sprinttisuunnistaja

Tuomo Mäkelä

Seuraa minua Twitterissä: @tuomomakela
Alkusivu - Harjoittelu - Jutut - Keskustelu - Linkit

Hemmetin tyytyväinen

[ mäksä :: 2.6.2008 ]

SM-sprintti, karsinta

Karsinnan ykkönen oli taas varsin sekava paikka. Hermoilijat ulos. Minua vastaan tupsahti rastilippu, joka oli suurin piirtein siellä, mistä sen kuvittelinkin löytäväni. Tähystin koodin ojan takaa ennen kuin vaivauduin hyppäämään rastille ottamaan leimaa.

Kolmosvälillä ehdin availemaan karttaa ja mietin, tajusiko ratamestari mitään sprinttisuunnistuksesta. Vetelin metsävälit kieli keskellä suuta, hieman varmistellen. Homma menikin jo turhan hyvin, mutta lopulta sentään sain väsättyä rinteessä puolen minuutin virheen.

Tilanteet kymppivälillä vaihtelivat jotenkin seuraavasti: Ensin minun piti juosta väli varmasti vasemmalta polkuun tukeutuen. Rinne näytti kuitenkin hyvältä ja lähdin sinne, kun tajusin, että voin ottaa rastin myös oikean kautta. Lopulta iskeydyin rastia lähestyessäni polkujen risteykseen. Edessä näkyy kivi, jossa vieläpä oli rasti, mutta minulla ei ollut hajuakaan, missä olin. Kolmen sekunnin pähkäilyn jälkeen myönsin tappioni ongelman absoluuttisen ratkaisun löytämisessä ja siirryin rakentamaan valistunutta arvausta. Se kuului, että olin tullut liiaksi oikealle. Valitsisin siis vasemmalle vievän polun. Seuraava vastaan tullut risteys ei tuntunut helpottavan yhtään omaan olinpaikkaani liittyvän arvoituksen ratkaisua. Otin taktisen aikalisän, jonka päättyessä jouduin myöntämään, että edellisestä polun risteyksestä paistanut rasti olikin ollut omani.

[Karsinnan välit 5-13]

Episodia seurasi perin monitahoinen harmistus, jonka päällimmäinen ajatus liittyi vauhdinlisäykseen, jonka jouduin suorittamaan turvatakseni oman asemani finaalipaikan suhteen. Kun loppuun tarjottiin vielä pientä penkkaa, oli jalkojen jäsenyys happokerhossa tiiviimpi kuin ennakkoon olin toivonut. Viimeisellä rastilla kuuluttaja ilmoitti olevani sarjani kärjessä, joten katsoin asiakseni löysätä.

Finaali

Ehkä löysäsin liian myöhään, sillä eihän kroppa toipunut. Poistuttuani finaalin lähtökynnyksen pysähtyneestä tunnelmasta verryttelemään, totesin SM-sprinttifinaaliin osuneen huonoimman kulun kahteen viikkoon.

Mutta niillä pelataan, mitä jaetaan. Katselin aukot ja sulut mallikartasta ja lähdin työstämään. Ykkösen paikan arvasin jo ennakkoon.

[Finaalin välit 3-10]Seuraavat välit tarjoilivat melko perinteisenoloista metsäsprinttiä. Varmistellessani, että osun suoraan rasteille, en ehtinyt lukea rataa valmiiksi ja suunnistus rasteilla pyöri jaloissa.

Vielä kutosvälillä emmin oikeanpuoleista valintaani rastilta lähdön jälkeen, mutta sen jälkeen sain painettua suunnistuksen eteen. Kasirastin talon sisäkulmaa olin ennakoinut rastinpaikaksi jo vanhasta kartasta, joten reitinvalintaa ei kauaa tarvinnut ihmetellä. Ysivälillä otin kilpailun heikoimman rastivälisijoitukseni, 24. ja tein ainakin sekunnin virheen, kun rastiviivan alla olleet pyöräkatokset eivät olleetkaan läpijuostavia. Yllättävä käänne johti ajatukseni umpisolmuun ja keksin pujotella pyöräkatosten välistä rastille.

