sprinttisuunnistaja

Tuomo Mäkelä

Seuraa minua Twitterissä: @tuomomakela
Alkusivu - Harjoittelu - Jutut - Keskustelu - Linkit

Kausianalyysi 2007

[ mäksä :: 11.11.2007 ]

Jokainen joskus harjoitellut tulee toisinaan miettineeksi, onko mitään järkeä olla kunnossa tammikuussa. Viime tammikuussa päättelin, että riippumatta vuodenajasta on parempi olla hyvässä kuin huonossa kunnossa. Toisaalta olin omasta mielestäni mätkyttänyt pari kuukautta monipuolista perusharjoittelua, joten kuntohuipusta ei kuitenkaan voinut olla kysymys.

Olin kuitenkin varsin hyvässä tilanteessa ja pohdin moneenkin otteeseen, miten säilyttäisin edun. Päätin varsin mittavan motivaation saattelemana alkaa lyömään isompaa vaihdetta silmään. Varmistelu ei kuulunut ohjelmaan.

Viimeinen virhe taisi olla latoa kolmeen viikkoon yli neljäsataa kilometriä juoksua. Kulkua löytyi jakson loppuun asti, mutta jakson lopussa lihaksiston kanssa alkoi ilmetä ongelmia. Jakson jälkeen oli ensin reisi kipeä, sitten pohje, maaliskuussa polvitaive vihoitteli. Tammikuun kunto katosi nopeasti, eikä puolittaisella harjoittelulla uutta löytynyt.

Kevät tuli vastaan liian nopeasti. Kilpailut sujuivat keskinkertaisesti. Kun en ollut huippukunnossa, tyypilliseen tapaani myös suunnistin huonosti. Merkkejä paremmasta alkoi näkyä Tiomilassa, missä onnistuin tekemään hyvän suorituksen. Totuuden nimissä oli kuitenkin myönnettävä, että vauhdissa oli vielä rutkasti parannettavaa. Kuudes sija jätti viestistä kokonaisuutena hyvän maun.

Tiomilan jälkeisellä viikolla harjoituksissa tuntui kulkevan entistä paremmin ja aloin uskoa, että voisin päästä toukokuun loppuun mennessä kuntoon. Seuraavana päivänä tulin kuitenkin kipeäksi ja kun pääsin kahden viikon kuluttua uudelleen harjoittelemaan, oli kunto taas aivan pohjilla.

Elättelin toiveita nopeasta kuntoutumisesta. SM-sprintissä en päässyt edes finaaliin. Karsiutumisen saatoin ottaa oman tyhmyyteni piikkiin, mutta iltapäivällä B-finaalissa jouduin myöntämään, ettei minulla olisi A-finaalissa ollut mitään virkaa: kunto ei kestänyt kahta starttia samaan päivään. Seuraavan viikonlopun turoilut Lakeuden viestissä varmistivat, että Jukolaan lähdettäessä en ollut tehnyt hyvää suoritusta puoleentoista kuukauteen.

Jukola oli teknisesti ja taktisesti katastrofi. Kun vaikean valmistumisen takia minun olisi pitänyt hyväksyä roolini tappioiden minimoijana, yritin totuttuun tapaan ottaa suorituksesta pois jokaisen mahdollisen sekunnin. Niissä olosuhteissa pienet voitot muuttuivat nopeasti suuriksi tappioiksi.

Itseluottamus oli Jukolan jälkeen nollilla. Nautin kesäharjoittelusta, mutta en uskonut suorituskykyni riittävän kovinkaan pitkälle vertailussa. Kaksi viikkoa Jukolan jälkeen MC-katsastuksissa Kainuussa olin kuitenkin yllätyksekseni seitsemäs sprintissä ja yhdestoista pitkällä matkalla. Puoli vuotta alamäkeen liu?utellut motivaatio hyppäsi kertaheitolla ylimmälle tasolle.

Uskoin, että minulla olisi vielä paljon parannettavaa. Harjoittelin heinäkuun lopun hyvin ja latasin paineita elokuun alun MM-katsastuksiin. Sprintti sujuikin vielä hyvin, kun keskinkertaisella suorituksella irtosi kuudes sija, mutta pitkällä matkalla suorituksen hallinnasta ei näkyviä merkkejä ollut löydettävissä. Lopulta keskeytin ? enemmän turhautumistani kuin väsymistäni.

