@tuomomakela
Tuomo MäkeläSubstantial advantage
Saavuin aulaan pienellä kiireellä minuuttia vaille yhdeksän. Pitkän vastaanottotiskin takana seisoi kaksi asiallisesti pukeutunutta miesvirkailijaa, jotka molemmat opastivat muutamaa tummapukuista liikemiestä. Pitkulaisen aulan toisella laidalla oli pieniä pyöreitä pöytiä, joiden ympärille asetelluissa nahkaverhoilluissa tuoleissa istui ihmisiä lukien lehtiä tai vain odotellen.
Emmin hetken pitäisikö minun ilmoittautua vastaanottoon, mutta jätin sen tekemättä. Kun aulassa ei ollut pöytiä vapaana, jäin seisomaan orvonnäköisenä paikalleni.
Pian aulaan saapui ripein askelin viisissäkymmenissä oleva nainen, joka 90-luvun alun muotikuvastosta poimitussa farkkutakissa toi mieleeni Anita Hirvosen. Hän tervehti tuttavallisesti vastaanoton virkailijoita ja kävi heidän kanssaan lyhyen keskustelun, josta saatoin arvella hänen etsivän minua.
Pian nainen huomasi minut ja tervehdimme. Otin allekirjoitusta vastaan kulkuavaimen, jonka jälkeen lähdimme yhdessä hissillä ylempiin kerroksiin. Työ oli todella alkanut.
* * * *
On typerää yrittää korostaa päivän toimien merkitystä. Päätökset olin tehnyt jo paljon aiemmin ja lopullinen päivämäärä diplomityön aloittamisestakin oli ollut tiedossani jo miltei kaksi viikkoa. Nyt vain pyörä alkoi pyöriä.
En aio vaivata ketään näiden sivujen lukijaa diplomityöni yksityiskohdilla. Näillä sivuilla kirjoitan suunnistuksesta ja diplomityöni sisällöllä ei sinänsä ole asian kanssa mitään tekemistä. Mutta sillä tosiasialla, että työni alla on diplomityön kokoinen projekti, on paljonkin tekemistä. Tällä hetkellä kalenterissani diplomityö kilpailee samoista aikaresursseista suunnistuksen kanssa.
En osaa vielä täsmällisesti luokitella diplomityötä kilpailijana tässä pelissä, mutta tiedän, että se tulee ottamaan merkittävän osan olemassa olevista aikaresursseista. Ja se on väistämättä pois suunnistukselta.
* * * *
Olen mielestäni kuulunut muutaman vuoden suunnistajana wannabe-maajoukkuemiesten kategoriaan. Viime talvena minulla oli selkeä tavoite yrittää pyyhkiä kategorian nimen edestä sana wannabe pois. Mutta se ei onnistunut. Ei ollut edes lähellä. Kausi sujui umpisurkeasti. Tämä siitäkin huolimatta, että tein töitä suunnistuksen eteen viime talvena enemmän kuin koskaan aiemmin.
Se, että yritys ei tuo tulosta, nakertaa lujaa sisältäpäin. Se lyö maahan kovempaa kuin mikään muu. Lannistaa uskon ja sammuttaa lopulta motivaation. Miksi tehdä töitä, jos se ei johda mihinkään?
Olen tietysti perusmotivoitunut kaveri, koska tykkään juosta ja harjoitella. Uskon, että olisin periaatteessa valmis ruuvaamaan harjoitusohjelmaani uudelleen, lähtemään uusin keinoin hakemaan entistä parempaa menestystä. Mutta kysymykseksi nousee, mitä menestystä?
* * * *
Ensi keväänä PM-kilpailut juostaan Salossa. Ajatuksena minua himottaa mielettömästi juosta arvokilpailuja Suomi-paidassa kotiseudulla. Jo viime vuonna näihin aikoihin kirjoitin kausianalyysiini, kuinka PM-kilpailut olivat kirjoitettuna kalenteriini ?massiivisella fontilla?.
Tähän syksyyn asti olenkin elänyt siinä uskossa, että voisin juosta PM-kilpailuissa. En siksi, että tämä olisi ollut oma oletukseni, vaan siksi, koska näin minulle on kerrottu. Mutta uusimpien uutisten mukaan tämä juoksuoikeus ei ole koskenutkaan sprinttiä, joka olisi minun päämatkani kilpailuissa, vaan minut on jäävätty kilpailusta. Tämän tiedon valossa olisi varsin lapsellista uskoa, että minulla olisi mitään mahdollisuuksia päästä joukkueeseen. Ottaen huomioon, että minulla ei ole vanhoja näyttöjä, pitäisi minun sijoittua niin keskimatkalla kuin pitkällä matkalla viidennen paikkeille. Se ei ole realismia.
Se, että minut on jäävätty sprintistä, on minusta varsin tiukka tulkinta. Kahdeksaan vuoteen en ole asunut Salon seudulla ja sitäkin ennen asuin Halikossa. Lisäksi päämaastoalueelta ei ole relevanttia vanhaa karttaa, jolla olisin suunnistanut tai jota voisin käyttää valmistautumisessa hyödyksi.
Näen, että relevantin kartan puuttuminen on tässä kokonaisuudessa erittäin olennaista, koska jos kartta olisi, pystyisin assosioimaan maastoa, niiltä osin kuin tunnen, karttaan. Mutta nyt kun karttaa ei ole, joutuisin tekemään kartan ja maaston välisen assosioinnin kilpailun aikana. On tietysti sanomattakin selvää, ettei tähän ole sprinttisuunnistuksessa aikaa.
