@tuomomakela
Tuomo MäkeläHalikon parhaiden maastojen mielenkiintoisimmat osat
Viime sunnuntaina ajeltiin päivä autolla ympäri Halikkoa ja juostiin lyhyitä suunnistusharjoituksia Halikon parhaiden maastojen mielenkiintoisimmissa osissa. Pelkkää priimaa!
Halikossa on paljon hyviä maastoja. On myös runsaasti uusia ja laadukkaita karttoja. Viime vuosien kilpailuja on järjestetty pääosin perinteisissä avokalliomaastoissa: Pöylässä, Vartsalassa, Kokkilassa, Salakalliolla, Kankarejärvellä, Hajalassa... Kaikki enemmän tai vähemmän tyypillisiä halikkolaisia maastoja.
Me halusimme parhaiden maastojen mielenkiintoisimmat osat. Ilmaisun olisi voinut tulkita monella tavalla. Se olisi voinut tarkoittaa juoksemista Salakallion maaston etelärinteillä , Hajalan pienipiirteisillä avokalliomäillä ja Vartsalan tasaisilla kallioilla. Mutta miksi silloin olisimme nähneet vaivan ajaa koko päivän autolla Halikkoa ympäri? Yhtä hyvin olisimme voineet ajaa suoraan Kankareenjärvelle, piirtää paperille puolitoista metriä viivaa, juosta se läpi.
Tulkintamme taisi painottaa sanaa mielenkiintoinen. Kaivoimme esiin ne kartat, jotka olivat jo hetken varastossa pölyttyneet. Etsimme ne maastojen kolkat, jonne harjoitukset liian harvoin ylsivät. Poimimme reitille ne alueet, jotka tarjosivat jotain tavanomaisesta poikkeavaa.
Kaikki Halikon maastot eivät ole sitä samaa Kokkilaa eri paketissa. Ellei se ollut jo ennestään selvää, seuraava todistanee asian.
1. Kangas: Salakallio 1983, 1,65 km
Salakallion länsiosa lienee monille tuttu, sillä viimeiset kisat alueella juostiin pari vuotta sitten. Sen sijaan Salakallion itäosasta ei karttaa vuoden 1983 jälkeen ole tehty. En ihmettele. Maasto on kenties Halikon kehnoin: pääosin tasaista, vanhaa suota, joka on ojitettu talousmetsäksi. Mikä alueen alkuasukkaita on vaivannut, kun eivät ole jaksaneet raivata siitä peltoa? Pari mäkeä löytyy, mutta nekään eivät pienipiirteisyydellään häikäise. Lisäksi maasto on tällä hetkellä puoliksi hakattu ja muutenkin pohjalla kasvaa mukavasti heinää.
Ensimmäiseen etappiin oli kuitenkin kaivettu alueen helmi. Aivan salaistentien varresta löytyy pieni pala hyväpohjaista mäntykangasta. J-P veti pintakaasulla hieman yli viittä. Rastit löytyivät, vaikka kartta melko suurpiirteinen olikin.
2. Jokinotko: Sampaa 1994, 1,9 km
Nuorempana Sampaan maastossa tuli suunnistettua enemmän, eksyttyäkin. Aiemmin maasto oli mielestäni Halikon parhaita. Alue ei ollut täytetty pienipiirteisillä avokalliomäillä, vaan maasto oli pääosin isoa metsää. Vaikka maasto olikin kapea, oli se silti yhtenäinen. Polkuja ja teitä oli maastossa vähän, eivätkä pellot ja hakkuut rikkoneet kokonaisuutta.
Viime vuosina maastoon on rakennettu uusi tie, eikä tietenkään suotta. Moottorisaha on maastossa heilunut ahkeraan ja erityisesti maaston itäosaa ovat laikuttaneet laajat hakkuut. Lähes koskemattomana on kuitenkin säilynyt alueen helmi, Kuusjoen jokinotko.
Toisella etapilla vastassa oli 1,9 kilometriä jokirannan notkomuodostelmia. Lisähaastavuutta lisäsi aluskasvillisuus, jonka antaman lisämausteen sävystä oltiin montaa mieltä. Jokinotko ei kuitenkaan pettänyt haastavuudellaan.
3. Suo: Kakossuo 1994, 1,63 km
Jos Halikolla olisivat omat urheilusankarinsa, niin Jari Porttilakin olisi saattanut raahautua joskus kuvausryhmineen Kakossuon laidalle tekemään juttua urheilijan raastavasta arjesta, missä tuskaa ei tunneta, kun sauvat heiluen kesähelteellä vedetään tunti toisensa perään upottavaa suota ristiin rastiin.
Mutta Halikolla ei ole urheilusankareita. Ei ainakaan tietääkseni. Joten Kakossuo on suo muiden joukossa. Onhan siellä joskus tullut juostua suovetoja, on joskus vaellettukin ja joskus on myös vedetty suolla ja sen lähimäillä viuhkasuunnistusharjoitusta.
