sprinttisuunnistaja

Tuomo Mäkelä

Seuraa minua Twitterissä: @tuomomakela
Alkusivu - Harjoittelu - Jutut - Keskustelu - Linkit

Kausianalyysi 2006

[ mäksä :: 30.11.2006 ]

Nojaan kirjoituspöytään ja kirjoitan pieneen pahviluiskaan luvun 2006. Sujautan pahvilapun kansion reunassa olevaan muovitaskuun. Istahdan lattialle laskien kansion viereeni. Tartun vasemmalla puolellani olevan pinon päällimmäiseen paperiin. Rei'itän sen ja asetan kansioon. Pino on suuri ja sen paperit karttoja.

Viime talvi sujui hyvin. Olen tainnut asiaa joskus spekuloidakin. Ehkä aikaperspektiivin pidentyminen on syventänyt sitä näkemystä, joka talviharjoittelusta on muodostunut, mutta tosiasioihin se ei ole koskenut. Tärkeintä talvessa oli, että suurissa linjoissa mentiin oikeaan suuntaan.

* * * *

Käteeni osuu ensimmäinen Espanjan leirin kartta. Pientä koukkua näyttää tulleen. Seuraavassa kartassa ei ole edes reittipiirustusta. Se on vuorilta. Ei tainnut mennä häävistä. Sitten löytyy taas parempaa toteutusta.

Lopuksi vastaan tulee kartta viimeisen viikonlopun WRE:stä. Homma ei ollut gripissä. Juoksin Oli Johnsonin kanssa. Sen piti olla kunnossa. Ei se erikoista kyytiä työnnellyt. Jonkun koukun jälkeen pääsin siltä karkuunkin. Mutta enhän minä osannut suunnistaa. Otin väärän leiman, perään koukun ja annoin sen ajaa kiinni. Johnson taisi olla kisassa toinen. Silloin ajattelin, että mahdollisuuksia on, jos vain rastit löytyvät. Tikki oli vasta tuloillaan.

* * * *

Laitan mappiin Spring Cupin karttojen perään tulokset ja sykekäyrät. Se oli hyvä viikonloppu. Viestin toisella osuudella olin kolmanneksi viimeisellä rastilla pienessä karussa. Sitten vedin herneen nenään. Ei harmittanut. Tärkeämpää oli nähdä mahdollisuus onnistua.

Kevätleiri perään oli toinen tarina. Ohjelma oli rankka. Moni veti joka päivä into piukassa. En käsittänyt, miten ne jaksoivat. Jätin jotain väliin, vedin jotain kevyesti, otin jotain lisää, mitä tarvitsin. Ja olin puhki. Sitten juostiin kovaa ja totesin, että moni muu on paljon enemmän hapoilla. Jaksoin kohtuullisesti, suunnistin hyvin ja huomasin sen jo riittävän pelottavan pitkälle. Mutta loppuviikosta jalat olivat loppu.

* * * *

Sandiksen kartasta ei löydy reittipiirrosta, Kevätyönviestin kartta on hukassa. Ai niin, minun piti käydä juoksemassa myöhemmin uudestaan. Taitaa olla siis Halikossa. Koskaan en käynyt sitä juoksemassa, mutta jälleen tekisi mieli. Jotenkin haluaisin neutralisoida sen suorituksen juoksemalla radan hyvin läpi.

Viikossa olin unohtanut, miten suunnistetaan. Olin hapoilla. Sandiksessa koukkasin ykköstä vajaan minuutin. Kevätyönviestissä putosin Fröjdön perästä juoksemalla. Tanskassa lumi tuntui sopivan minulle, nyt ei osannut juosta siinä yhtään. Luulin, että olin vetänyt yli ja kovaa.

Seuraavan viikon otin passaillen. Silja-rasteilla kulki vähän. Viikkoa myöhemmin EM-katsastusten sprintissä olin kahdeksas. Onnistuminen vaikeuksien jälkeen tuntui erityisen tärkeältä. Olin palannut! Olin saanut takaisin jo menetetyksi luullun mahdollisuuden menestyä. Pidin sitä kädessäni ja hymyilin.

