sprinttisuunnistaja

Tuomo Mäkelä

Seuraa minua Twitterissä: @tuomomakela
Alkusivu - Harjoittelu - Jutut - Keskustelu - Linkit

Tiomilan ennakkospekulaatio 2006

[ mäksä :: 25.4.2006 ]

Tiomila juostaan tänä vuonna Hallsbergissä tasaisissa ja vauhdikkaissa maastoissa. Järjestäjät ovat arvioineet, että miesten viestin juostaisiin läpi 5.15 kilometrivauhtia. Toisaalta hajonnat, osittain GPS seurantajärjestelmän takia, on luotu siten, että enimmillään vain kaksi osuutta hajoaa keskenään. Näistä syistä erot viestissä pysyvät pieninä, elleivät radat osoittaudu yöllä ennakko-odotuksia selvästi vaativammiksi. Perinteisesti ratojen ollessa hieman helpompia, ovat ruotsalaisjoukkueet menestyneet suhteessa suomalaisjoukkueita paremmin.

Viime talvena seurasiirtomarkkinoilla oli melko paljon liikehdintää ja joukkueiden voimasuhteet muutuivat jonkin verran. Suurimmista ennakkosuosikeista Halden SK hieman heikkeni ja Kalevan Rasti pysyi ennallaan. Sen sijaan monet haastajat saivat kaipaamiaan vahvistuksia riveihinsä. Kamppailu Tiomilan voitosta saattaa muodostua tänä vuonna erittäin tasaiseksi.

Seuraavassa arviot kolmenkymmenen ja yhden joukkueen mahdollisuuksista tulevassa Tiomilassa:

Halden SK

Ehkä suurin ja kenties myös kaunein, mutta Tiomilassa edellisestä suurviestivoitosta tulee kuluneeksi kaksi vuotta. Talvella Kristiansen lähti Parmaan, BJ:n jalka on hajalla, Björlo ja Thoresen ovat taas vuoden vanhempia. Toisaalta viime vuonna pitkälle yölle kärjessä lähti Haldenin kakkosjoukkue, joten ei materiaali kesken lopu. Etenkin Mattias Karlsson on osoittanut olevansa kovanluokan viestitykki. Myös viime vuosien tärkeimmät miehet Huovila, Haldin, Sandvik ja Wingstedt ovat edelleen käytettävissä ratkaisemaan viestiä. Kenties Halden on edelleen suurin ennakkosuosikki, mutta marginaalit ovat jatkaneet kaventumistaan.

Kalevan Rasti

Joukkue lienee täsmälleen sama kuin vuosi sitten. Silloin KR taisteli voitosta seitsemän osuutta, kunnes Halden ja Södertälje juoksivat kahdella osuudella kuusi minuuttia karkuun. Joukkueesta löytyy varmasti taitoa ja rutiinia pysyä yön läpi mukana taistelemassa voitosta, mutta itse voittaminen on aina vaikeaa. Onkohan Joensuussa vielä liikaa lunta, jotta miehet ratkaisuosuuksilla olisivat ehtineet parhaaseen vireeseen?

Södertälje-Nykvarn Orienteering

Viime vuotinen voitto saattoi olla monille yllätys, mutta toisaalta viimeisen neljän vuoden aikana on Södertälje ollut aina viiden parhaan joukossa. Talvella Jonasson lähti Leksandsiin ja Blohm lopetti huippusatsauksen. Södetälje paikkasi kuitenkin menetykset rekka-autollisella keskieurooppalaisia maajoukkuemiehiä, kirkkaimpia tähtinä Smola, Dlabaja sekä Matthias M?ller. Loppuosuuksille on ainakin tarjolla kulkumiehiä riittävästi, mutta henkilökohtainen suunnistusosaaminen ei välttämättä pärjää vertailussa Haldeniin ja Kalevan Rastiin. Joukkueen taktiikan voisi kuvitella olla samankaltainen kuin edellisenä vuonna. Tuskin kuitenkaan riittää voittoon asti toisena vuonna peräkkäin.

Vehkalahden Veikot

VeVe on viime vuosina vahvistunut tasaisesti. Nyt pakkaa tulivat täydentämään Käyhkö ja Lantela. Viime vuonna joukkue oli epäonninen Tiomilassa, kun Fincke ja Lauenstein olivat sivussa. Nyt kaikki näyttäisi olevan kunnossa. Mahdollisuudet jopa voittoon asti.

Leksands OK

Leksand esiintyi talven seuranvaihtomarkkinoilla voittajana, kun Jonasson, Norman ja Granath siirtyivät joukkueeseen. Lisäksi sveitsiläinen kulkumies Fabian Hertner lienee vahvistamassa ykkösjoukkuetta. Tappiopuolelle laskettiin Hiisirastiin siirtynyt Efimov. Viime vuonna joukkue sijoittui viidenneksi, vaikka jäi kolmella viimeisellä osuudella pahasti jalkoihin. Jos alku sujuu tänä vuonna yhtä hyvin, tuo Jonasson Leksandille tarvittavaa vahvistusta taisteluun sijoituksista.

