pikamatka kaatui miehen mukana jo kolmosvälillä, oma arvioni on, että suorituksesta olisi muodostunut vain kohtalainen. Espanjassa juostun keskimatkan kilpailun sivuutan tarkasteluissa.

Virheiden taustoja

Ensinnä täytyy tunnuntaa tosiasiat: Virheitä tulee aina. Idealistisesti voitaisiin ajatella, että jokainen rasti on löydettävissä suoraan, joten tavoitteena pitäisi olla aina virheetön suoritus. Tukeudun tällä kertaa mielummin realismiin, joka sanoo, että tietty määrä virheitä voidaan sietää, koska niiden eliminoiminen veisi enemmän aikaa kuin virheet itsessään. Tämä perusvirhetaso riippuu maastosta ja radasta, mutta on minun taitotasollani tyypillisimmillään 5-10 sekuntia per kilometri.

Jos virhettä tulee enemmän kuin laskennallisesti olisi hyväksyttävää, se johtuu todennäköisesti henkisistä asioista. Alkukauden heikkojen suoritusten taustalla on ollut kaksi ongelmaa: yliyritys ja suunnistusajatuksen loppuminen.

Yliyrittäminen ja hätäily ovat olleet aikaisemman suunnistusurani keskeisimpiä ongelmia, joita talven aikana yritin kitkeä realistisemmalla tavoiteasettelulla. Vaikka väitän asiaa vieläkin ongelmaksi, niin ongelman kokoluokka on pienentynyt monta numeroa. Selvin merkki tästä on, että aiempina vuosina tein ykkösrastilla virheen joka kolmannessa kilpailussa, nyt olen pummannut ykköstä kerran yhdeksässä kilpailussa.

Vain Svartnatassa tein virheen ykkösellä. Kauden ensimmäinen kilpailu, hyvissä asemissa maastoon, halu menestyä, halu näyttää, lopputuloksena hätäilyä ja iso virhe ykkösellä. Myös AM-pikassa yritystä oli liikaa. Tämä oli havaittavissa, vaikkei asia kovin selkeästi ehtinytkään konkretisoitua. Ongelmana hätäily on edelleen olemassa, mutta kevään kuluessa olen löytänyt oikeansuuntaisia kilpailuun valmistautumiskeinoja, joiden avulla saan hätäilyn suljettua pois suorituksista.

Toinen virheiden aiheuttaja suunnistusajatuksen loppuminen on täysin uusi ongelma. Aikaisemmin loppumatkan virheet olivat seurausta liiasta intoilusta. Nyt lopun virheet ovat johtuneet enemmänkin siitä, ettei suunnistusajatus pysy yhtenäisenä ja ajtukset karkailevat muihin aiheisiin. Siljarasteilla ja Tiomilassa tein suunnistusajatuksen heikettyä lopussa karkeita virheitä. FinnSpringin henkilökohtaisessa kilpailussa suunnistusajatuksen loppuminen näkyi epäsujuvuutena, joka vähitellen konkretisoitui pieniksi virheiksi. Tämä epäsujuvuus yhdessä umpisurkean kulun kanssa sai minut keskeyttämään ja säästämään voimia viestiin ennen kuin suunnistusajatuksen heikkeneminen aiheutti suurempia virheitä.

En itsekään tiedä mistä ilmiö johtuu. En usko, että suunnistusajatuksen katkeaminen johtuu yleisestä kyllästymisestä suunnistamiseen tai fyysisestä väsymisestä. Ehkäpä suunnistuksen kaavamainen ja kiireetön toteuttaminen ei ole ominta itseäni ja oikean rutiinitason ylläpitämisessä henkiset voimat ovat loppuneet vain yksinkertaisesti kesken.

Taito kehittynyt vain vähän

Itse suunnistustaidon kehittäminen on paljon mutkikkaampi asia kuin henkisen puolen virittäminen suunnistukseen sopivaksi. Jos virhemääriä katsoo miten päin tahansa, ne ovat pienentyneet selvästi viime vuoteen verrattuna. Tänä vuonna virheitä on tullut 16 sekuntia kilometriä kohden, kun viime kauden vastaava luku oli yli kaksinkertainen. Tässä valossa suunnistustaito on kehittynyt.

Uskon, että vähentyneet virheet johtuvat lähes yksinomaa paremmasta asenteesta. Olen antanut sujuvuudessa myöden ja saanut vastalahjaksi virheettömämpiä rastivälejä. Keskittynyt paremmin itse suunnistamiseen. Taito itsessään ei voi kehittyä harppauksin, vaan se paranee vähitellen tuhansien oikeiden toistojen myötä. Kehittyminen paremmaksi suunnistajaksi vaatii monivuotista harjoittelua jokaiseen suunnistussuoritukseen tiukasti keskittyen.

Jatkossa tavoitteeni on saada suunnistuksen rutiinit vakiintumaan, oppia pitämään mieli rauhallisena ja suunnistusajatus kasassa kilpailusta ja rastivälistä toiseen. Uskon tämän poistavan kaikkein heikoimmat suoritukset repertuaarista. Lisäksi pitkän aikavälin tavoitteenani on parantaa sujuvuutta ja vähentää parhaiden suoritusten virhetasoja. Näitä asioita on vaikeampaa kehittää tietoisesti, vaan oikealla harjoittelulla ne paranevat hitaasti hiipien.

Loppusanat

Ennen juttusarjan aloittamista suunnittelin kirjoittavani tyylikkään yhtenäisen kokonaisuuden. Pohtivani laajasti suunnistusta eri kanteilta. Toisin kävi. Kirjoitukset ovat nyt vain paloja matkan varrelta, mutta tärkein, omat tavoitteeni täyttyivät. Ajattelin talven aikana suunnistusta, miten kehittyisin taitavammaksi suunnistajaksi ja ainakin virhemäärien valossa onnistuin. Mutta vaikka juttusarja päättyykin, tieprojekti jatkuu, tavoitteet säilyvät. Minä aion taitosuunnistajaksi. Sanokaa minun sanoneen.


Ei kommentteja    ::    Kommentoi