Seuraavana päivänä juoksin taas huonosti. Olin 35., mutta en ollut kovin pettynyt. Sunnuntain pitkällä matkalla olin 18. Halusin ajatella, että olin viikonloppuna nähnyt hyvän, huonon ja tavallisen sijoituksen. En ollut varma, missä tasoni oli, mutta olin tyytyväinen.

* * * *

Otan käteeni Tiomilan kartan. Sen reunassa lukee: "Reittipiirros copy-pastettu tractrac.dk:sta, kun oli GPS selässä. Muuten ei suuremmin ole hajua, miten mentiin." Naurahdan. Nyt en ainakaan ole yrittänyt kaunistella totuutta. Muistan, kuinka kaikki olivat haltioissaan, kun tulin pitkältä yöltä neljäntenä. Omasta mielestäni olin vain juossut taktiikan mukaan.

Kevätkausi oli hieman tavanomaisesta poikkeava, kun kalenterista puuttui Jukola. Se antoi pelivaraa. Vuosi sitten kirjoitin kalenteriini SM-sprintin kohdalle "plaketti". Alustava suunnitelmani oli heivata SM-erikoispitkät sekä turhat kissanristiäiset, juosta SM-maastot ja satsata puhtaasti sprinttiin. Tiomila muutti sitä kuvaa, jonka tulevaisuudeksi kuvittelin.

Periaatteessa minun piti olla pitkän matkan mies, mutta olin keskeyttänyt erikoispitkät kolmena edellisenä vuotena. En voinut tietää, kestäisinkö nytkään sitä rääkkiä. Ja toisaalta yksi keskeytys erikoispitkiltä söisi voimavaroja sprinttiprojektista. Ajattelin, että mieluummin pärjään yhdessä kisassa isosti kuin kahdessa vähän. Edellisvuonna sprintit olivat sujuneet kohtuullisesti, joten siksi alun perin valitsin SM-sprintin päätavoitteekseni.

Mietin lähtemistäni erikoispitkille viimeiseen ilmoittautumispäivään saakka. Valintani onnistumisesta olin varma vasta, kun plaketti putkahti palkintopahvilaatikkoon kahta viikkoa laskettua aikaan aiemmin.

Ehkä erikoispitkien kohdalla kysymys ei ollut matkasta vaan vauhdista. Aiemmin vauhti oli ollut minulle aavistuksen liian kovaa, nyt olin paremmassa kunnossa ja kestin vauhdin helposti. Lopussa voimia tuntui olevan jäljellä rutosti, mutta raju rynkytys ei suosinut minua. Joka tapauksessa olin varauksettoman tyytyväinen kahdeksanteen sijaan.

Sprintissä piti ottaa neliölle veli, mutta en miettinyt sitä sen enempää. Kevät oli jo näillä meriiteillä tulkittu onnistuneeksi, joten saatoin lähteä rennosti kilpailuun. Finaalin rata oli suhteellisen helppo, mutta tein ensin ykköselle karkean virheen ja vielä loppuun otin selvän koukun. 18. sija oli virheisiin nähden hyvä.

* * * *

Lisäilen SM-sprintin perään joitain harjoituskarttoja. Useimmissa harjoituksissa on selvästi ollut ideaa. Ei ole vain otettu karttaa laatikosta piirrelty tavanomainen rata ja lähdetty laputtamaan. Jukolan poisjääminen mahdollisti pidemmän kesäharjoituskauden. Nälkääkin taisi olla.

Viivat harjoituksissa ovat pääosin hyviä. Forssa Gamesiin olen kaikkein tyytyväisin. Sijoitus ei vielä ollut erinomainen, mutta suoritus itsessään alkoi näyttää siltä, miltä sen piti. Suoritustaso oli parantunut myös keskimatkalla. Välirankinkin olen näköjään joskus tulostanut. Mahdoinkohan ajatella, etten välttämättä enää pääsisi yhdeksänneksi rankilla.

