Puhun nyt Jukolasta.
Mattias Karlsson lähti eteen. Asettelin hänen paitansa eteeni, kun hän lähti luovimaan uria mäkeen. Hoin itselleni, että lue, etkä pummaa. Rinteessä oli vaikea lukea. Katsoin kompassista, että mennään hieman vasemmalle. En kuitenkaan korjannut. Sitten Mattias Karlsson pysähtyi. Minä en. Olin taas kartalla. Olin notkossa kahden avokallioalueen välissä. Edessä näkyi nyt Tumen ja JRV:n paidat. Annoin heidän johdattaa minua eteenpäin. Vedin hieman enemmän oikealle, mutta kurvasin poikien perässä rastille. Koodi oli väärä. Panikoin hetken, tarkistin toisen väärän koodin ja työnsin omalle rastilleni.
Ammuin seuraavaa väliä kovaa hieman sivuun. Näin Peltolan rinteessä, ennen kuin otin palikat haltuun. Sen jälkeen puikotin mielestäni hyvin.
Nelosvälillä edessä näkyi JRV:n paita. Kaukana, mutta näkyi kuitenkin. Taoin kovaa. Suunnistus oli helppoa. Minua välillä korpesi, kun en osannut ottaa hyviä mikroreitinvalintoja. Ennen rastia edellisen osuuden letka työnsi avokalliota pitkin kohti rastia. Siitä meni ura. Totesin, että rasti pitäisi ottaa hieman ylhäältä, mutta en osannut vastustaa kiusausta vetää suoraan. Ykkösen virhe harmitti ja halusin korjata sen jalalla.
Tiesin, että rastinotossa oli riskinsä. Olin paska rinnesuunnistaja, senkin tiesin ja muistin sillä hetkellä. Tulin rinnettä pitkin. Näin päällystän kaartuvan oikealla ja otin aavistuksen alas. Vilkuilin molemmille puolille etsien merkkiä rastista tai rastipisteestä. Näin rastin oikealla ja pudotin vauhdilla sen luo.
Ema tuli rastille myös. Hän oli saanut paidan näkyviin välillä ja takonut selkää kiinni. Vaihdoimme koodit. Täsmäsi. Spekuloin, että olimme tulleet hieman liian alas, mutta en osannut sanoa, mikä rastipiste oli. Ema halusi mennä alemmas ottamaan suolta vauhtia. Päätin ottaa selkävalinnan. Ema oli kuitenkin vireessä. Minä en. Kävimme alempana, toisella lipulla ja sitten kolmannella, jossa Ema leimasi ja lähti vauhdilla eteenpäin. Koodi oli väärä, minkä ilmoitin loittonevalle selälle huutamalla. Ymmärsin, ettei se oli väärä vain minulle.
Oletin tullessani sille ensimmäiselle väärälle rastille, että se oli hajontarasti omani kanssa. Siinä pörräsi useita joukkueita, osa taisi olla vielä kolmannelta, ehkä joku neljänneltäkin, vaikka todellisuudessa rasti oli käytössä vasta kahdella viimeisellä osuudella. En muista miten koodit vaihdoimme. Muistaakseni Ema vielä huusi koodinsa ja minä sanoin, että täsmää. Emalla oli 45, minulla 44.
Tiesin, että olimme tulleet liian alas. Emme me voineet olla liian ylhäällä. Toisaalta tiesin sen siitä, miten olin rastia lähestynyt, toisaalta tiesin sen siitä, että rasti oli kumpareessa, eikä sopivia kumpareita ollut ylempänä. Mutta en uskaltanut luottaa itseeni. Enkä uskaltanut antaa itselleni aikaa ajatella asiaa hetken.
Tiomilassa tempaisin loppuväleillä Eman perässä suohon uimaan, vaikka polku olisi vienyt rastille. Se oli sen kilpailun suurin virhe. Nyt pummasin taas Eman perässä kilpailun suurimman virheeni. Koomista.