Kymppirastin jälkeen toteutus muuttui taas melko suoraviivaiseksi ja keskityin jälleen oikealla reitillä pysymiseen. Yhdentoista jälkeen aloin kuitenkin aukomaan karttaa pitkän välin osalta. Löysin kartasta tasan kaksi valintaa: oikealta polkua ja vasemmalta kentän poikki. Oikea näytti alkuun paremmalta ja kun neljännelletoista rastille tullessa en ollut ehtinyt perustelemaan itselleni, miksi asia ei näin olisi ollut, hyökkäsin sinne.

[Finaalin väli 14-15]Kenties alkumatkasta oli juoksu ollut kohtuullista. Erityisesti radan eteläosan loivapiirteinen ja nopeapohjainen maasto oli sopinut minulle. Kääntäessäni pitkälle välille, alkoivat pelimerkit kuitenkin olla melko vähissä. Jossain unelmissa olin suunnitellut ottavani näillä paikkeilla viimeisen vaihteen käyttöön ja lähteväni Måren tapaan tekemään loppuradan väleillä järjestelmällisesti eroa jo itsensä väsyttäneisiin kilpakumppaneihin. Villit ovat olleet unelmat, mutta paperilla suunnitelma oli toki loistava. Ainoa, joka vauhdinlisäykseen pystyi, oli Anttonen ja hän voitti kisan.

Pitkän välin välinousun paistaessa esiin avasin epätoivoisesti karttaa etsien mahdollisuutta kiertää käyrät. Se oli myöhäistä. Väsyneillä jaloilla mäkeä ylös työntäessäni aloin arvuutella, ettei valintani tainnut olla nopein. Sillä ajatuksella kyseisenä hetkenä tosin ei ollut erityisen suurta käyttöarvoa, joten spekuloin loppuvälit kahdessa sekunnissa puhki ja totesin kärsimykseni olevan pian ohi.

Viideltätoista lähtiessä innostuin ottamaan välikirin ylämäkeen, mikä palkittiin välittömänä hyytymisenä seuraavan rastin jälkeisellä suoralla. Onnistuin kuitenkin laskemaan, etten juuri ollut radalla virhettä tehnyt ja yritin muuttaa tämän ajatuksen eteenpäin vieväksi voimavaraksi. Saattoihan prosessi onnistuakin, vaikkei rastiväliajoista sitä pystykään päättelemään.

Olin lopputuloksissa viides.

Analyysi

Kilpailu oli lyhyt. Se oli helppo, niin teknisesti kuin fyysisestikin. Katsellessa finaalin rataa on myönnettävä, että se on varsin kaukana tiivisrytmisestä kaupunkisprintistä. Lopulta suuri osa radasta oli suoraviivaista toteuttamista ja reitinvalinnat olivat pääosin varsin helppoja. Nousuakaan radalla ei lopulta ollut paljoa, vaikka loppuun sitä hieman haettiinkin.

Pääpiirteittäin kilpailu sopi minulle. Erityisesti muutama minuutti lisää pituutta ja pari ylimääräistä penkkaa olisivat saattaneet olla minulle kohtalokkaita. Toisaalta olisin kaivannut haastavampaa pyörittelyä kartan eteläosan rakennuksilla.

En pysty hyvällä tahdollakaan olemaan pettynyt viiden sekunnin erosta pronssimitaliin. Löydän rastiväliajoista vain kaksi väliä, joilla hävisin välin nopeimmalle alle kaksi sekuntia. Se on mielestäni hämmentävän vähän, sillä hävisin rastivälipohjille yhteensä vain 50 sekuntia. Toisaalta huonoimmalla rastivälilläkin rastivälisijoitukseni oli 24., joten selvät virheet olivat vähissä. Suurin virhe oli pitkän välin reitinvalinta, mutta siinäkin tappio taisi rajoittua kolmeen sekuntiin.

Parempi tulos olisi yksinkertaisesti vaatinut parempaa vauhtia. Ehkä sellaista edellisellä viikolla toivoin, ehkä kaksi starttia samaan päivään oli liikaa, ehkä olin optimistinen. Nyt tyydyn olemaan tyytyväinen. Hemmetin tyytyväinen.

Tulokset ja oma finaalireitti


Ei kommentteja    ::    Kommentoi