Sanoinko viimeisen ääneen? Pois se minusta. En aio kuolla ex-rankiysinä.

* * * *

Vastaan tulee Kalevan Rastiviestien kartta. Olen melko yllättynyt, kun löydän siitä reittipiirustuksen. Kun aikaisempien vuosien kartoissa oli aina viiva, on tämän vuoden mappiin lisätty useampi piirtämätön kartta. Pääosin suoritukset niissä ovat olleet huonoja. SM-sprintin karsinta ja finaali... No joo... Erityisesti viivoja puuttuu niistä suorituksista, joissa keskittymisessä on ollut ongelmia. En ole ehkä kokenut, että niiden suoritusten analysoiminen olisi tehnyt minusta yhtään parempaa suunnistajaa. Ennemminkin minun on ollut syytä miettiä suorituksenhallintaani.

Sotkemattomien karttojen vastapainoksi muistan analysoineeni lukuisia suorituksia huolella. Olisinkohan oppinut keskittymään olennaiseen - tai ehkä vain kyllästynyt murehtimaan epäonnistumisia.

* * * *

Kalevan Rastiviestien jälkeen mapitan Kainuun rastiviikon kartat. Yhteydessä juostiin MM-esikatsastus. En ollut erityisesti valmistautunut kilpailuihin. Hyvin menneen kevään jälkeen olin päättänyt harjoitella kesän hyvin ja satsata tosissaan syksyn SM-kilpailuihin, etenkin Rajamäen SM-pitkälle matkalle.

Vieläkin suhtaudun katsastusten suorituksiin hyvin ristiriitaisin tuntein. Tai sprintin juoksin huonosti, siitä olen sisäisesti yksimielinen, mutta pitkällä matkalla jäi niin paljon jossiteltavaa suoritukseen.

Kevään EM-katsastuksissa juoksin pitkän matkan mielestäni ihan hyvin. Ei se mikään loistelias suoritus ollut, mutta en hyytynyt, enkä tehnyt paljoakaan virhettä. Olin silloin 18. ja jäin yhdeksän minuuttia kärkeen.

MM-katsastuksissa kilpailu oli vartin pidempi, rata mielestäni aavistuksen helpompi. Tein kaksi minuuttia enemmän virhettä, hyydyin rajusti, mutta jäin saman verran kärkeen kuin keväälläkin. Sijoitus oli pykälän parempi. Suomalaisista olin viidestoista.

En mielestäni voi laittaa hyytymistäni puolittaisen valmistautumisen piikkiin. Ehkä odotukset keväästä olivat nousseet. Lähdin kilpailuun kovempaa, varsinkin kun raskas maastopohja antoi tutun "ei mihinkään" -tunteen. Taisi olla hellettäkin. Sitten hyydyin. Rajusti.

1.45 kainuulaisessa maastossa on täysin eri asia kuin 1.30 Tammisaaressa. Moni muukin taisi hyytyä. Vaikka suoritukseen jäi paljon parannettavaa, niin päivä antoi uskoa siihen, että jonain päivänä minusta voisi tulla oikea pitkän matkan mies.

* * * *

Otan käteeni Varsinais-Suomen Rastipäivien kartat. Ensimmäisen päivän kartassa on iso mutka, toisen päivän kartan reunassa lukee, että voitin kilpailun kahdella minuutilla. Lepäilin hieman alle. Viilaillut en ollut juuri yhtään. Sieltä lähdettiin suoraan Kolille leirille. Niiden karttojen viivat eivät ole kauniita. Ehkä opin jotain uutta suunnistuksesta, mutta todellisuudessa otsikon ollessa kausianalyysi, se on täysin toissijaista.

Juoksin Rastipäivät mukaan lukien kahdeksassa päivässä yli 150 kilometriä ja niistä 70 maastossa. Viimeinen luku huomioiden se on paljon. Jalat olivat taas aivan loppu. Tunne oli täsmälleen sama kuin kevätleirin jälkeen. Silloin juoksin yhdeksässä päivässä 190 kilometriä, joista 80 maastossa. Lukuina kevätleiri kuulostaa vielä pahemmalta, mutta siellä maastot olivat huomattavasti helpompia.