IFK Göteborg

Vahvistuksiksi kirjattiin Noborn, Taanila ja Olofsson. Löwegren on huippukunnossa. Spring Cupissa toinen. 7mannatsa voitto, tyylillä. IFK Göteborgilla näyttäisi olevan paras ryhmä vuosiin, jopa parempi kuin vuonna 2003, jolloin he olivat toisia. Varmasti mukana kärkitaistelussa, mutta voitto olisi yllätys.

Vaajakosken Terä

Viime vuoden Tiomilassa Terä oli varsin rampana liikenteessä, mutta Jukolasta lähtien joukkue osoitti, mihin se viesteissä parhaimmillaan pystyy. Joukkue on viime vuodesta pysynyt käytännössä muuttumattomana, mutta materiaali saattaa olla liian kapea Tiomilaan, jotta joukkue ehtisi taisteluun aivan kärkisijoista.

IK Hakarpspojkarna

HP menetti talvella Rokkjaerin ja Fenger-Grönin OK Pan Århusiin, mutta sai tilalle Peter Jacobssonin. HP:n materiaali on joka tapauksessa sen verran leveä, etteivät seurasiirrot sinänsä merkittävästi heikennä joukkuetta. Kymmenen parhaan joukossa.

Kristiansand OK

Talvella joukkue koki merkittäviä menetyksiä, kun Nordberg ja Bjerkreim-Nilsen loikkasivat Bäkkelagetiin. Menetyksiä paikkaamaan saapui Jon Duncan Haldenista. Kohu joukkueesta on viime vuodesta selvästi laskenut, vaikka ryhmä on edelleenkin hyvinkin varteenotettava kärkitaisteluun. Ehkä nyt haastajan asemassa Jostein Moekaan ei vedä hernettä nenään. Vahva ehdokas 10 parhaan joukkoon.

Tampereen Pyrintö

Joukkue vahvistui talvella Saarisella ja Jarkko Laineella. Huhupuheet siitä, että Punakone oli nyt parempi kuin vuosiin, eivät välttämättä ole tuulesta temmattuja. Joukkueesta löytyy nopeita jalkoja loppuosuuksille, kokemusta ja rutiinia yölle. Heikkoa lenkkiä ei paperilla olekaan. Viime vuonna epäonnea tai puuttuvia leimoja oli yhteen seuraan riittävästi, joten ehkä tänä vuonna taas 10 parhaan joukossa.

MS Parma

Öystein Kristiansenin saapuminen Parmaan sai syksyllä aikaan melkoisen ketjureaktion ja perässä tuli puolen kymmentä kansallisen tason suunnistajaa. Ehkä merkittävämpi seuraus syntyneessä ketjureaktiossa oli kuitenkin se, että miehet, niin uudet kuin vanhat, näyttäisivät olevan varsin hyvässä kunnossa. Mutta ei kahdella maajoukkuetason suunnistajalla Tiomilaa voiteta, ennemminkin taistellaan paikasta kymmenen parhaan joukkoon.

Bäkkelagets SPK

Viime vuonna Bäkkelagets koki alemmuustilan, kun sijoitus Tiomilassa oli vasta 41. Nyt Valstadin johdolla on joukkueesta alettu rakentaa uudelleen suurviestien vakiomenestyjää. Tulolista on vakuuttava, kun joukkueeseen liittyivät Nordberg, Bjerkreim-Nilsen sekä Mikkel Lund. Mutta hyviä miehiä he tarvitsevatkin. Nyt taistelevat paikasta kymmenen joukkoon.

Turun Metsänkävijät

Tuntuu, että miehet alkaisivat tulla vanhoiksi ja hieman laiskoiksi, mutta jotenkin kun juostaan viestiä ja vieläpä yöllä, niin hommalla on tapana toimia. Kyllä joukkue taitaakin olla hieman heikentynyt. Etenkin kotimaisen kaluston osalta. Toisaalta pientä mieskatoa paikkaa tehokkaasti TuMen Itä-Euroopan alajaosto, joka on kevään mittaan väläytellyt omaa osaamistaan. Kaikkien miesten varmuus yöviestissä saattaa kuitenkin olla pieni kysymysmerkki. Kymmenen joukkoon mahtuminen voi tehdä tänä vuonna tiukkaa.

