Järkevästi

[ mäksä :: 11.1.2007 ]

Askel on kankea. Lihakset jäykät. Ei kulje. Kaksi tuntia edessä. Lenkkiseuraa huutaisi. Harvoin tekee. Tänään taas kerran. Kertoo väsymyksestä. Mutta olen onnellinen. Löytänyt hulluuden. Osannut kirjoittaa harjoitusohjelman, joka väsyttää. Mutta en aio tinkiä. Ehkä hieman hienosäätää.

Viisi päivää olen harjoitellut kovaa. Vajaa kaksitoista tuntia. 110 kilometriä. Mukana työn alla oleva kaksituntinen. Yksi testijuoksu. Kahdet vedot. Parit puntit. Ja vielä kolme päivää lisää. Kuulostaa ihanan älyttömältä. Ja nyt väsyttää.

Miten tässä näin kävi? Minun piti olla järkevä. Antaa poikien hullutella Dullstroomissa. Vetää jumiin. Vetää yli. Vetää monttuun. Ja minä olisin juossut lenkillä ohi. Kauniilla askeleella. Jämäkällä ryhdillä. Terävällä potkulla. Heilauttanut kättä. Ja hymyillyt pitkään.

Salaa olen lukenut Ikosen harjoituspäiväkirjaa. Äimistellyt maltin määrää. Ottanut sen osan, mitä en halunnut. Enää.

Nyt askeleeni on väsynyt. Ja olen onnellinen.

Tähän asti olen harjoitellut järkevästi.

Järkevästi.

Vihaan sitä sanaa. En halua sanoa järkevästi. Haluan sanoa paljon. Haluan sanoa kovaa. En järkevästi. Kolme kertaa viikossa. Kun muuten on laiskottanut. Ollut huono ilma. Ja televisiosta tullut hyvä elokuva. Siltä maistuu järkevästi. Minun suussani. Maistuu surkealta.

Silti. Omassa mittapuussani. En voi sanoa paljon. En oikein kovaakaan. 10 prosenttia. Ei syystalvellakaan. Voin vain sanoa järkevästi. Ja hieman vihata itseäni.

Minulla on syyni. Olen ajatellut toisin. Ennen väsymys ratkaisi. Paljonko jaksoin. Mietin sitä. Suunnittelin sen mukaan. Ja harjoittelin rajoilla. Nyt olen unohtanut sen. Olen miettinyt jalkoja. Miettinyt niitä paljon. Ja mielestäni ymmärtänyt. Paljon sellaista, mitä ennen en ole.

Olen yrittänyt pitää lihakset kunnossa. Olisi mukava juosta. Kulkisi aina. Jos jaloissa väsyttää, tehdään muuta. Tai vähemmän. Suunnitellut harjoitteluani jalkojen mukaan.

En miettinyt tunteja. Jaksan seitsemäntoista. Kirjoitan sen alas. Sitten, jakanut sitä harjoituksiin.

Paljonko jalat jaksavat. Miettinyt päivä kerrallaan. Ja katsonut paljonko kertyy.

Mutta se on vaikeaa. Fyysisen väsymyksen ymmärrän. Nyt tuntuu tältä. Ylihuomenna kovaa. Osaan suunnitella huomisen. Mutta jos mietin jalkojani. Harjoitusten rasittavuutta. Palautumista. Olen hukassa. En aina ymmärrä. Mutta uskon löytäneeni jäljen. Oikean sellaisen.

Olen harjoittanut lihaksia. Käynyt punttisalilla. Koskaan ennen. Juossut mäkeä. Paljon. Tehnyt juoksutekniikkaa. Ajatellut sitä. Vahvistanut keskivartaloa. Lenkkien jälkeen.

Ja hieronta. Uusi harrastus. Tuntuu hyvältä. Varmasti kaiken arvoista.

En sano kauniisti. Kauniimmin. Sen uskallan lausua. Siten juoksen. Omasta mielestäni. Ja kello tykkää. Aivan käsittämättömästi. Elämäni kunnossa. Tammikuussa. Ehkä. Vaikka en ole sano paljon. Enkä kovaa.

Ja nyt kun olen kova. Suunnitelmaan on pakko kirjoittaa paljon. Ei vielä kovaa. Ehkä se on järkevää.

Lenkillä alkaa kulkea.

Kommentoi

Melkoista pohdintaa... Mutta ei kai kukaan järkevä ihminen tämän suunnistustouhun kanssa jaksa täpistä, jos kysymys on vain päämääristä. Matkasta on pakko osata nauttia.

Toisaalta minusta on hienoa, että jengi on tosissaan ja toimii sen mukaisesti. Jos asiat ovat siten, että on mahdollisuus lähteä Etelä-Afrikkaan harjoittelemaan, niin miksipä ei. Olisihan se monellakin tapaa hienoa. Toisaalta, jos koetaan, että sellainen on huippu-urheilun edellytys, niin.. enpä tiedä.. onhan se hienoa, että ollaan tosissaan...

mäksä - 16.1.2007 klo 14.42

Hmm... saatoin olla provosoiva vaikken siihen pyrkinyt. Mutta annas olla. Pohdin vain puolihumalassa että mikä mahtaa olla monelle motiivi suunnistukseen (tai pikemmin totiseen treenaamiseen) noinniinku loppupeleissä.

