sprinttisuunnistaja

Tuomo Mäkelä

Seuraa minua Twitterissä: @tuomomakela
Alkusivu - Harjoittelu - Jutut - Keskustelu - Linkit

Kaikki se, mikä kaipasi ilmaa

[ mäksä :: 5.4.2007 ]

Opin tänään, että pikajunassakin on PC-pistokkeita. Hyppään Kupittaalla junaan, työnnän pistokkeen seinään ja nostan koneen sylille. Nyt ei jaksa kajota koulutiedostoihin, vaan sallin tämän hetken yksin itselleni.

On kulunut taas aikaa siitä, kun viimeksi sanoin mitään. On ollut paljon sanottavaa, mutta en ole ehtinyt kirjoittaa. En enää muista, mitä olen sanonut ja mitä jättänyt sanomatta, mutta yritän sanoa sen, mikä nyt tuntuu oikealta ja keskeiseltä.

Aloitetaan Spring Cupista. Kirjoitin joskus, että aion pärjätä siellä. Se ei ollut vain uhoa, mutta sen lauseen jälkeen asiat monimutkaistuivat, enkä lähtöviivalla enää elätellyt vastaavia toiveita. Olin kilpailussa huono.

Tai miten sen ottaa. Tein kilpailussa suunnistusvirhettä ehkä puoli minuuttia. Viitos rasti oli isossa nenässä. En nähnyt lippua, tulin kymmenen metriä sivuun ja kaksi pitkäksi ennen kuin huomasin rastin. 23. rastilla olin tulossa suoraan lipulle, mutta pysähdyin ottamaan kiinni ja siihen meni ehkä kymmenen sekuntia, vaikka olin viivan alla. Sitten ysivälillä juoksemani viiva ei näyttänyt siltä, miksi sen ajattelin.

Mutta sen puolen minuutin päälle tein reitinvalintavirheitä. Toki ne kuuluu laskea mukaan, mutta erottelen ne nyt tässä selkeyden vuoksi. Yritin juosta nätisti ja kiertelin tiheikköjä. En ymmärtänyt, että olisi pitänyt juosta aina suoraan. Ainakin pari minuuttia niistä voi kirjata. Ei kai se maajoukkuekaan käy turhaan harjoittelemassa tyyppimaastoissa ennen arvokisoja.

Mutta jos jäin yhdeksän, niin tietysti siihen väliin jäi aika paljon ilmaa.

Sinänsähän voisin vielä todeta, että ovathan nämä kaksi WRE:tä olleet melko älyttömiä kilpailuja. Ensin juostiin Portugalissa kahden minuutin lähtövälillä kilpailu, jossa ensimmäisen ja viimeisen lähdön väliä oli kuusi tuntia. Nyt sitten Spring Cup, jossa 170 ukkoa veti saman radan ilman mitään hajautusta minuutin lähtövälillä. Ehkä sarjakokoja voisi aavistuksen tarkistaa.

Harrastin tuossa pientä kalkulointia aamupuhteeksi. Löin Spring Cupin tulokset Exceliin ja järjestin ne lähtönumeron mukaan. Sitten tein parillakin tyylillä kaaviota ja piirtelin trendiviivaa. Kylmän ryhmän sisällä minuutin ero lähtöajassa vaikutti keskimäärin noin 1,5 sekuntia aikaan. Polkuvaikutus teoriassa. Mutta huono minä olin. Ei se sitä poista.

Mutta vielä siitä kilpailusta. Jossain yhdeksännellä rastilla, kun olin juossut välin huonosti, huomasin, että Ulricehamnsin poika oli tulossa kantaan. Ajattelin, että se olisi Erik Öhlund, joka lähti minuutin perään. Ihmettelin, kun ei mennyt ohi, vaikka mihinkään ei kulkenut. Lopulta takerruin juomarastin jälkeen puuhun ja se paineli eteen. Katselin, että huonostipa minä suunnistajat tunnen, kun näytti niin oudolta pitkätukalta. Annoin sen kuitenkin vetää. Verikin lopetti sitten kiertämisen jalassa ja sain uittaa kenkää pari kertaa ojassa ennen kuin taas tokeni. Sitten lopussa menin taas eteen.

Maalissa tajusin, ettei se mikään Öhlund ollutkaan vaan joku sveitsiläinen Zingg, joka oli lähtenyt minuutin eteen. Öhlund oli ottanut viestinkin koukut jo lauantaina, eikä sitä metsässä näkynyt. Olisi puolestani saanut näkyä, niin olisi päässyt kokeilemaan sitä kulkua oikeasti. Öhlundhan juoksi viestissä toisen osuuden pohjat. Kyllähän se Zinggkin tuli lauantaina aloituksen kahdeksantena ja hieman huonommin se tuntui siellä metsässä kulkevan.

