sprinttisuunnistaja

Tuomo Mäkelä

Seuraa minua Twitterissä: @tuomomakela
Alkusivu - Harjoittelu - Jutut - Keskustelu - Linkit

Kärjen tuntumassa

[ mäksä :: 22.5.2006 ]

Tarkoitus oli ottaa alku rauhassa. Toivoin, ettei ketään kiinnostaisi lähteä hiillostamaan. Olisin toivonut vielä rauhallisempaa alkuvauhtia, vaikka tiesin toiveeni olevan utopiaa. Kakkonen oli perhosten keskusrasti. Otin välin reippaammin ja varmistin näköyhteyden letkan kärkeen. Jani lähti oikeaan suuntaan ja otin selän siitä. Laskin myöhemmin, että vain yksitoista miestä ehti letkaan. Vauhti tasaantui ja oli sopivan leppoisaa, mutta sykemittarista katsoin, ettei toisaalta paljon kovempaakaan olisi varaa juosta, mikäli aikoisin jaksaa kaksi puoli tuntia.

Saavuttaessa toista kertaa kertaa keskusrastille odotin mielenkiinnolla, miten letka jakautuisi eri perhosille, mutta yllätyksekseni totesin, että matkaa jatkettiin yhtenä siimana. Uskomatonta. Siinä sitten mentiin kaksi perhosta lisää. Viimeistä kertaa keskusrastille tultaessa Pasi juoksi vasemmalta toisen hajonnan kärjessä leimaamaan juuri ennen Jania. En tiennyt, oliko Pasi kärjessä vai oliko kolmas hajonta edellä.

Pasi tuli perhosilta kärjessä. Kolmannen hajonnan letka saapui perhosilta 50 sekuntia kärkeä perässä, mutta leimasi sopivasti samaan aikaan Pasin hajonnan letkan hännän kanssa. Puolessatoista minuutissa rastilla leimasi 48 suunnistajaa. Perhoshajonnan ei varsinaisesti voi sanoa purreen.

Pitkällä välillä neljälletoista Jani lähti toteuttamaan suoraviivaista valintaa. Ihan kivannäköinen valinta, mutta se väisti juomarastin. Jono hajosi kahtia. Jatkoin tietä ja kolasin mukin huiviin. Metsän puolelle siirryttäessä tuntui, että letka etsi henkistä johtajaansa.

Lähestyttäessä rastia näin edellä menevän letkan selkien katoavan aukon takana rastimäkeen. Aika paljon olivat pääseet eteen, ajattelin. Viidelletoista mentäessä Jones alkoi työntää tosissaan tiheikköön. Ilmeisesti hän halusi vaihtaa seuraa ja lähdin mukaan. Benno ja Löfbacka olivat myös junassa. Toivoin, että taakse tulisi rakoa, jos vaikka letkan saisi katki. Kuudellatoista olin jo tukevasti edellä menevän letkan hännillä. Takana tuntui olevan ilmaa. Pitkän välin alussa seitsemälletoista oli polulla väljää ja katsoin yksinkertaisimmaksi juosta itseni kärjen taakse kyttäämään. Totesin, että Jani veti samaa vauhtia kuin ennenkin. Melko sopuisaa SM-kilpailuiksi. Vähän ihmetytti.

Janin perään 14-välillä lähti lopulta vain 10 suunnistajaa, mm. Jonne, Topi, Tervo, Dahlen, Wickholm, Suna. En tiedä, tajusiko edes kärkiletkan häntä toista valintaa käytetyn. Neljällätoista Jones oli 50 sekuntia perässä kärjessä ollutta Jonnea, mutta huhupuheiden mukaan Wickholm oli rastilla yllätetty huosut kintuissa ja Jones oli saanut hänestä linkkimiehen matkalle etuporukkaan. Olen hieman yllättynyt, ettei kärkiporukassa lisätty vauhtia, kun he kerran olivat saaneet pienen eron aikaan. Nyt melkein tuntui, että siellä odoteltiin, että porukka tulisi taas kasaan. Viimeistään pitkällä välillä seitsemälletoista olisi melko riskittä voinut juosta kovempaa, koska siinä vaiheessa oli jo nähtävissä, ettei kilpailu kestäisi kahta ja puolta tuntia. Ja vaikkei kaikilta karkuun olisi päässytkään, niin ainakin se olisi hiillostanut kiinnijuoksijoita enemmän. 17. rastilla oli taas 40 miestä yhdessä jonossa.

Yhdeksästoista rasti oli toisten perhosten keskusrasti. Lenkkejä oli vain kaksi, joten suurta hajontaa ei tapahtunut. Mentiin aika rauhassa, eikä edes kovin sujuvasti. Rata oli kuitenkin suhteellisen helppo. Meinasin esittää ajatuksen vauhdin lisäämisestä, mutta päätin pysyä vaiti, koska en kuitenkaan itse ollut valmis tekemään mitään asian hyväksi. Ehkä Jani kärjessä tietäisi, ettei toinenkaan porukka liiku yhtään nopeammin.

