sprinttisuunnistaja

Tuomo Mäkelä

Seuraa minua Twitterissä: @tuomomakela
Alkusivu - Harjoittelu - Jutut - Keskustelu - Linkit

GPS-liivit selässä

[ mäksä :: 14.4.2008 ]

Manaan hiljaa itsekseni, kun kompuroin kivikossa. Heikan selkä edessä loittonee taas muutaman metrin, mutta vakioin eron viiteen metriin kun saavumme avoimempaan metsään. Takanakin tulee vielä pari valoa, mutta niistä en ole kiinnostunut.

Polulla tarkistan sijaintimme ja varmistun, että olemme viivasta hieman oikealla. Teen loivan korjausliikkeen, mutta Heikka jatkaa omaa linjaansa. Olen varma, että Heikalla on jyrkänne, joka on oikeanpuoleisin hajontarasti.

Tulen rastille hieman vasemman kautta. Ehdin nähdä jo avosuon. Vaikka heijastin ei osukaan valokeilaani, tiedän, että siellä on vasemmanpuoleisin hajontarasti. Pari valoa takaani kaartaakin rastille. Minä taas käännän oikealle ja löydän oman kivirastini lopulta helposti.

* * * *

Tiesin hajonnat, koska olin nähnyt radat etukäteen, ykkösen hajontaa lukuun ottamatta. Enkä takuulla ollut ainoa. Radat olivat näytillä kilpailukeskuksessa isolla kankaalla ja niiden katseleminen oli ylivoimaisesti suurinta huvia, mitä saatavilla oli.

GPS-seurannan näyttäminen kilpailun aikana ei ole sinänsä uutta. Sitä on nähty jo mm. parissa aikaisemmassa Jukolan viestissä ja myös viime vuoden Kevätyönviestissä.

Tämän vuoden Kevätyönviestissä GPS-seurannan näyttäminen oli viety aivan uusiin mittasuhteisiin. Viestissä kaikki viisi osuutta hajosivat keskenään ja seurantaa näytettiin viestin alusta lähtien. Vain ykkösrastin alue oli peitetty.

* * * *

GPS-seurannan näyttäminen ei ole ongelmatonta. Jotta GPS-seurannalla pystyttäisiin palvelemaan mahdollisimman hyvin yleisöä, tulisi seurantaa, kartan, ratojen ja hajontojen kera voida näyttää reaaliaikaisena. Kuitenkin kilpailullisen tasapuolisuuden säilyttämiseksi ei ratoja pitäisi paljastaa kilpailijoille ennen kilpailua.

Arvokilpailuissa ongelma on ratkaistavissa sulkemalla kilpailijat lähtökynnykselle, josta ne eivät pääse seuraamaan yleisölle tarjottuja lisäpalveluita. Jukolan viestissä taas karttaa ja ratoja näytetään pääsääntöisesti vain, jos tulevat osuudet eivät enää juokse kyseisiä hajontoja tai rastivälejä.

Kevätyönviestissä kilpailijoita ei käytännössä voitu rajata. Seurannan supistaminen koskemaan pelkkää ankkuriosuutta olisi taas häivyttänyt GPS:n antaman lisäarvon murto-osaan.

Silti Kevätyönviestissäkin GPS-seurantaa olisi voitu toteuttaa järkevästi tarjoamalla parhaita koukkuja yleisölle reaaliajassa, mutta silti säilyttämällä osa kilpailun arvoituksellisuudesta.

Ensinnäkin ratoja ja hajontoja olisi voinut suunnitella siten, etteivät kaikki osuudet olisi hajonneet keskenään ainakaan koko radan mitalta. Jos esimerkiksi osalta rataa ensimmäinen ja toinen osuus olisivat hajonneet keskenään, olisi tätä osaa radasta voitu näyttää melko huoletta, koska toisen osuuden juoksijat valmistautuessaan osuudelleen tuskin ehtivät istua seurannan äärellä ja tutkia ratojen muotoutumista.

Toiseksi karttaa olisi voinut peittää enemmän. Viivoja olisi voinut näyttää ajoittain pelkän ratapainatuksen kanssa ilman karttaa. Kun suoraan pusketaan, ei kartta sinänsä anna erityisesti lisäinformaatiota. Usein seuraajan kannalta mielenkiintoisempi tieto olisi, mikä hajonta kullakin joukkueella on. Taustakarttaa voisi myös himmentää, jotta kaikkien yksityiskohtien poimiminen ei olisi liian helppoa.

Niissä kohdissa, missä kaikki radat hajoavat keskenään, voisivat järjestäjät hyvin näyttää myös edellisen osuuden ratkaisuhetkiä uudelleen nopeutettuna. Reaalivauhdissa on usein vaikeaa hahmottaa, mitä lopulta tapahtui.

Toki ongelmana on, että jos seurantaa näytetään myös netin yli, olisi tasapuolisuuden nimissä kaikki sama informaatio, samalla tarkkuudella näytettävä myös screenillä. Nykypäivänä ei olisi kovinkaan yllättävää, jos joku istuisi kilpailun aikana asuntoautossa läppäri sylissä seuraamassa kilpailua.

* * * *

Leimaan yhdeksännellä rastilla letkan viimeisenä. Edellisen rastivälin lopun suorempi viiva oli aavistuksen hitaampi ja joudun pienellä kirillä juoksemaan edellä menevät selät kiinni. Välin puolivälissä tarkistan suuntaa ja huomaan, että olemme tulleet liikaa oikealle. Muutkin korjaavat rastivälin suuntaan ja jatkan luottavaisena perässä.

Kumpare rastimäen eturinteessä tulee vastaan, kuten pitääkin, mutta itse mäki aukeaa eteen laakeana. Rastinotko jyrkänteineen on tipotiessään.

Helpotuksena huomaan muidenkin empivän. Heitän valistuneen arvion olinpaikastani ja käännän vasemmalle. Heikan valo loittonee jo samaan suuntaan ja paljastaa notkelmassa pilkottavan heijastimen. Saavun toiveikkaana pukille emit-käsi ojossa, mutta pettymyksekseni joudun myöntämään, ettei koodi todellakaan täsmää omaani.

Rasti on kivessä ja kun koko mäessä on tasan yksi kivi, ei paikallistaminen ota kuin pari lyhyttä sekuntia. Sen sijaan matka omalle hajonnalle, viisikymmentä metriä tulevia rasteja ajatellen takaviistoon, ottaa taas kovin monta tarpeettoman pitkää sekuntia.

Oma vika, turha valittaa. Olisi pitänyt katsoa seurantaa tarkemmin. Sen tiesin, että rastilla oli hajonta, mutta en muistanut, että rastini oli eteläisin hajonta. Vielä vähemmän olin perillä siitä, että rastivälin ura kulki rajusti liikaa pohjoisen kautta.


Kommentoi


Eräs mahdollisuus olisi muuntaa seurantakartta peilikuvaksi ja kääntää vielä sen ilmansuuntaa. Näin katselija näkee hyvin kilpailijoiden etenemisen ja mahdolliset koukut, mutta ei kovin helposti pysty mielessään kääntämään karttaa oikeaksi.
Ja kun kartan deformaatiota vielä välillä vaihdellaan sopivasti, niin on siinä tekijämiehelläkin työtä tunnistaa näkemistään kartalta.

kari sane - 17.7.2009 klo 22.42