Delta

Deltan ryhmä on pysynyt viime vuodesta samana, joskin joukkueeseen lienee tulossa muutoksia, kun nuoruus on valtaamassa paikkoja kokemukselta. Deltan historia on sikäli mielenkiintoinen, että toistuvasti joukkue on mainittu yhtenä menestyjäehdokkaista, mutta aina jokin lenkki on pettänyt, eikä aivan ennakoituihin huippusijoituksiin ole ylletty. Enää ei joukkueen materiaali ole sellainen, että se lukeutuisi suurimpien ennakkosuosikkien joukkoon. Taistelee paikasta kymmenen joukkoon.

Stora Tuna IK

Parin viime vuoden aikana Stora Tuna on noussut miltei tyhjästä hyvinkin varteenotettavaksi viestijuokkueeksi. Ulkomaalaisvahvistukset ovat ehtineet osoittaa osaamisensa pohjoismaalaisissa maastoissa. Henrik Löfås on juoksuvoimansa ansiosta käyttökelpoinen mies loppuosuuksille. Syksyllä seuraan liittynyt Staffan Eriksson tuo kokemusta yöosuuksille. Tiomila saattaa sopia varsin hyvin joukkueelle. Olisiko tässä yllätysnimi 10 parhaan joukkoon?

IFK Lidingö SOK

Vain pintapuolisesti taustat tuntien, en vieläkään pysty ymmärtämään, miten viime vuoden ruotsinmestaruusviestissä seura onnistui ottamaan kaksoisvoiton. Unohtamatta Malungin kakkosjoukkueen taannoista voittoa, taitaa naapurissa kaikki olla mahdollista. Talvella ryhmään liittyi vielä kotimaastoihinsa Tiomilassa palaava Emil Lauri, mutta muuten joukkue on kärsinyt loukkaantumisista. Sijoitus 10 joukossa taitaa jäädä haaveeksi.

OK Pan-Kristianstad

Viime vuonna joukkue oli kymmenes ja tänä vuonna miehitys tulee olemaan suurinpiirtein sama. Joukkue vaikuttaisi olevan tänä vuonna hyvässä kunnossa, mutta viime vuotinen sija oli selvästi yläkanttiin. Joukkueen loppu on hyvä, mutta materiaali sen verran kapea, että alussa saatetaan jäädä. Viime vuotinen sijoituskin saavutettiin pelkästään hyvällä loppuvedolla. Hyvät mahdollisuudet kuitenkin 20 joukkoon.

OK Denseln

Erik Andersson, Damien Renard, Nicholas Girsch ja loput tavallisia viestimiehiä. Perus ruotsalaisjoukkue. Joukkueeseen ei ole tullut muutoksia viime vuodesta. Hyvin pienet mahdollisuudet pärjätä isosti, mutta toisaalta löytyy suurella varmuudella kahdenkymmenen paikkeilta.

Farum-Tisvilde OK

Viime vuosina Farumille ei Tiomilasta ole menestystä herunut, mutta Sippu-Jukolassa se oli kahdeksas. Toisaalta Tiomilassa oli poissa kolme Jukolan ykkösjoukkueen miestä, eikä materiaali tahdo kestää tämän kaltaista mieskatoa. Muuten Farumilla näyttäisi olevan kasassa ihan hyvä porukka. Jukola-seitsikon jälkeen taso laskee hieman, mutta todennäköisesti joukkue kestää sen ja ehtii kahdenkymmenen joukkoon.

Malungs OK Skogsmårdarna

Håkan Eriksson siirtyi tänä vuonna H45-sarjaan. Muutenkaan Malungilla ole paljon alle kolmekymppisiä ringissä pyörinyt. Paitsi talvella tuli pari nuorempaa kaveria, joista ainakin Erik Rost voidaan laskea vahvistukseksi. Myös Mazulis siirtyi seuraan Kurikasta, mutta toisaalta Staffan Eriksson lähti Stora Tunaan. Onhan Malungilla paperilla kovia nimiä, mutta ehkä joukkueen runko alkaa olla jo liian vanha. Kahdenkymmenen joukkoon.

OK Orion

Nobornin lähtö teki ison loven joukkueeseen, vaikka Kowalski tulikin menetystä paikkaamaan. Ulkolaisia alkaa olla joukkueessa vaikka muille jakaa, mutta ei joukkue silti vaikuta erityisen vahvalta. Todennäköisesti kahdenkymmenen paikkeilla.

Paimion Rasti

Tuntuu siltä, että rivimiehet voisivat olla paremmassakin kunnossa. Epävarmalta tuntuvia lenkkejä joukkueessa tuntuisi olevan pari liikaa. Toisaalta, vaikka avainmiehet ovat hyvät kunnossa, niin eivät hekään ihmeisiin pysty omilla osuuksillaan. Hyvät mahdollisuudet kahdenkymmenen joukkoon.

