sprinttisuunnistaja

Tuomo Mäkelä

Seuraa minua Twitterissä: @tuomomakela
Alkusivu - Harjoittelu - Jutut - Keskustelu - Linkit

Muistellen kauniita sanoja

[ mäksä :: 7.2.2007 ]

Näen bussin lähestyvän pysäkkiä. Voisin juosta, mutta pohkeeseen sattuu kävellessä. Katselen loittonevia perävaloja, kun kävelen pysäkille. Kylmä viima pureutuu lapasten läpi, yrittää päästä kauluksesta sisään. Puristelen sormia yhteen. Vituttaa kuin varpusta vesisateessa.

Olen yrittänyt kirjoittaa kauniita sanoja jaloista ja lihaksista. En tiedä, olenko osannut kirjoittaa kauniisti, mutta vaikka olisinkin, eivät kauniit sanat ole heijastelleet maailmaa niiden ympärillä. Minun jalat ovat yliväsyneet. Kaikki muut teoriat siitä, miksi en juokse, ovat takertumista lillukan varsiin.

Neljä viikkoa sitten kaikki oli hyvin. Jalat olivat kunnossa. Sitten ladoin kolmen viikon perioidissa reilut 50 tuntia määrää koneeseen. Siihen mahtui 420 kilometriä juoksua. Onhan se paljon, kun oikein ajattelee. Mies kesti harjoittelun, mutta jalat eivät.

* * * *

Korttitalo sortui viimeistään periodin viimeisenä päivänä, kun tein neljän tunnin vaelluksen. Sykkeet olivat olleet melko pohjilla ja niiden nostamiseksi löin reppuun pari ylimääräistä pulloa vettä. Ajattelin, että sen avulla ei tarvitsisi juosta niin paljoa, vaan kävelykin rasittaisi riittävästi. Loppuun kuitenkin osui tiesiirtymää, jonka juoksin, jotta syke pysyisi hieman korkeammalla. Lihakset olivat väsyneet kolmen ja puolen tunnin vaelluksesta. Reppu selässä ja saappaat jalassa lisäsivät jalkojen rasitusta juostessa. Reisi kipeytyi.

Unohdin koko reisikivun ja olin juoksemassa keskiviikkona hallissa juoksutekniikkaa sekä vetoja. Reisi kipeytyi uudelleen, nyt aiempaa pahemmin. Reisi oli alun perinkin kipeä oikean jalan sisäsyrjästä, mitä hallin kaarteita juostessa joutuu käyttämään tavallista enemmän. Vedot kovalla vauhdilla olivat kenties reiden kannalta huonoin mahdollinen harjoitus.

Perjantaiaamuna kävin hieronnassa ja ajattelin sen palauttavan reittä. Saatoin olla kuitenkin liian innokkaasti uudelleen juoksemassa, kun kokeilin jalkaa jo samana iltana. Seuraavana päivänä jalka ei ollut juostessa kipeä, mutta juoksun jälkeen se oli hieman arka.

Sunnuntaina uskoin pystyväni juoksemaan puolitoista tuntia. Reidestä en muistanut edes murehtia, kun saman jalan pohje tuntui kipeältä. Tunnin kohdalla lopulta myönsin, ettei pohkeella ollut järkevää juosta ja lähdin oikomaan suoraan pois. Varttia myöhemmin en pystynyt enää edes juoksemaan ja jouduin kävelemään viimeiset puolitoista kilometriä. Reisikin oli hieman kipeä, mutta pohje aiheutti suuremman ongelman.

Pohjekipuun osasyynä oli varmastikin liukkaus. Juostessa keli tuntui pääosin kohtuulliselta, mutta kävellessä, kun paikoin oli vaikeuksia pysyä pystyssä, ymmärsin vasta teiden todellisen kunnon.

Pohkeen kipeydyttyä totesin, että on parempi levätä pari päivää, jotta vaivat tulisivat kuntoon ennen tulevaa Portugalin leiriä.

Tavallaan molempiin vaivoihin löytyy syitä, joilla vaivoja selittää, mutta totuus on kuitenkin se, että jalat olivat valmiiksi liian väsyneet ja sitä kautta lihakset tulivat kovin helposti kipeiksi.

* * * *

Yritin aiemmin kirjoittaa siitä, että olen oivaltanut, että minun tulee miettiä harjoitteluani jalkojen kautta. Niinhän minun tulisi. Tämä episodi voidaan liittää todistusaineiston jatkoksi. Mutta toisaalta pitää harjoitellakin. Tasapainottelu on vaikeaa.

Toki olisin voinut harjoitella vähemmän. Pääsin syystalvella hyvään kuntoon pienemmällä harjoitusmäärällä. Ajattelin kuitenkin, etten voisi harjoitella koko talvea samalla perusmuotilla, vaan harjoittelu tarvitsi erilaisia ärsykkeitä, jotta sen tarttuvuus säilyisi. Valitsin harjoitella paljon, koska uskon suuremman määrän luovan kilpailukaudella tarvittavaa pohjakuntoa ja edellytyksiä harjoitella kovempaa.

Jälkeenpäin ajatellen harjoitusjakson sisältö näyttää minusta hyvältä. Lukuun ottamatta lihasten väsymistä suuret linjat olivat kohdillaan. Olisi ehkä pitänyt harjoitella monipuolisemmin, mutta olosuhteet suosivat juoksua ja toteutin sitä. Olisi ehkä pitänyt kiinnittää enemmän huomiota lihashuoltoon, mutta en jaksanut murehtia riittävästi.

Tiedän, etteivät minulla olevat vaivat ole vakavia. Ne menevät ohi todennäköisesti muutamassa päivässä. Viikon lovi harjoitteluun ei ole suuri, mutta se harmittaa. Vihaan sitä, kun joudun vetämään viivaa valmiiden suunnitelmien yli. Vihaan sitä, kun joudun miettimään, mitä tein väärin. Ja vihaan sitä, kun pohjelihas joka askeleella muistuttaa omista ongelmistaan. Vaikka sen tietääkin, ei ole hauskaa kuulla olevansa epätäydellinen.

Aion jatkossa olla varovaisempi. Tingin hieman määristä ja haen riittävän rasituksen pitämällä vauhdit lenkeillä kohdillaan. Oikeastaan se oli alkuperäinenkin suunnitelma. Suuren määrän hakemisen piti rajoittua tammikuuhun ja nyt pitikin lisätä keskittymistä harjoittelun laatuun. Portugalin leirin suunnitelmaan kirjoitin 15-16 tuntia. Leppoisa lomaviikko siis.


Kommentoi


Nukkuuhan se karhukin talviunta monta kuukautta ja pihkatapin pieraistuaan ja hirven syötyään on aikasen kovassa kondiksessa taas.

Vain ihminen osaa psyykata itseään silleen että kovaan kuntoon vaaditaan triljoona kilsaa kovaa juoksua ja hiihtoa.

Otahan iisisti mäksä. Jos pari tuntia joka päivä juoksee ja syö porkkanaa ja ruisleipää niin sä oot sellasessa juoksukunnossa keväällä ettei mitään rajaa. Tekee vaan 14h +lihaskunto2h=yht 16h viikko. Lepoa siis ja muu elämä hoituu siinä sivussa.

Toivottavasti sulla on hyvät lenkkimaastot joissa viihdyt etkä joudu arjen keskellä juoksemaan jalkakäytävillä. Muuten heittää psyyke, kun se viides skitsofreenikko tulee vastaan kymmenennen mohammedin jälkeen ja liikenne sutii vieressä. Ei sitä touhua jaksa kattella.

-Colt - 8.2.2007 klo 16.03