Vedin viikon kevyesti. Seuraavana viikonloppuna AM-kilpailuissa ei kulkenut mihinkään. Taas alkoi pelottaa. Jatkoin kevyttä, mutta jalat olivat pahasti jumissa. Viikon puolivälissä kevyellä lenkillä kulki, mutta lihakset eivät kestäneet kovaa juoksua. Kävin hieronnassa. Seuraavana päivänä juoksin taas kevyttä ja kulki aivan käsittämättömästi. Ajattelin, että elämäni tikki syksyn SM-kilpailuihin pientä hiomista vaille valmis.

Seuraavana päivänä iski karvatupentulehdus ja loppu on historiaa.

* * * *

Olisi väärin sanoa, että koko tulehdusepisodiin olisi olemassa yksi selitys. Ehkä tärkein opetus on otettavissa Kolin leiriviikolta. Jalkani eivät kestä suuria juoksumääriä varsinkaan kun osa niistä tapahtuu maastossa.

Kolin ja kevätleirin lisäksi vuoden kolmas kerta, jolloin harjoittelu meni hieman yli, oli tammikuun Kanarian leiri Inglesissä, jossa 15 päivässä juoksin yli 300 kilometriä. Silloinkin suurin ongelma oli jaloissa, tosin ongelma oli erilainen, koska juoksukilometrit tulivat liian suureksi osin kovalla alustalla: asvaltilla ja katukivetyksellä.

Toisaalta kalenterin numeroiden valossa kaikkein rajuin kohta löytyy helmikuun Espanjan leiriltä. Silloin juoksin 10 päivässä 220 kilometriä, joista puolet maastossa. Ylitsepääsemättömiä ongelmia jalkojen kanssa ei kuitenkaan ollut. Leiri matkustusrasituksineen kuitattiin kolmella ja puolella kevyellä päivällä, eikä harjoittelussa ollut sen jälkeen mitään ongelmia.

Tulihan talvella muutenkin tehtyä 140 kilometrin viikkoja, mutta niissä ei maininnanarvoisia ongelmia ollut.

Muuten ymmärrän kaikki ongelmani hyvin, pelottavan hyvin huomioiden kuinka paljon taas samoja virheitä on toistettu, mutta Espanjan leirin läpivieminen jalkoja tuhoamatta ei sovi yhtälöön.

Ehkä Espanjassa pohja oli kaikkein suosiollisin vaihdellen hiekkateistä, dyyni- ja vuoristomaastoihin. Espanjassa ei myöskään mikään yksittäinen harjoitus ottanut liian koville. Missään kohdassa ei tullut täydellistä hyytymistä. Ehkä jotenkin, kenties tuurilla, onnistuin pitämään balanssin kohdillaan ja jalkani kestivät rääkin.

Jatkossa leiriviikoilla ja muutenkin on syytä laskea kilometrejä tarkkaan ja arvioida jalkojen sietokykyä huolella.

* * * *

Olen päässyt vasta elokuun puoliväliin, mutta pino vieressäni on kovin ohut. Otan käteeni SM-keskimatkan kartan. Se on karsinta. Finaalin karttaa ei minulla ole. Lähtöajan sain, mutta sitä ei käyttänyt.

Karsinta oli kummallinen. En ollut harjoitellut kuukauteen. Maasto sopi, vedin täysiä, vähillä virheillä ja olin kolmas. Olisi ollut hieno voittaa karsinta, nyt marginaalia jäi vain yhdeksän sekuntia, ja lähteä kotiin valmistautumaan viestiin.

Viestissä taisin luulla osaavani, enkä osannut yhtään. Harmitti.

* * * *

Mapitan vielä viimeiset kartat kansioon. 25mannassa 7. osuuden nopein. Smålandskavlenista hylkäys. Erilaisia kilpailuja, mutta molemmat hymyilyttävät.