Perhosten lopuksi Jani lähti selvään välikiriin ja aloin aavistella, että ajatuksieni julki tuominen olisikin ollut kokeilemisen arvoinen idea. 26. rastilla Liuha oli solmimassa kengännauhoja. Pian Toivio ja Salmenoja tulivat selkä edellä vastaan. 28-välillä lyötiin eteen hyvän kokoinen penkka ja siinä näkyivät jo kärkiporukan selät. Eroa oli kuitenkin pari kymmentä sekuntia. Puskin Jonnen perässä ylös. Tulimme väärälle rastille. En todellakaan ollut kartalla. Vedin letkan perässä sujuvan virheen kautta rastille.

Toisen hajonnan letka juoksi perhoset 50 sekuntia nopeammin. Ehkä he vähän lisäsivät vauhtia, ehkä juoksivat hieman sujuvammin. 11 miestä oli jo ehättänyt putkelle ennen kuin meidän letka hyökkäsi paikalle. Kärki pummasi 28. rastia, mutta ilmeisesti suurin osa takaa tulleista teki saman virheen perässä. Toisinsanoen käytännössä juoksimme syntyneen eron kiinni. Se ei luonnollisestikaan antanut parasta mahdollista lähtökohtaa voittokamppailuun.

Tiesin, ettei matkaa ollut enää paljoa jäljellä. Yritin poimia sijoja ja parannella asemiani. Kilometrit painoivat yllättävän vähän. Jalat olivat väsyneet, mutta muuten ei ollut mitään ongelmaa. Ainakin luotin, että moni muu olisi heikommilla. Yleisörastilla olin neljäntenä.

Seuraavalla välillä tarjottiin isoa seinää. Katselin vierestä, kun Wickholm polki tottuneesti ylöspäin. Jouduin antamaan sijoja periksi. Tällaista olisin viimeiseksi toivonut. Seuraava väli 32. rastille oli taas tasaisempaa ja pystyin juoksemaan syntyneitä eroja kiinni. Kärki alkoi olla taas kirjaimellisesti käden ulottuvilla. Kirosin seuraavalla välillä, kun eteen lyötiin taas uutta penkkaa. Yritin puristaa sen minkä pystyin. Ehkä olisi kannattanut panostaa suunnistamiseen. Kaikki vetivät sivuun, mutta minä ymmärsin korjata liian myöhään. Rastilla on jälleen vain yksi leimasin. Se laittoi porukan nättiin jonoon. Minäkin jouduin odottelemaan hetken. Jalat olivat noususta niin puhki, etten viimeisellä välillä kyennyt ihmeisiin. Tulin vain mukana ja pidin sijani. Kuuluttaja kertoi, että olin kahdeksas. Maalileimauksen jälkeen katsoin aiheelliseksi tuulettaa hillitysti.

Toisilla perhosilla syntyneet erot olivat merkittävä esiratkaisu kärkikamppailussa. Vaikka kärki juostiin kiinni, oli selvää, että jos toiset ovat aloittaneet loppuvetonsa kuusi minuuttia aiemmin, sillä on merkitystä. Lopputulosten seitsemästä parhaasta kuusi oli toisilla perhosilla nopeammassa letkassa.

Omalla kohdalla enemmän tulokseen vaikutti loppuratkaisussa se, että nousua oli niin paljon. En oikein osaa juosta ylämäkiä ja kun mäet olivat jyrkkää harjun reunaa, se korosti tätä asiaa. Tasaisemmilla osuuksilla juoksu tuntui varsin hyvältä. Tietysti viimeiset välit olisi pitänyt lukea etukäteen. Takalenkin tiepätkillä asia kävi mielessä, mutta vaikka juoksu tuntui hyvältä, kielsin itseltäni ajatuksen, että tässä oltaisiin oikeasti taistelemassa sijoituksista. Yritin pitää itseni nöyränä, jotta en pelaisi itseäni ulos tyhmyyksillä.

Kaikkein eniten loppuratkaisuun kuitenkin vaikutti se, että matkavauhti oli minulle juuri sopivaa. Ehkä 2.15 kilpailun olisin voinut jaksaa juosta kovemmallakin vauhdilla, mutta ainakin 2.30 kilpailussa, johon ennakkoon asennoiduin, kovempi matkavauhti olisi ainakin syönyt voimat loppuvedosta. Kokemus on opettanut, että nämä asiat ovat usein pienestä kiinni.

Erityisen tyytyväinen olen siihen, miten kilpailu sujui fyysisesti. Mutta samalla tuntuu, että kilpailun näennäinen helppous saa minut väheksymään plaketin todellista arvoa. Hyvä fyysinen vire kilpailussa saa minut ajattelemaan enemmän menetettyjä mahdollisuuksia kuin hyvää sijoitusta itsessään. Kuitenkin kahdeksas sija ja plaketti on minun selvästi paras tulokseni SM-kilpailuista. Ehkä kohti kärkeä on edettävä askel kerrallaan.

SM-erikoispitkä 2006


Ei kommentteja    ::    Kommentoi