Elokuussa yritin vielä viilata kuntoa entisestään syksyn SM-kilpailuja varten. En kokenut, että mikään kilpailuista erityisen hyvin olisi suosinut minua, mutta ylivoimaisesti eniten janosin menestystä SM-pitkältä matkalta. Tein kilpailussa omasta mielestäni kelvollisen suorituksen, mutta harmikseni se riitti vasta 11. sijaan.

Loppukausi ei ollutkaan kovin kaunista seurattavaa: kaksi karsiutumista SM-kilpailuissa. En halua alkaa puolustella suorituksiani. SM-viestin plaketti paikkasi kuvaa hieman.

Lovi tuntimäärissä

Kauden harjoitusmäärä jäi 478 tuntiin. Tavoitteena kauden alussa oli 550 tuntia, joten melko suuri lovi suunnitelmiin tuli. Tammikuulle asti harjoittelu sujui pääpiirteittäin suunnitelmien mukaan, mutta loppukaudesta ongelmia oli enemmän. Kuvaavaa on se, että kauden kuudesta yli 14 tunnin harjoitus viikosta vain yksi syntyi tammikuun jälkeen. Toisaalta kesäharjoittelussa keskityin enemmän laatuun kuin määrään, mikä osaltaan näkyy tuntimäärissä.

Kaikesta huolimatta pystyin elokuussa juoksemaan 5000m radalla aikaan 15.29. Aika on omasta mielestäni hyvä. Se voisi olla parempi ja minulla on edellytyksiä parempaan, mutta taustat huomioon ottaen olen siihen varsin tyytyväinen. Ei puhtaan tievauhdin pitäisi olla esteenä nykyistä paremmillekaan tuloksille.

Fyysisellä puolella enemmän parannettavaa on voimassa. Mäkijuoksu ja erityisesti suojuoksu ovat heikkouksiani. Viime kaudella sain taas ehkä hieman parannettua mäkijuoksua. Ainakin kauden aikana panostin voimaharjoitteluun selvästi aiempaa enemmän.

Perinteinen heikkouteni on ollut pitkien matkojen jaksaminen loppuun asti. Kainuun pitkällä matkalla tuli välikuolema, MM-katsastuksessa, paahtavassa helteessä, väsyin selvästi, SM-kilpailun taas jaksoin varsin hyvin loppuun saakka. Ongelmia jaksamisessa on ollut edelleen, mutta vähemmän kuin aiempina vuosina. Osittain taustalla lienee kokemuksen kautta tullut parempi näppituntuma oikeaan vauhdinjakoon.

Niinä hetkinä, joina olen saanut harjoitella ilman ongelmia, on fyysinen harjoitteluni ollut mielestäni toimivaa. Kovien harjoitusten paletti on ollut toimiva, enkä aio tehdä tulevaisuudessa siihen radikaaleja muutoksia. Voimaominaisuuksiin tulee jatkossa kiinnittää entistä enemmän huomiota.

Jos viime kaudesta jotain olisi otettavissa opiksi, niin lihaksistosta tulisi pitää entistä parempaa huolta. Liiallinen juoksuharjoittelu tuntuu olevan erityisen vaikeaa lihaksistolle, enkä lihashuollolla tahdo saada pidettyä jalkojani kunnossa. Kenties harjoitusmotivaation palasia pitäisi pyrkiä tehokkaammin kanavoimaan myös lihashuoltopuolelle.

Puutteellista panostusta taitoharjoitteluun

Fyysistä puolta enemmän ongelmia oli taidossa. Virheitä tuli liikaa ja suoritustaso ailahteli liikaa. Tutun kuuloista.

Minun lienee pakko myöntää, etten riittävän tosissani viime kaudella panostanut taitoharjoitteluun. Kunnollinen taitoharjoittelu oli ajoittaista, joskin harjoituksissa oli mielestäni aiempaa paremmin paneuduttu maastovalintoihin ja harjoitusten teemoihin. Osaltaan puolittainen panostus taitoharjoitteluun johtui siitä, että suuren osan kaudesta minulla oli täysi työ saada fyysinen vire kuntoon, jolloin en ehtinyt riittävästi paneutua taitoharjoitteluun. Vahvuuksien kautta kun edetään.