Jos henkilö ei ole voittanut koskaan mitään niin millaisen mielikuvan hän on luonut itselleen siitä miltä voittaminen tuntuu ja mitä siitä saa.

Keskeisessä osassa tätä prosessia on kaikki julkisuudessa esillä(menestyneet) olevat suunnistajat ja miten he eleillään ja toiminnallaan osoittavat sen miltä se tuntuu ja miten he jäsentävät tulevaa elämäänsä (kalenterit,harjoittelumatkat,kilpailut)kokeakseen se uudestaan. Tuskin ovat jääneet suunnistukseen koukkuun vaan kaikkeen oheistoimintaan (inhimillisesti ymmärrettävää), ovat luoneet siitä ihan oman maailmansa vaikka kyseessä on aikasen yksinkertainen asia, liike ja kartta.

Tällä hetkellä tuntuu että homma on karannut ihan käsistä. Jengi viettää kuukausia toisellapuolen maapalloa lenkkeilemässä. Mutta eivät käy kertaakaan kuntorasteilla missä juniorit ottavat ensiaskeleitaan.

Sellainen peruspositiivinen asenne suunnistusta kohtaan on paljon parempi kuin joku huippu-urheilu sössötys. Sulla on mäksä hyvä asenne. Lenkki maistuu kurjissa olosuhteissakin.

Jos suomessa on liukasta niin se on ilmastonmuutoksen syy. Ja se on kaiken moottorikoneiden käytön syytä.

WR - 15.1.2007 klo 20.16

Hmmm.. kommenttisi perusteella, kuka liet, ymmärrät minua niin heikosti, että mielelläni tulkitsisin kirjoittelusi pelkäksi provosoinniksi. Mutta koska olen luonteeltani ymmärtäväinen ihminen, haluan selvittää muutaman asian.

Jos olet vähääkään tehnyt vertailevaa tutkimusta minun ja Ikosen Pasin harjoituspäiväkirjojen sisältöjen välillä, lienet huomannut, ettei niistä löydy mainittavasti yhtäläisyyksiä. Oma harjoitussysteemini ei sinänsä ole riippuvainen muiden harjoittelusta, mutta silti mielelläni haastan itseäni uusille ajatuksille, joiden eräs lähde on muiden harjoittelu.

Toisaalta jokaisen aidon Tuomo Mäkelän elämään kuuluu asioiden kyseenalaistaminen. Vaikka tietty suunta onkin valittu, ei ole syytä luottaa siihen sokeasti. Jatkuvasti tulee olla tietoinen vaihtoehtoisista tavoista edetä ja vertailla mielessään niitä nykyisiin raameihin.

Pahoittelen, että ilmaisuni sivustolla on ollut joko varsin suppeaa, tai hieman vaikeasti tulkittavaa. Koettakaa pärjätä. Niin minäkin aion. Viimeistään Silja-Rasteilla.

mäksä - 14.1.2007 klo 22.20

Hei hei hei,, hoold your horses!

Eipäs katsota salaa ikosen hpk:ta jne.

Jos tosiurheilija/ihminen käyttää aikaa muiden harjoittelun/elämän seuraamiseen niin se kertoo siitä että ei osaa arvostaa omaa harjoittelua/elämäänsä. Sää haluaisit olla mielummin Ikonen kuin Mäksä vai? Olis maailmanmestari, olis Minttu kainalos, olis teräsmies jne.
Hei Camoon mäksä. Ryhdistäydy ja nouse ylös. Surkuttelun aika on nytten ohi.

Ota puhelu valmentajalle ja pyydä sitä kertomaan mitä muut tekevät mutta älä sä sorru.

Viivalla sä olet yksin solujesi kanssa. Keskustele niiden kanssa. Tunne ne.

Se on sulle merkityksetöntä mitä muut tekevät, sun täytyy tehdä parhaimpasi. Niin harjoittelussa täällä jäisessä ja ankeassa semitalvisessa suomessa kuin sitten Silja rastien viivalla jossa on mukana kaikki tosiurpot ja muut kovikset.

-> FIGHT! TAISTELE! - 13.1.2007 klo 0.25

Kuulostaa pelottavan hyvältä, teksti, kunto ja into. Jos vaikka pieni rippunen järkeä?

Nelonen - 12.1.2007 klo 18.53

Paljon ei tunnu hyvältä. Mutta en uskalla antaa sen mennä. Ehkä kovaa kuuluisi minulle. Mutta pelkään pidellä sitä yksin. Kunpa voisin tietää, ennen kuin tieto on minulle merkitykseetöntä.

mäksä - 12.1.2007 klo 12.50

Haetaan sitä kovuutta

*pussy* - 11.1.2007 klo 13.58