Kun tulin Eman rastille olin juossut eteen-, alas-, taakse-, ylös- ja taas eteenpäin. Minulla ei ollut mitään aavistusta kuinka kaukana olin rastin pohjoispuolella olevista kuviorajoista. Jotain kuitenkin tiesin: Ema oli lähtenyt rastilta suurta linjaa pitkin kohti seuraavaa. Tiesin, että maastoa halkovat kuviorajat jatkuivat muuallakin kuin kartta niitä näytti. Näin minulle oli kerrottu. Siispä linja oli mitä ilmeisimmin jommankumman rastin lähellä olleen kuviorajan jatke. Tällä tiedolla lähdin taaksepäin.
Näin takana olevan linjan. Tulin uudestaan sille järjestyksessään toiselle rastille, jossa olimme käyneet ja paikallistin rastipisteen kahdeksi pistekumpareeksi. Juoksin siitä kuitenkin taas väärälle hajonnalle. Sitten paikalle pölähti letka. Kolmas mies pelasti minut. Se oli tullut väärälle hajontarastille. Kysyin asian reilusti. Ja se vei minut omalle rastilleni.
Tähän siis meni seitsemän ja puoli minuuttia.
Vedin virheen jälkeen kovaa, mutta huonolla viivalla. Leksandsin kaveri nimeltään Johan Granath, joka minut oli kiltisti auttanut rastille, putosi jalalla. Vedin melko isolla pensselillä, mutta jarruttelin mielestäni hyvin silloin kun oli tarvis.
Ysi oli vaikeassa rinteessä. Vedin jälleen kovaa uria. Katselin suuntaa. Arvioin matkaa. Tosin ihan perstuntumalla. Olin liian ylhäällä ja päätin alkaa pudottelemaan alaspäin. Tulin polulle. Se oli kartassa nätisti. Siitä nenälle, jossa oli jyrkänteessä rasti ja siitä omalle. Mutta sitä omaa ei tullutkaan vastaan.
Polkuni ei ollutkaan polku. Minun polkuni olin ohittanut ilmeisesti hieman liian ylhäältä, jotta sen olisin nähnyt ? jos se nyt urien seasta ylipäätään olisi erottunut. Minun polkuni ei ollut polku vaan linja, vaikka siinä polku menikin. Se oli siinä kohdassa merkitty vain pienellä kuviorajan pätkällä kartalle, vaikka se maastossa näytti pitkältä linjalta. Tulin siis väärälle nenälle ja väärälle jyrkännerastille ja lähdin näin väärin rastia kohti.
Kävin ottamassa vauhtia molemmista suunnista ja leivoin paikalle kolmen minuutin virheen.
Seuraavaa koukkasin vielä viisitoista sekuntia. Juoksin Hartmanin Jannen perässä, enkä suunnistanut oikeastaan. Annoin uran viedä.
Tämän jälkeen otin homman haltuun ja vedin kovaa ja virheittä. Mielestäni homma oli gripissä, mutta en mene takuuseen. Olin loppuosuuden toiseksi nopein. Lakasen Jonne oli sekunnin nopeampi. Hänellä tosin oli eri hajonta, jolla hän oli minua neljä sekuntia nopeampia, vaikka jäi kolme sekuntia minua enemmän rastivälien pohjista. Tekisi mieli kirjoittaa aika sama, mutta ei se ole. Ei taida olla vaaraa, että alkaisin leijua. Sen sijaan itseluottamusella olisi kysyntää.
Mietin tuossa viikolla koska viimeksi olisin tehnyt seitsemän ja puolen minuutin virheen. Veikkaisin viime kesän Joensuun leiriä. Taidettiin silloinkin liikkua mökkelöisissä rinteissä. Ehkä huutaisi rinnesuunnistustaitoa, ehkä vähän muutakin taitoa. Kenties myös itseluottamusta. Sitten. Ehkä.
GPS-seuranta ja Väliaika-analyysi
No Jukolassa en oo sun palettia sekoittamassa ensi vuonna. 10milassa mahdollisesti =).
Ema - 13.7.2007 klo 9.13
No ens vuodeksi kuulokoje... tai kenties suunnistan vaan itse...:)
mäksä - 12.7.2007 klo 22.14
Jotensakin noin se taisi mennä. Muistaakseni tosiaan kysyin onko sulla 45. Vastaus oli kyllä...
Ema - 12.7.2007 klo 16.50