Moni on kritisoinut SM-erikoispitkien juoksemista perhoshajonnoin. Minusta tämä on paljon parempi systeemi kuin kartanvaihdoilla toteutettu. Tänä vuonna vain radat oli suunniteltu huonosti.
Ensinnäkin alun putki voisi olla pidempi, jolloin porukan saisi paremmin jonoon. Silloin perhosille lähdettäessä letkat katkeaisivat helpommin. Toiseksi perhosten pitäisi hajota ensimmäisen perhosen jälkeen uudelleen. Nyt kun letkat muodostuivat perhosille, niitä oli vaikea saada rikki.
Ja toisaalta, mikä estää käyttämästä neljää tai jopa viittä perhoslenkkiä? Viidelläkin perhosella saisi 120 erilaista kiertojärjestystä. Toki silloin letkojen osuminen olisi hieman enemmän tuurista kiinni. Jossain kohdissa olisi mahdollista hyötyä sekunteja, jos hyvä selkä lähtisi sopivasti eteen kiinnijuostavaksi. Mutta toteutettiinpa perhoset miten tahansa, niin absoluuttisen tasapuoliseksi niitä ei saa.
Toisillakin perhosilla tulisi olla kolme eri vaihtoehtoa. Jos perhoslenkit olisivat vain tarpeeksi lyhyitä, niin ne eivät muuttaisi kilpailun luonnetta liiaksi rastinotoksi.
Toinen asia, missä tämän vuoden SM-erikoispitkillä epäonnistuttiin, oli pitkien välien suunnittelu. Nyt pitkillä välillä ei ollut reitinvalintaa tai se oli melko nimellistä. Ensimmäisellä pitkällä välillä eroja reitinvalinnassa syntyi, mutta kahdella seuraavalla ei käytännössä tarjottu kuin yksi toteutettavissa oleva valinta. Ei luulisi olevan liian vaikeaa suunnitella pitkiä välejä, joissa on tasa-arvoisia reitinvalintavaihtoehtoja. Silloin edes tarjottaisiin mahdollisuutta ratkaisuihin.
Kaksi vuotta sitten pitkillä matkoilla porukka hajosi paljon paremmin. Silloin perhosilla käytettiin kaikki hajontavaihtoehdot ja myös pitkillä väleillä syntyi eroja reitinvalinnoissa. Toki oma vaikutuksensa oli myös sillä, että kilpailu kesti 2.45 tämän vuotisen 2.15 sijaan. Varmasti nytkin vartin lisäys kilpailun kestoon olisi kasvattanut eroja, mutta toisaalta pienet erot miesten sarjassa kertovat myös kotimaisen tason leveydestä.
Jos kilpailuja juostaan yhteislähdöllä, on kilpailun luonne pakostakin erilainen kuin henkilökohtaisessa kilpailussa. On turha edes tavoitella sitä, että kaikki joutuisivat jatkuvasti suunnistamaan. Yhteislähdön hienous on siinä, että juostaan porukassa, kyttäillään, seurataan muiden ratkaisuja. Mutta jos ei ratkaisuille tarjota tilaisuutta on niitä myös turha odottaa. Yksi-kaksi yhteislähtökilpailua vuoteen on mukavaa vaihtelua ja erikoispitkille yhteislähtö sopii mainiosti.
Ei kommentteja :: Kommentoi