Kolmannella etapilla otettiin Kakossuon laidalla pitkästä aikaa kartta kouraan. Rata kiersi suota halki ja jalkaa lyötiin turpeeseen erämaisissa maisemissa.
4. Avokallio: Kierla 1994, 1,6 km
Isotonic-kiertueemme sai päätöksen Kakossuon laitamilla löytyvälle Korkiamäelle. Ensimmäinen etappimme toimi vuonna 1983 Isotonic-areenana. Sampaalla puolestaan juostiin 1994 Isotonic-viesti ja sekä Kakossuo, että Korkiamäki kuuluivat vuoden 1994 Isotonicin henkilökohtaisen kilpailun maastoon.
Neljäs etappi tarjosi perinteistä avokalliota. Rata risteili pitkin Korkiamäen päällystää, joka osoittautui odotetun hyväkulkuiseksi ja avoimeksi.
5. Rynkytys: Häävälä 1999, 1,35 km
Häävälän maasto ei ole järin suuri, mutta Halikko-viesti siinä juostiin 1999. Märyn puoleinen maastonosa on aikoinaan puhki juostu. Nyt kun metsänlaitaan on noussut pari uutta omakotitaloa ja metsälle on näytetty hieman moottorisahaa, ei itse päämaastossa ole enää paljoakaan nähtävää.
Sen sijaan jokirannan lähimäet ovat kautta historian jääneet valitettavan vähälle huomiolle. Nämä mäet otimme tarkkailun alle viidennellä etapilla. Nousua olisi todennäköisesti tullut hakemattakin, mutta radalle sitä oli kerätty extra-annos. Maisemat kuitenkin, niin jokivarren notkelmassa kuin kallioiden huipuilla olivat komeita.
6. Reitinvalinta: Kankareenjärvi 2003, 2,58 km
Halikon paras maasto, väitetään. Maastossa juostiin osin Jukolan viesti 1967, mutta kunnollisen suunnistuskartan saaminen koko alueesta kesti aina vuoteen 2003, jolloin kartalla juostiin FinnSpring. Silloin maasto oli jo osin pilalle puhkottu moottoritiellä, mutta toisaalta ilman sitä ei alueesta välttämättä olisi kunnon karttaa vieläkään.
Mutta emme tänään sortuneet pienipiirteisiin avokalliomäkiin vaan rytmitimme päiväohjelmaamme yksinkertaisella reilun kahdenkilometrin siirtymätaipaleella. Väli kulki Märyn puolen sillalta Kankareenjärvelle. Mikäli nousua ei edellisessä etapissa tullut riittävästi, otettiin kiintiö nyt täyteen. Mutta Kankereenjärven nousuja ei haettu ilkeyttään. Perushalikkolisesta maastotyypistä poikkeavat suuret korkeuserot loivat edellytyksiä kiertovalinnoille ja reitinvalintaväli oli muutakin kuin suoraan luovimista. Kiertoja myös haettiin, sillä tässä vaiheessa päivää nousujen välttäminen ja hyvän juoksualustan hakeminen alkoivat tuntua jo tavanomaista houkuttelevimmilta vaihtoehdoilta.
7. Ojanotko: Hajala 2002, 1,9 km
Hajalan maastossa juostiin 2000-luvun alkupuolella parit Halikko-viestit ja yhdet Ankkurirastit. Moottoritien eteläpuoleinen maasto on täynnä perinteistä avokalliomäkeä. Varsin koluttua tavaraa, voin kertoa. Pohjoinen, Paturin puoli on huomattavasti mielenkiintoisempi. Itäosasta löytyy klassinen avokalliorinne, länsipuolella taas on vastapainoksi tasaista kuusikkoa, mutta helmi löytyy pohjoisesta. Jyrkkäreunainen ja reheväkasvuinen ojanotko ei ole koskaan päästänyt suunnistajia helpolla.
Seitsemännellä etapilla kävimme tarkistamassa ojanotkon nykytilan. Tummanvihreästä väristä huolimatta ojanotko oli odotuksia hyväkulkuisempi, kenties myös odotuksia helpompi, odotuksia kiltimpi. Kaikkiaan notkomuodostelma tarjosi varsin miellyttävän suunnistuskokemuksen.
8. Vihreä: Pöylä 2008, 1,43 km
Pöylästä saatiin keväällä uusi kartta, kun maastossa juostiin Ankkurirastit. Syksyllä itäosassa juostaan vielä Halikko-viesti. Niin halikkolaista, niin tylsää. Mutta kuten Hajalastakin, löytyy myös Pöylästä maaston kruunaava helmi. Pöylän maaston eteläkulmassa, osin jo Sauvon puolella löytyy metsäalue, jonka värityksenä lakonisen harmaan sijaan on käytetty hurmaavaa vihreää. Helmen piti kaiketi olla käytössä myös Ankkurirasteilla, mutta tiedä häntä, mikä ratamestareihin meni, kun jättivät kilpailijat parhaasta paitsi.