Jos jonkinlaista laajempaa teemaa haluaa taitoharjoittelun sisällöstä vetää, niin ehkä viime kaudella juoksin aiempaa enemmän lyhyitä ja vauhdikkaita taitoharjoituksia. Pidin harjoituksia lyhyinä, jotta jaksoin keskittyä varmasti loppuun saakka, eikä suunnistus päässyt menemään surffailuksi. Toisaalta tein etenkin kesällä myös pitkiä rauhallisia harjoituksia.

Taitoharjoittelu olisi kenties kaivannut enemmän syvemmälle suunnistuksen palikoihin pureutuvaa harjoittelua. Jotenkin vain tuntui, ettei siihen ollut aikaa. Varmasti myös kuivaharjoittelua olisi pitänyt jaksaa tehdä enemmän.

Jos positiivista omasta suunnistuksesta haetaan, niin mielestäni kehityin sprinttisuunnistajana. Tosin tämä ei varsinaisesti johtunut sprinttisuunnistusharjoituksista, koska tein niitä naurettavan vähän. Pikemminkin löysin sprinttisuunnistukseen paremman henkisen tilan.

Tavallisessa päiväsuunnistuksessa tein edelleen liikaa virheitä: hyvänä päivänä helpolla radalla 10 sekuntia per kilometri, vaikealla radalla enemmän, huonona päivänä vielä enemmän. Minun on myönnettävä, että 2000-luvun suunnistuksessa pitäisi pystyä parempaan. Lisäksi tarvitsisin lisää sujuvuutta ja täsmällisyyttä. Jään toisinaan virheettömilläkin väleillä kovin paljon kärkeen, vaikka ajoittain pystyn jopa rastivälipohjiin.

Toinen asia on suoritusvarmuus. Hetkellisesti, SM-pitkän matkan jälkeen kuvittelin, että suoritusvarmuuteni oli paranemaan päin, kun Jukolan jälkeen en ollut juossut kuin kerran katastrofaalisen huonosti. Loppukausi tietysti olikin tarina erikseen ja palautti ajatukset maanpinnalle. Kenties yhteenvetona voisi lausua, että suoritusvarmuuteni jopa heikentyi edelliskaudesta. On helppo sanoa, että nöyryyttä lisää ja asenne kohdilleen, mutta ei asia ole niin yksioikoinen. Tai on. Kuitenkin uskon, että ongelman ratkaisussa auttaisi myös se, että osaisin suunnistaa paremmin.

Tavoitteena nousu B-maajoukkueeseen

Tuloksellisesti kehitystä viime kaudella tapahtui. Sekä sprintissä että pitkällä matkalla kaksi parasta katsastus- tai SM-kilpailusijoitustani olivat aiempaa parempia. Rankisija parani pari pykälää 21.:een ja rankisijan taustalla olleista kilpailuista neljä oli katsastus- tai SM-kilpailuja. Viime vuonna vastaava luku oli kaksi, joista toinen oli, kaikella kunnioituksella, SM-erikoispitkä.

Kolikon toisella puolella suoritusvarmuus laski viime kaudesta. Neljästä SM-karsinnasta läpäisin vain yhden finaalipaikan arvoisesti. Kauden tärkeistä viesteistä Jukolassa epäonnistuin pahoin ja pienemmissäkin viesteissä tuli epäonnistumisia.

Vaikean alkukauden jälkeen olin suhteellisen tyytyväinen siihen, mitä loppukesästä saavutin. Todellisuudessa kuitenkin kehitys edelliskaudesta oli varsin hidasta. Asiat eivät menneet, kuten olisin halunnut. Ne harvoin menevät, mutta jos ne olisivat menneet, kuinka hyvä olisin voinut olla? Kuinka hyvä voin olla ensi kaudella, tulevaisuudessa?

Kysymykset eivät ole yhtä turhanpäiväistä pyörittelyä kuin aiemmin. Opiskeluni ovat loppusuoralla ja tentti-tj:n, ainakin pakolliselta osaltaan, pitäisi kolahtaa nollaan ennen joulua. Luonnollisella kehityskululla voisin tammikuussa hakea harjoitus- tai diplomityöpaikkaa ja alkaa tanssia ripaskaa, jonkin hyväntahtoisen työnantajan tahdittamana.