Olisi tietysti ollut mukava päättää kausi muuhun kuin hylkäykseen, mutta jotenkin olen oppinut katsomaan yksityiskohtien yli kokonaisuuksia. Hyvässä suorituksessa voi olla paljon huonoa ja huonossa paljon hyvää.

* * * *

Suljen mapin ja asetan sen hyllyyn pölyttymään. Vaikka yksittäisissä kilpailuissa voi löytyä paljon hyvää tai huonoa riippumatta lopputuloksesta, pitäisi kaiken hyvän ja huonon tasoittua kun tarkastellaan koko kautta.

Istahdan kirjoituspöydän ääreen ja avaan kannettavan. Sen tiedostot ovat täynnä numeroita. Nykyisin kysymys ei ole enää riittävän datamäärän keräämisestä, vaan kaiken tiedon järkevästä hallinnasta. Tavallaan tieto löytyy järkevästä muodosta, mutta se on aina suhteessa yhteen kilpailuun ja sen parsiminen käsittämään koko kilpailukautta olisi kohtuuttoman suuri urakka.

En lähde pyörittelemään rastivälikohtaisia suorituksia, vaan keskityn kilpailujen lopputuloksiin. Asettelen kilpailut samaan tiedostoon. Tärkeimpinä parametreina tietosarakkeissa ovat rankipisteet ja virhesummat, joiden avulla yritän ymmärtää kauden onnistumista.

* * * *

Henkilökohtaisella puolella summariville täydentyy virhekeskiarvoksi 16 sekuntia per kilometri. Se tarkoittaa neljän kilometrin keskimatkalla minuuttia, mihin saattaisin olla tyytyväinen, mutta kuudentoista kilometrin pitkällä matkalla neljää minuuttia, mikä on ehdottomasti liikaa.

Erottelen kilpailut tyyppien mukaan. Eri alakategorioiden kilpailumäärät ovat kovin pieniä, joten vertailut kategorioiden välillä eivät ole täysin relevantteja. Yksittäiset tapahtumat vaikuttavat kohtuuttomasti summariveihin.

Pitkällä matkalla olen kuitenkin tehnyt virhettä keskimäärin 12"/km, mikä on hieman alle keskiarvon. Sen sijaan keskimatkan kilpailuissa virhettä on tullut 24"/km. Kuitenkin rastivälikohtaiset virhesummat ovat käytännössä samoja, 8 sekuntia per rasti. Ehkä tämä tulos on lopulta melko oletettu, enkä osaa vetää siitä mitään mullistavia johtopäätöksiä.

Mielenkiintoisinta on luonnollisesti vertailla virhemääriä edelliskausiin. Viime vuonna virhettä tuli henkilökohtaisissa kilpailuissa 30 sekuntia per kilometri, edelliskaudella 29"/km. Numerot kertonevat riittävästi.

* * * *

Rankipisteiden valossa viime kausi oli luonnollisesti hyvä. Rankisijoitus lähestulkoon puolittui viime vuoden 47.:stä 24.:een.

Viiden parhaan keskiarvo ei kerro muuta kuin, miten viisi parasta kilpailua ovat onnistuneet. Jos rankikilpailuista saadut pistemäärät noudattelevat teorioiden mukaisesti Gaussin käyrää, kertoo viiden parhaan keskiarvo luonnollisesti paljon myös koko jakaumasta, mutta kun jakaumasta ei voi olla varma, on järkevintä vertailla kaikkia kilpailuja.

Yhteensä rankikilpailuja oli 19. Niiden keskiarvo oli 85,1 pistettä. Alle 80 pisteen kilpailuja oli viisi, yli 85 pisteen kilpailuja 12, yli 90 pisteen kilpailuja 4. Aika hyvin kilpailut taas jakaumaan osuvat. Viime vuoden kaikkien kilpailujen keskiarvo oli 78,6.

Tärkein huomio rankipistevertailussa on se, että huonojen kilpailujen osuus oli vähentynyt merkittävästi. Jos raja vedetään 80 pisteen kohdalle, oli huonojen kilpailujen osuus 26 %. Edellisvuonna keskeytykset mukaan lukien näitä kilpailuja oli 60 % kaikista.