Rasti-Kurikka

Mazulis lähti Malungiin, mutta tilalle hankittiin Troy de Haas. Joukkue on paperilla suurinpiirtein yhtä vahva kuin viime vuonnakin. Kahtena edellisvuonna sijoitus Tiomilassa on ollut yhdestoista. Se on ehkä hieman yläkanttiin. Ennemminkin joukkue taistelee paikasta 20 joukkoon.

OK Pan Århus

Joukkue vahvistui talvella merkittävästi, kun peräti kuusi Tanskan maajoukkuesuunnistajaa vaihtoi Pan Århusiin. Toisaalta, muutos oli lähes täsmälleen sama, joka on tapahtunut toiseen suuntaan parin viime vuoden kuluessa. Melko tyhjästä joukkuetta taas rakennetaan, vaikka joitain nuoria, Tanskan mittapuussa varsin hyviä suunnistajia siellä entuudessaan olikin. Tiomila lukuisine yöosuuksineen vaatisi enemmän rutiinia kuin tanskalaisilta löytyy, vaikka muuten maastotyyppi sopiikin heille ehkä kohtuullisesti. Hyvillä juoksuilla 20 joukossa.

Rajamäen Rykmentti

Rykmentti sai talvella vahvistukseksi Matthias Merzin, muuten joukkue pysyi entisellään. Ei yksi mies vielä ihmeitä tee. Joukkeen materiaali on edelleen Tiomilaan hieman liian kapea. Onnistuessaan 20 joukossa.

OK Linn?

Pitkästä aikaa Linn?llä on ihan varteenotettava Tiomilajoukkue. Joukkueen tähtinä ovat Troengin veljessarja, mutta muuten aika perustallaajaa. Kuitenkin koko joukkue oikeita suunnistajia. Onnistuessaan 20 joukossa.

OK Ravinen

Viime vuonna sekä Tiomilassa että Jukolassa seitsemäs, mutta talvella Matthias M?ller lähti Södertäljeen ja Peter Jacobsson Hakarpspojkarnaan. Viime vuonna jalkeilla oli oikeasti hyvä joukkue, mutta materiaali on niin kapea, että kahden tärkeän miehen menetys kyllä tuntuu. Tänä vuonna tuskin edes 20 parhaan joukossa.

IL Tyrving

Tyrving sai talvella pari uutta vahvistusta ja omat avainmiehet ovat vielä nuoria ja oppivassa iässä. Joukkue alkaa vaikuttaa jo hyvinkin varteenotettavalta, vaikka väliosuuksilla onkin miehiä, joiden nimet eivät varsinaisesti laita kelloja soimaan. Joka tapauksessa joukkue on varmasti seuraamisen arvoinen, vaikka joukkue ei aivan 20 joukkoon vielä sijoittuisikaan.

Ulricehamns OK

Ulricehamn on siinä mielessä hieno joukkue, että he oikeasti tiedostavat sen, ettei heillä ole erityisen hyvää joukkuetta ja viestiä lähdetään juoksemaan taktiikalla "olla mahdollisimman vähän huono" eli kovaa päätä alkuun ja vaikka lopussa jäätäisiin, niin se tuntuu sijoituksissa vähemmän. Viime vuonna tällä taktiikalla oltiin 12. Mutta tuskin tänä vuonna 20 joukossa, vaikka joukkue onkin paperilla yhtä hyvä kuin vuosi sitten.

NTNUI

Skjeset ja Waaler Kaas valittiin Tanskan EM-joukkueeseen. Muuten juoksijoiden nimet eivät paljoa kerrokaan. Mutta joukkue on ollut Tiomilassa kahtena edellisvuonna 20 joukossa. Ja hyvällä logiikalla voisi päätellä, että miehet saattaisivat olla jopa paremmassa kunnossa. En silti oikein jaksa uskoa, että ne tänä vuonna ehtisivät 20 sakkiin.

Angelniemen Ankkuri

Oltiin viime vuonna yhdeksänsiä ja tänä vuonna kaikki miehet ovat paremmassa kunnossa. Kai se niin on, että aika monella joukkueella on onnistuessaan mahdollisuus sijoittua kymmenen parhaan joukkoon. Kyllä tänäkin vuonna moni edellä mainituista joukkueista näyttää paperilla kovemmalta. Mutta sitä asiaa on turha miettiä. Paperit eivät koskaan pidä paikkansa, kaikkien osalta. Osa joukkueista epäonnistuu aina. Täytyy vain pitää huoli, ettei niin käy omassa leirissä. Silloin ollaan kymppisakissa, taas. Ehkä kuitenkin on realismia puhua 20 parhaan joukosta.


Kommentoi


yhdyn edelliseen kommentoijaan. asiallista tekstiä.

lukija - 26.4.2006 klo 22.26


Hyvät spekulaatiot! Ei muuta kun tsemppiä Tiomilaan..

Vierailija - 25.4.2006 klo 21.15