Yhtä kaikki. Minä en viestissä juossut. Lauantain kilpailun jälkeen tuli kylmä, enkä tiennyt mikä on. Sitten tuli kuuma. Kylmiä väreitä meni kokoajan ja iho oli kummallisen herkkä. Sunnuntaina tuntui paremmalta, mutta en halunnut ottaa riskiä. En minä olisi sillä hapella voinut ykkösen suoritusta auttaa ja turhaan minä kakkosessakaan olisin rimpuillut. Tärkeämpää on kuitenkin päästä kuntoon, eikä ottaa riskejä, kun ei tiedä, mikä on. Näin se on joukkueenkin kannalta. On kuitenkin paljon tärkeämpää, että Tiomilassa sitten kulkee.

Ilmeisesti sen lauantain kilpailun jälkeisten kummallisuuksien selitys oli siinä, että Spring Cupin rykäisy oli elimistölle jotain niin uutta ja ihmeellistä, että se meni hetkeksi ylikuntoon ja laittoi hormonit kevään kunniaksi kiertoon ja sitten oli poika niin sekaisin, että luuli pahemmankin taudin iskeneen.

Leiri perään Ruotsissa meni hyvin. Harjoittelin pari tuntia päivässä ja hyvin jaksoin. Juoksin jotain kovaa, mutta en mitään todella kovaa. Ainoa miinus oli kyllä maastoissa ja kartoissa. Kartat olivat varsin ruotsalaisia. Maastoissa taas oli kaatuneita puita aika penteleesti. Pari laajentunutta aukkoa pistivät kyllä huumoria eri tavalla koetukselle. Yllättävän perseestä sellainen, kun tulee täysikasvuinen kuusi poikittain eteen. Mutta kun tarkkaan mietin, että missä tärkeimmät harjoitukset vetää, niin lopulta ihan hyvin se leirinä meni.

Mutta jotenkin se, että suunnistus kulki leirillä melko hyvin, tuntuu toissijaiselta. Tai todettakoon tähän väliin, että jotenkin kun erehtyy miettimään omaa suunnistustaan parin vuoden takaiseen, niin onhan se aivan toiselta planeetalta. Toisaalta kun vertaa sitten omaa tekemistään Thierryyn tai johonkin todelliseen päällikköön, niin kyllähän sitä ymmärtää, että paljon on vielä tehtävänäkin. Ehkä tätä taitopuolta voisi ruotia joskus myöhemmin enemmänkin.

Jos juoksu kun ei kulje yhtään, niin ei paljon suunnistus auta. Tätä kulkupuolta on tässä viimeisen viikkojen aikana tullut mietittyä tovi jos toinenkin, mutta yritetään nyt jotenkin kiteyttää ja löytää ne olennaiset pointit.

Parina viime vuonna olen väsäillyt yhteenvedon talven harjoittelusta. Tein sen nytkin, mutta en ole jaksanut kirjoittaa runoja numeroiden väliin tai muotoilla kaavioita julkaisukuntoon. Yhteenvetona voisin todeta, että kolmen viime vuoden summat 20 talviviikolta ovat 261, 260 ja 228, siis tunneissa. Siinä on yli 30 tunnin lovi. Toki siinä näkyy hieman marraskuun alku, jolloin olin kipeänä, mutta sitten siinä näkyy helmi-maaliskuu, jolloin en varsinaisesti harjoitellut, kuten harjoittelua esimerkeissä mielelläni kuvaisin.

Kyllä sitä jalan liikettä on tullut mietittyä. Se kulkee kyllä aika hassusti. Tavallaan kävellessä se menee ihan hyvin, mutta sitten hitaassa juoksussa ihan päin persettä. Sitten taas, kun juoksee oikein kovaa, niin se kulkee ihan mukavasti. Nyt se polvi on ihan kunnossa, mutta reisi on sisälinjastaan vielä vähän kipeä. Jotenkin haluaisin kirjoittaa tähän, että se on paranemaan päin, menneiden murheiden heijastumia. Mutta kun riittävän kauan on tapellut, ei usko, että se on ohi, vaikka toinen makaa vaiti maassa.

Kävinhän minä ennen sitä kevätleiriä uudestaankin näyttämässä sitä askelta ja sain saman tien uuden version pohjallisesta käyttöön. Nythän määrät tässä tulevat alaspäin, että en nyt suoranaisesti usko, että se jalka enää suuremmin haittaa, mutta jos tässä elämässä vielä joskus jaksaa tosissaan yrittää, niin silloin sen tossun olisi kai syytä olla kuosissaan.