Maasto ei todellakaan pettänyt. Metsäalue ei ollut perkeleeltä kalskahtavaa puskaa, vaan hyväpohjaista ja rehellistä tiheää metsää. Vielä kun maaston kuviointi oli tutun varsinaissuomalaisen pienipiirteistä, löytyi vaativuutta alueelta riittämiin. Silti kovakin vauhdinpito olisi ollut tiheikössä mahdollista, jos paukkuja vielä olisi ollut jäljellä.
9. Vuori: Lehtiniemi 1984, 1,53 km
Jos Halikon maastoja katselee peruskartasta huomaa heti, ettei Lehtiniemi kuulu joukkoon. Jyrkkäreunaiset ja korkeat mäet tuovat mieleen enemmän salolaisen kuin halikkolaisen maastotyypin.
Lehtiniemen karttaa ei ole päivitetty yli kahteenkymmeneen vuoteen. Kilpailuja maastossa ei ole järjestetty, sillä alueen peltojen saartamiin mäkiin olisi vaikea saada mahtumaan keskimatkaa pidempää kilpailua. Ilman kilpailua ei rahoitusta kartantekoon ole löytynyt. Toisaalta saattaa myös olla, että meillä on ymmärretty alueen taidollinen ja fyysinen vaativuus, eikä maastoa ole haluttu ojentaa Halikko-viestin taviksille, jotka maitohapot pohkeissaan, eivät kuitenkaan osaisi arvostaa maastoa sen ansaitsemalla tavalla.
Lehtiniemi osoitti olevansa kunnioituksensa arvoinen. Jyrkät rinteet laittoivat kahdeksan etappia kolunneen koneen koetukselle, mutta mäen päällystä oli vaativaa ja pienipiirteistä avokalliota. Kyseessä on todellakin Halikon huippumaasto. Yli 20 vuotta vanha kartta oli melko paikkansapitävä, mutta jos jostain, niin täältä olisi hieno saada uusi teos.
10. Kortteli: Halikko kk 2008, 1,76 km
Halikon paras sprinttimaasto löytyy ehdottomasti Kirkonkylästä. Virastorakennusten ja kerrostalojen sokkeloista löytyisi aineksia kohtuulliseen kaupunkisprinttiin.
Viimeisellä etapilla tyydyimme pyörittämään lyhyen sprinttipätkän Halikon koulukeskuksen ympäristössä, missä koulurakennukset ja urheilukentän aidat tarjosivat haastavia reitinvalintavälejä myös täydet 12 vuotta alueen pulpetteja kuluttaneille.
Mitä jäi käteen?
17,3 kilometriä suunnistusta, 64 rastia, 540 nousumetriä, 120 kilometriä automatkustusta ja varsin nahka olo.
Mitä jäi vielä kokematta?
Kaikkeahan ei ehditty nähdä.
Koko Halikkoa ei ole kartoitettu:
Joiltain osin on parempi odottaa päivitettyä versiota kartasta:
Ja onhan osa maastoista myös harjoituskiellossa. Mutta niissä paikoissa ei olisi käyty kuitenkaan. Liian halikkolaista.
Mutta vuoden päästä Halikkoa ei enää ole. Toivottavasti kukaan ei sentään ala kutsua halikkolaisia maastoja salolaisiksi. Salolaiset maastot ovat täysin erilaisia.
Tai miten olis ö-tour eli Kemiönsaari, Angelansaari, Vartalansaari (siis tottakai!), Vuohensaari... Ja siirtymät soutuveneellä!
Niin ja eikö siellä Kultanummellakin ole se Saarimäen tila, joten pienellä mielikuvituksella se mahtuu hyvin teemaan. Voidaan soutaa sinne Halikonjokea pitkin. Tai siis sä soudat.
mäksä - 18.7.2008 klo 9.51
Ens kerralla pitää päästä sitten tänne:
http://www.angelniemenankkuri.com/ilu/kartat/kultanummi.htm
:)
Tiet kyl - 16.7.2008 klo 22.40
Todellakin jotain sellaista, jossa olisin tahtonut olla mukana...
Pari klassikkoa jäi ehkä käymättä: Salakallion eteläpuoleinen kalliorinne ja Märyn sorakuopat/lähiulkoilumaastot. Meri-Halikon parhaat rantakalliothan ovatkin harjoituskiellossa.
Salo2009-teemalla olisi hyvä tempaista ensi vuonna jotain. Otan vastaan ideoita!
t. Maik
Maik - 16.7.2008 klo 22.13
"Lisähaastavuutta lisäsi aluskasvillisuus, jonka antaman lisämausteen sävystä oltiin montaa mieltä." Aivan liian kauniisti sanottu. Kamalampaan nokkos-risukko-skeidaan ei oo tullu muutamaan vuoteen törmättyä...
J - 15.7.2008 klo 19.12