Toisaalta, kukaan päätöksentekoprosessissa mukana olleista ei tietääkseni ole koskaan sprinttisuunnistanut oikealla kilpailuvauhdilla, joten olisi liikaa olettaa heidän ottaneen tällaisia asioita huomioon. Olen kotoisin Halikosta ja minulla voidaan olettaa olevan enemmän tietoa kilpailualueesta kuin kanssakilpailijoilla, joten minut tulee jäävätä.
Kun valmistautumispakettiin lyödään ilmakuvat ja kaikki erilaiset alueen kartat, ei kenenkään vakavasti kilpailuun suhtautuvan ummikkona tarvitse Salon keskustaan lähteä. Myönnän, että minulla on jonkin verran paikallistuntemusta, mutta en ole tähän päivään mennessä en ole keksinyt, miten saisin siitä etua suhteessa kanssakilpailijoihin. Ja tämä etu, ?substantial advantage?, on IOF:n kilpailusäännöissäkin asetettu kriteeriksi. Ei maastotuntemusta itsessään.
* * * *
Jos en usko pääseväni PM-kilpailuihin, tuntuu maajoukkue kaukaiselta haaveelta. Tietysti päässäni on pyörinyt sprinttiprojekti, joka sinänsä kuulostaa mielenkiintoiselta, mutta jos lähtisin projektiin tosissani, pitäisi minun asennoitua sen kestävän enemmän kuin yhden talven. Tällä hetkellä minun on vaikea ajatella ensi kesää pidemmälle.
Jos vedän maajoukkueen yli viivan, tuntuvat kaikki muut tavoitteet toisarvoisilta. Pitäisikö minun oikeasti motivoitua harjoittelemaan voittaakseni SM-erikoispitkän tai SM-sprintin? Vai pitäisikö vaihteeksi tehdä jotain ihan muuta ja lähteä syksyksi tavoittelemaan tosissaan 2.30:tä? Entä olisiko Ankkurilla ensi kaudella koossa sellainen pakka, että sillä suurviesteistä voisi tavoitella sijoitusta top vitoseen? Jopa top kolmoseen?
Kun päivät kuluvat toimistolla, jää kaikkeen muuhun varsin rajallisesti aikaa. Jotta sitä aikaa pystyisi lapioimaan suunnistukseen, tarvittaisiin mielekkäitä ja motivoivia tavoitteita. Enää harjoittelemaan ei jaksa aina vääntäytyä vain sen itsensä hauskuuden vuoksi. Yhtäkkiä ymmärrän paljon paremmin kaikkia niitä turisteja, joille tuottaa vaikeuksia jaksaa käydä edes kerran päivässä lenkillä.
En epäile hetkeäkään, ettenkö jotain tavoitteita onnistuisi itselleni muotoilemaan. Mutta noiden tavoitteiden mielekkyydestä ja kiinnostavuudesta pitkälti riippuu, kuinka tosissani urheilijaa jaksan ensi talvena leikkiä. Vielä kaikki on auki.
Ei muuta kun liitto vaihtoon. Muuta Espanjaan. Sieltä saa nopeasti maan kansalaisuuden, oisko pari vuotta. Ronaldinhollakin on jo oma. Sitten vain Espanjan maajoukkueeseen ja mm-kisoihin ottamaan sprintti mitskua.
seiska - 18.11.2008 klo 12.40
Ei sillä seuralla ainakaan periaatteessa mitään merkitystä ole tässä asiassa järjestäjät/valvoja voivat tehdä näitä päätöksiä ihan seurasta riippumatta.
Vai se Pirkan hölkkä... Ehkä noita loppusyksyn kissanristiäisiä ehtii miettiä vielä myöhemminkin...
mäksä - 18.11.2008 klo 12.36
Lähetkö Pirkan Hölkkään ens vuonna? Se on tosin yhtä aikaa SM-yön kanssa...
Uzbe - 18.11.2008 klo 12.19
vaihda paitaa turon kanssa samaksi, niin juoksu onnistuus etkä enää ole jäävi
retku - 18.11.2008 klo 11.36
väärin on kieltää osallistuminen, saa siellä muutkin käydä kävelemässä. keskimatkalla ja sprintissä suomalaisia muuten pääsee juoksemaan 12 miestä
turo - 18.11.2008 klo 10.59
Sen SM-yön voi kyllä unohtaa ihan saman tien.
mäksä - 16.11.2008 klo 21.26
Synkälle kaverille voisi sopia pimeä kisa
SM-yö tammisaaressa
^ - 16.11.2008 klo 10.56
Toi maratooni kuulostaa kyllä hyvältä!
Tutkailin excelin ja talvi oli mennyt loppupeleissä aikalailla juoksematta. Myös lenssua ja kränää oli ollut sekä monen monta kehnon säätöharjoituksen päivää.
Kunnollista, fanaattista, perusharjoittelujaksoa ei näyttänyt olevan heinä-elokuun aikana.
Periaatteessa sulle voisi sopia välivuosi aktiivisesta s-kilpailemisesta. Kesälläkin ehkä mukavampi ottaa rennosti kuin olla rastiviikoilla paarmojen ruokana.
Joku maratoni vaikka kesällä on hyvä etappi.
hmm - 15.11.2008 klo 20.52