Toisaalta sekin tässä ihmetyttää, että tänä vuonna olen ollut ahkera ja tehnyt lantiolle harjoituksia ja nyt sitten näyttää, että se lantio on täysin epätasapainossa. Enpä tiedä, onko tosiasia jotenkin kirkastunut tässä, kun asiaa on laittanut valokeilaan vai olenkohan onnistunut jotenkin tekemään lantion harjoituksia siten, että se on vain voimistanut epätasapainoa eri puolten välillä. Ehkäpä tässä olisi syytä jatkossa nimenomaan pyrkiä tasapainottamaan lantion puolia, jos sillä vaikka saisi jalkaharmitkin luikkimaan piiloon.

Mutta ei se jalka silti kaikkea selitä. Ymmärrän sen, ettei huippukulkua ole olemassa, kun en mitään sen eteen ole tehnytkään. Yleensä olen juossut maaliskuussa pari viikkoa vetoja ja kaikkea sellaista ja sitten on kulkenut. Nyt en ole juossut mitään sellaista juuri lainkaan. Eihän se jalka tyhjästä ala lentää.

Mutta toisaalta Spring Cupissa syke oli varsin korkealla. Jotenkin logiikka sanoo, että jos ei kulje, niin syke jää alas ja näin. Oikeastaan sykkeet ovat olleet siitä asti ylhäällä, kun kaikki tämä harmi alkoi. Hyvän harjoitusjakson jälkeen sykkeet olivat tammikuun lopussa alhaalla ja sitten lepäsin viikon, tuli jalka kipeäksi ja sitten vasta sykkeet nousivat. Ja aamusykkeet nousivat kerralla sitten kymmenen pykälää, eikä sieltä ole kunnolla tultu alas.

Noita sykeasioita tuntuu, että tulee mietittyä vähän liikaakin. Ei kyllä pitäisi, mutta jotenkin ei osaa olla ilman. Nyt kun sunnuntaina juoksin vetoja, niin sykkeet olivat alhaalla. Se tuntui ihan hyvältä näin vaihteeksi. Vaikka enpä tiedä, olisiko kuitenkin parempi jos sykkeet nousisivat vedoissa. Ja vauhdeistahan ei tällä kertaa ole mitään tietoa, kun juoksentelin vain teitä siellä sun täällä. Todella ammattimaista toimintaa. Mutta toisaalta tuntui se vähän jopa kulkevan, että jos tähän pariin viikkoon saisi useamman vetoharjoituksen alle, niin no parempi olla sanomatta enempää.

Ehkä tässä vielä lopuksi voisi hypätä tähän mieliaiheeseen, jonka voisin kunnon Ankkurina vaikka otsikoida Ankkurin testijuoksuspekuloinniksi. Tammikuussahan se kymppi tuli raapaistua 33.09 ja olisi mennyt allekin sen 33:n, jos vain olisi lopun mustan jään tilalla seinäpito. Nyt sitten maaliskuussa kävin juoksentelemassa ihan harjoituksena saman matkan. Vetelin ensin rauhassa 7,5 kilometriä. Siis sellaista vk-vauhtia. Sitten latasin täysillä viimeisen pätkän ja kellotin sen loistavassa kelissä neljä sekuntia kovempaa mitä tammikuussa. Silloin kuitenkin olin posottanut täysillä myös sen alun. Olisin ehkä toivonut, että marginaali kahden ajan välillä olisi ollut suurempi. Mutta se ei ollut.

Olen miettinyt sata ja kolme kertaa, että olisiko pitänyt tehdä alkutalvesta jotain toisin, jotta tammikuussa ei olisikaan kulkenut. Olisiko se kulku ollut jotenkin pois tästä hetkestä. Ainahan ei voi kulkea, mutta toisaalta silloin tammikuussa ajattelin, että kaikki olisi vain alkusoittoa sille, että huhtikuussa oltaisiin valmiita räjäyttämään pankki jos toinenkin. Jotenkin olen tullut siihen tulokseen, ettei se nyt erityisen väärin ole, että silloin kulki. En minä nyt mitenkään erityisen paljoa ollut vk:ta juossut, mk:sta puhumattakaan. Maksimihan oli kilpailukauden jäljiltä erinomaisessa kunnossa ja ehkä kun siihen pakettiin saatiin hieman maata alle, niin kokonaisuus napsahti nätisti kohdilleen.

Kaipa se isompi ongelma on ollut siinä, että jalka tuli kipeäksi. Vaikka lenkillä on pystynyt käymään, niin kyllä tuloksen teon kannalta olisi tärkeää, että se harjoittelu on sataprosenttista, eikä mitään 80 prosenttista yrittämistä. Ei sellaisella mennä eteenpäin, jos enemmänkin on joskus yritetty.

Mutta eipä tässä muuta. Kirkkonummi on ohitettu, joten kaipa tämä ajatuksen virta on syytä keskeyttää. Jatketaan taas joku toinen kerta.


Kommentoi


hei, mulla oli lauantaina, ja sunnuntaina sekunnilleen sama aika kuin tolla sun Zingillä. hauskaa, not.

007 - 5.4.2007 klo 18.46