sprinttisuunnistaja

Tuomo Mäkelä

Seuraa minua Twitterissä: @tuomomakela
Alkusivu - Harjoittelu - Jutut - Keskustelu - Linkit

Addiktio

[ mäksä :: 22.10.2007 ]

Aivan kuin olisin jäänyt koukkuun nettipokeriin. Vailla kunnollista järjellistä perustelua. Vihaan enemmän häviämistä kuin rakastan voittamista ja häviän lähes yhtä usein kuin voitan.

Tietysti, pokeri on siitä hieno peli, että onneton kortinlätkijä voi hyvällä tuurilla voittaa ajoittain pitkiäkin jaksoja. Toisaalta taas tappion hetkelläkin voi usein pystyä todistamaan itselleen pelanneensa vastustajaansa paremmin, hänellä vain kävi parempi tuuri. Näinhän sen on pakko olla, sattuivathan hänelle voittokortit.

Olen voitolla. En paljon, mutta niin paljon, että olen. Pelaan niin pienillä panoksilla, että addiktioni ei koskaan tule ajamaan minua vararikkoon - tai tekemään minusta miljonääriä. Joskus aikoinaan, kun aloitin harrastukseni, ajattelin, että voisin tienata harrastuksella jotain. Jotain pientä, mutta jotain säännöllisesti. Tavallaan uskon siihen edelleen. Tiedän miten minun tulisi pelata voittaakseni, mutta yhtä hyvin tiedän, ettei minusta koskaan tule olemaan pelaajaa toteuttamaan omaa strategiaani.

Pelikassani aaltoliike ei ole pelkästään kiinni korteista. Kun pelaan hyvin, voitan vähän, mutta häviän vielä vähemmän. Kun ?isoa? rahaa aletaan työntää keskelle, näen tappion mahdollisuuden ja asetan pelimerkkini taisteluun vain, jos koen olevani poikkeuksellisen vahvoilla.

Sitten minulle kaiken kruunuksi käy kortti. Voitan. Vaivattoman helposti. Ja kuvittelen osaavani pelata. Alan pelata löysemmin. Kun rahaa aletaan työntää keskelle, näenkin voiton mahdollisuuden ja yritän väkisin löytää perustelut miekan kaivamiselle tupesta.

Sitten häviän. Alan pelaamaan aggressiivisemmin. Se voi toimia minulla hetken, mutta lopulta taas häviän. Lisää. Kunnes ymmärrän ottaa aikalisän. Myönnän tappioni ja alan pelata kuin vihaisin häviämistä. Alan voittaa tappioitani hitaasti takaisin.

Kunnes minulla taas käy kortti ja luulen, että osaan pelata.

Kun elohopean hiljalleen laskiessa ajankäyttö urheiluun lisääntyy, uskon harrastukseni joutuvan ajanpuutteessa tauolle. Niin koukussa en ole, ettei se olisi mahdollista. Toisaalta menetys ei ole suuri, koska saman pään seinään hakkaamisen raivostuttavan ihanuuden voi kokea myös korvaavan harrastuksen parissa.


Kommentoi


Mä keksin paljonkin mielenkiintoista, mitä voi tehdä ilman vanhoja lihavia naisia... siksi en vesijuokse, ellei ole pakko.

pauke - 30.10.2007 klo 8.18


Korvaako selluliitti vesijuoksuvyön?

Ihmettelijä - 29.10.2007 klo 16.33


Otan osaa.
Mä en kyllä keksi mitään kiinnostavampaa mitä voi tehdä vanhojen lihavien naisten kanssa, kuin vesijuoksu.

007 - 29.10.2007 klo 16.30


Pieni tupa ja perunamaa asioista on turha kiistellä. Kukin tavallaan. Voi asua omakotitalossa tai olla asumatta. Molempia on tarjolla. Itse pidän ruumiillisesta työstä. Teen hyvin mielelläni töitä jättäen pitkän lenkin väliin. Ei sydän huomaa eroa, meneekö monta kilometriä vai heiluuko lapio. Kun pihapunttisali on kellistetty, menen vesijuoksemaan.

Sanna - 28.10.2007 klo 11.56


Vaikka ei äkkipäätä uskoisi, niin sitä vesijuoksuakin on tullut kokeiltua. tiedän monta kivampaa juttua, mitä sen sijaan voi tehdä. Ja sanottakoon vielä, että alle tunniksi sinne altaaseen ei kannata mennä...

pauke - 26.10.2007 klo 13.25


voin suositella sitä vanhojen ja lihavien naisten kanssa vesijuoksua. se on kivaa.

007 - 26.10.2007 klo 9.40


Arvasin kyllä vastauksesi, enkä laskenut syystöiden valmistumista kyläilysi varaan... kunhan vittuilin... Ei minuakaan ne taloleikit sinänsä hirveästi kiinnosta, mutta mieluummin hakkaan esimerkiksi kaksi tuntia halkoja tai raivaan metsää kuin että tekisin neljän tunnin kävelyvaelluksen ja punnerran ja teen vatsalihasliikkeitä olohuoneen lattialla tuijottaen samalla jotain tuikitärkeää televisio-ohjelmaa. Varsinkin nyt, kun juokseminen ei kiinnosta eikä oikein onnistukaan.

Ainahan olisi tietysti vaihtoehtona mennä uimahalliin vesijuoksemaan lihavien vanhojen naisten seuraksi....

pauke - 25.10.2007 klo 16.27


Kiitos kutsusta. Pahoittelen, etten ehtinyt vastata viestiisi aiemmin. Joudun kuitenkin kieltäytymään tarjouksestasi, koska minua ei henkilökohtaisesti voisi vähempää kiinnostaa sekaantua toisten ihmisten "pieni tupa ja perunamaa" -leikkeihin. Otan osaa kärsimykseesi loputtomassa koti- ja pihatöiden suossa.

Meillä oli vessan oven kahva rikki. Sitten tänne tuli joku mies ja korjasi sen. Kysyin jos hän olisi samalla imuroinut eteisen. Ei imuroinut.

mäksä - 25.10.2007 klo 16.10


Viitaten pariin edelliseen kirjoitukseesi, ehdotan, että tulet meille muutamaksi päiväksi kylään, koska sinulla on selvästikin liian vähän tekemistä. Minä autan mielelläni tylsyyden keskellä, meillä pitäisi haravoida lehtiä, hakata halkoja, leikata nurmikkoa, maalata taloa, siivota, laittaa kasvimaa talviteloille... jne jne...

Tervetuloa.

Pauke - 25.10.2007 klo 7.48


Ei kärsivällisyys riitä. Se ei vain kertakaikkiaan riitä.

mäksä - 24.10.2007 klo 23.20


Vähän kurinalaisuutta peliin. Teekkarina kyllä hallitset todennäköisyyslaskun ja varianssin, joten tilttailut on parempi jättää fisuille. Kunnon TAG peliä vaan niin hyvä tulee.

eräs toinen suunnistava pokeriaddikti teekkari - 24.10.2007 klo 22.30


huomaa että on rospuuttokausi kiihkeimmillään, kun tämmösiä juttuja kirjottelet.

mädi - 23.10.2007 klo 22.33