Tämä on merkittävä tulos ja se osoittaa suoritusvarmuuden parantumista. Teoria siitä, että olisin paremmin pystynyt korjaamaan jalalla virheitäni, ei pidä paikkansa. Näistä viidestä huonoimmasta kilpailusta kaksi oli metsäsprinttejä ja kolme keskimatkan kilpailuja. Tämä osoittaa selvästi, missä kehittämispotentiaalia on eniten.

Toisaalta virheiden kautta asiaa tarkasteltaessa huomataan, että kun kahtena edellisenä vuotena olen tehnyt yli 40"/km virhettä 25 prosentissa kilpailuista, nyt näitä kilpailuja oli vain yksi eli 5 prosenttia kaikista.

* * * *

Siirryn Excel-tiedostossa toiseen laskentatauluun. Kopion edellisen tiedot pohjaksi, muokkailen runkoa hieman ja liitän viestien tiedot taulukkoon. Ne eivät näytä yhtä hyviltä. Smålandskavlenin hylkäyksen laskiessa keskiarvoja, jäin seuran ViestiCupissa neljänneksi. Epäonnistumisia tuli liikaa.

Kun onnistun tekemään SM-viestin kohdalle valistuneen arvauksen ja sivuutan yksinkertaisesti Smålandskavlenin hylkäyksen, saan virhekeskiarvoksi 24 sekuntia per kilometri. Se on puolitoistakertaa henkilökohtaisten kilpailujen virhemäärä. Maalaisjärkeni sanoo, että sen pitäisi olla toisinpäin.

Jos henkilökohtaisella puolella suoritusvarmuus oli kauden aikana parantunut, ei viesteissä voi samanlaista johtopäätöstä vetää. Yhteensä juoksin kymmenen viestiä, joissa tein reilut 35 minuuttia virhettä. Niistä 20 minuuttia kahdessa viestissä. Onneksi nämä kaksi viestiä olivat Kevätyönviesti ja Kalevan Rastiviestit.

Toki kalenterista löytyy paljon hyviäkin viestejä. Puolet viesteistä juoksin korkeintaan 10"/km virheillä. 24"/km keskiarvoa pystyisi alentamaan helposti, kunhan katastrofit saisi vältettyä.

* * * *

Kello on jo paljon ja minua alkaa väsyttää. Suljen tietokoneen ja valmistaudun menemään nukkumaan. Asiat jäävät kuitenkin vaivaamaan minua. Mikä lopulta oli kauden tulos? Miten sen voisi tiivistää parhaiten?

Ehkä parasta olisi vain tarkastella tärkeimpien kilpailujen tuloksia ja katsoa, miten niistä suoriuduin. Viesteistä tärkeimmät olivat Tiomila ja SM-viesti: Yksi onnistuminen ja yksi epäonnistuminen. Ei hyvä.

Henkilökohtaisella puolella tärkeimpiä kilpailuja ovat SM-kilpailut ja katsastukset: Seitsemän starttia, kaksi kertaa kymmenen joukossa, kuusi kertaa 20 joukossa. Tästä on hyvä jatkaa.

Ensi vuonna tavoitteeni on juurtua pitkän matkan kilpailujen tulosluettelojen kymmenen parhaan joukkoon.


Kommentoi


Ens kauel sit. Loppuu tyhjän jauhaminen.
Mäksä maajoukkueeseen!

jesn! - 1.12.2006 klo 13.21


Muuten ymmärrän kaikki ongelmani hyvin, pelottavan hyvin huomioiden kuinka paljon taas samoja virheitä on toistettu, mutta Espanjan leirin läpivieminen jalkoja tuhoamatta ei sovi yhtälöön.

hei mäksä, se on se lihashuolto. muistatko ne seksikkäät vaaleanpunaiset uimalakit, jotka päässä me hilluttiin kaikki illat siellä hydroterapia altaissa.

nimimerkillä
varaa sanoo

007 - 30.11.2006 klo 12.22