Mutta mikäli heittäytyisin työmarkkinoiden hullunmyllyyn, todellinen satsaus olisi samalla hetkellä ohi. Toki, sitä voisi itselleen uskotella, että illalla ja viikonloppuna ehtii käydä lenkillä, mutta ei se mene niin. Ei harjoittelussa ole kysymys pelkästään siitä, että minuutit lenkkeilyyn löytyvät. Pitäisi löytyä aikaa tehdä oikeita harjoituksia oikeina hetkinä ja pitäisi löytyä aikaa palautua. Päätöksellä siirtyä työelämään, jättäisin loput kortit kääntämättä urheilu-uran suhteen.

Toisaalta kyselen itseltäni usein, onko minun varsin keskinkertaisesti, joskin ylöspäin etenevällä urheilu-urallani niin paljon merkitystä, että sen vuoksi kannattaa asua soluasunnossa ja syödä makaronia ja tonnikalaa? Laajempaa merkitystä sillä ei varmastikaan ole, tai ainakin toistaiseksi sitä on ollut varsin marginaalisesti, mutta sillä on merkitystä minulle ja se kai on ainoa asia, millä lopulta on mitään merkitystä.

Pidän urheilemisesta. Tällä hetkellä se tuntuu asialta mitä haluan tehdä ja sikäli kun se on mahdollista, en näe syytä hakea yleistä sosiaalista hyväksyntää ryhtymällä tunnolliseksi keskiluokkaiseksi veronmaksajaksi. Eiköhän töitä tässä elämässä ehdi tehdä kyllästymiseen saakka.

Toki, lopullinen töihin meno on vain ajan kysymys, mutta olen laskenut, että taloudellinen tilanteeni mahdollistaa panostuksen ainakin ensi kevääseen. Ainoa tavoitteeni olisi, että keväällä olisin B-maajoukkuetasolla. Sen jälkeen saattaisi olla ainakin teoreettisia mahdollisuuksia löytää joku aidosti hyväntahtoinen työnantaja, jonka kanssa saisi neuvoteltua lyhennetystä työviikosta. Se taas mahdollistaisi satsauksen jatkumisen vuoden 2009 PM-kilpailuihin. Ja voin kertoa, että ne kilpailut on kirjoitettu kalenteriini varsin massiivisella fontilla.

Mutta edetään kausi kerrallaan. Ei haittaa, vaikka kulkisi jo tammikuussa, kunhan kevään tullessa niitä hetkiä ei tarvitse muistella kaihoisasti.

Harjoituspäiväkirja 2006-2007 [xls]


Kommentoi


Ihanaa.. tähän olis hyvä päättää... eiku...

mäksä - 13.11.2007 klo 19.01


Mäksä, toi viimeinen luku teki susta mun idolin.

007 - 13.11.2007 klo 16.25


Valintojen maailma...

pauke - 13.11.2007 klo 12.13


Ensinnäkin, vaikka olenkin todennut jokaisessa kausianalyysissani harjoitelleeni väärin, se ei tarkoita, etten voisi uskoa, että osaan tulevaisuudessa harjoitella oikein. Toiseksi, vaikka en olekaan maininnut yhteiskunnallisia olosuhteita harjoittelua rajoittaneiksi tekijöiksi, se ei tarkoita, etteiväktö ne jatkossa sitä voisi olla.

Työssäkäynnin ja harjoittelun sovittamiseen liittyy paljon asioita, mutta tiivistettynä uskon, että työssäkäydessä on vaikea harjoitella määrällisesti paljon ja toiseksi on vaarana, että palautuminen kärsii. Moni on kaiketi yrittänyt yhdistää harjoittelua ja töissäkäyntiä, mutta harvassa lienevät ne, jotka ovat täyttä työviikkoa tehden kehittyneet aidosti urheilijoina.

Valmentaja on.

mäksä - 11.11.2007 klo 18.44


Tuskinpa sillä niin merkitystä on että teetkö tiettyjä harjoituksia tiettyyn aikaan ja miten töissäkäynti estäisi niiden tekemisen kun jokaisessa kausianalyysissä olet todennut harjoitelleesi väärin, ei niinkään että yhteiskuntastatukselliset olosuhteet olisivat olleet rajoittavana tekijänä.

Kelit voivat olla talvisin kyllä aikasen syvältä ja liukkaita, ja siten harjoittelua merkittävästi haittaavia.

Valmentajaa kehiin... ? - 11.11.2007 klo 17.07