sprinttisuunnistaja

Tuomo Mäkelä

Seuraa minua Twitterissä: @tuomomakela
Alkusivu - Harjoittelu - Jutut - Keskustelu - Linkit

Kevätspesiaali 2003: 8. SM-pikamatkan karsinta 1996 H16

[ mäksä :: 22.1.2003 ]

SM-pikamatka ensimmäisenä 16-sarjavuotenani 1996 oli ensimmäinen SM-kilpailu, jossa olin juoksemassa. Tosin A-finaali jäi kaukaiseksi haaveeksi, mutta SM-kilpailu, mikä SM-kilpailu.

[Ensimmäiset välit suurempana, 129kt]

Vielä tuolloin lähdin kilpailuun vähän joka suhteessa altavastaajana. Ajattelin, että jos aion päästä finaaliin, niin minun on pakko juosta kovaa. K:lta lähdin täysillä muista mallia ottaen suoraan eteenpäin. Matkalla maasto ei oikein täsmännyt, mutta pikkuseikoille ei tässä kisassa ollut aikaa. Lopulta vastaan tuli polku.

Olin hieman hämilläni. Aluksi kai luulin polun olevan sen, jonka pitikin tulla vastaan, mutta polun yli juostuani hylkäsin tämän vaihtoehdon. Hetken pyöri poika ja kartta ja sitten tein yhden suunnistusurani suurimmista oivalluksista. Paikallistin itseni mastosta, joka sijaitsi rastin pohjoispuolella. Puolikilometriä olin juossut, mutta matka ei ollut lyhentynyt senttiäkään.

Lähdin uudella tarmolla kohti ykkösrastia. Aivan suoraan ei lippu löytynyt, mutta tämä virhe taisi metsässä tuntua yhdeltä niistä monista pikkuseikoista.

Ja kun vauhtiin oli päästy, niin miksipä sitä hillitsemään. Mäki alas, toisen yli ja rastille. Yksi aukko sinne tai tänne, aivan sama. Lippua ei näkynyt ja jälleen jouduin hetken spekuloimaan sijaintiani. Uudesta lähestymissuunnasta rasti löytyi jopa yllättävän hyvin.

Loppumatkasta rata muuttui helpommaksi ja ilman suurempia paineta poimin rastit virheittä. Tuloslistoilla olin toiseksi viimeinen. Hävisin karsinnan voittaneelle Nurmen Samille vajaan vartin ja finaalipaikastakin jäin 12 minuuttia. Näin jälkikäteen olisi mielenkiintoista nähdä omat väliajat.

Myöskään B-finaali ei aivan puikkoihin mennyt. Muistan kuinka seisoin mäellä, väärällä mäellä. Mutta siihen loppuivat varmat tiedot. Lyhyen harkinnan jälkeen päätin lähteä kohti lähintä tietä ja seuraavaa rastia.


Ei kommentteja    ::    Kommentoi