@tuomomakela
Tuomo MäkeläMenetetty mahdollisuus
Jonkun on aina pakko olla neljäs. SM-erikoispitkillä tämä epäkiitollinen sija osui minun kohdalleni. Vaikka neljäs sija on paras sijoitukseni SM-kilpailusta, ja toki olen siihen tyytyäväinen, maistuu siinä silti katkera sivumaku. Mielummin olisin ollut viides.
Aiemmin sivuilla tuli spekuloitua kilpailuun valmistautumista. Toteutin sen siten, että muutamana edellisenä päivänä löin hieman enemmän makaronia lautaselle ja yritin juoda enemmän. Tiedä häntä, oliko mitään merkitystä.
Enemmän säätämistä oli kilpailunaikaisen tankkauksen kanssa. Kaikkein mieluiten olisin nähnyt järjestäjien tarjoamaa urheilujuomaa maaston juomarasteilla, mutta kun tähän ei Keuruulla ollut pystytty venymään, piti keksiä vaihtoehtoisia toimintamalleja. Lopullinen taktiikka alkoi hahmottua lauantaina, kun matkaseuranani ollut Matti Karhulahti valisti minua maratoonarin auktoriteetilla riittävän energiansaannin merkityksestä.
Hän epäili, että aiemmin kokemani energiageelien imeytymisongelmat olisivat johtuneet siitä, että olin ottanut ensimmäisen geelin liian myöhään. Jos energiageelin ottaisi riittävän aikaisin, se imeytyisi vatsaan helpommin. Lisäksi hän suositteli nykyisiä geelejä, jotka olivat aiempaa vetisempiä ja helpommin nautittavia. Kaikesta tästä valistuksesta rohkaistuneena päätin ottaa SM-erikoispitkille pari geeliä matkaan, vaikka en koskaan ollut onnistuneesti niitä vielä suorituksen aikana nauttinut. Otin ensimmäisen jo heti ensimmäisellä juomarastilla vartin juoksun jälkeen, eikä ongelmia imeytymisessä ilmennyt.
Väki harveni jo ensimmäisellä lenkillä
Itse kilpailu lähti käyntiin melko totutusti. Oman hajonnan letkan poimimisessa ei liiemmin ongelmia ilmennyt ja kun vauhti oli melko ripeää, asettui joukko pian kiltisti jonoon. Olisin mieluiten juossut jossain viidennen miehen kohdalla letkassa siten, että letkan kärki olisi ollut jatkuvasti näkyvissä, mutta paikkanumeroni valui vähitellen jonnekin kymmenen huonommalle puolelle ja pysyin alkumatkan siinä, koska en kokenut perustellutksi lähteä väkisin ohittelemaan letkaa.
Seitsemännelle rastille letka veti, minä mukana, hieman huonosti virheän läpi. Rastilla oli online, joten mikään ydinfyysikko ei tarvinnut olla, jotta saattoi arvuutella uuden hajonnan alkavan. Kasivälin alun lyhyellä tiepätkällä Mats Haldinin ja Jonne Lakasen selät näkyivät varsin kaukana ja jouduin hieman juoksemaan Pasi Ikosen ja Antti Parjanteen kanssa heitä välillä kiinni.
Väliajoista katsottuna edellisellä välillä neljä miestä oli päässyt hieman karkuun. Kovin kuvittelin, kun tiiviissä ryhmässä mentiin, että edessä olijat pitäisivät huolen siitä, ettei kukaan pääsisi karkuun, mutta ilmeisesti ei ikinä pitäisi luottaa liikaa.
Ensimmäisen lenkin loppu sujui melko vauhdikkaasti. 11. rastin takarinteessä katselin, kuinka Lakanen ja Haldin ryskivät innolla alarinteeseen. Itsekin hieman sinne himoitsin, mutta kun Pasi Matsin liikkeen huomaten pudotteli rinnettä loivemmin alaspäin, arvelin hänen tietävän enemmän kuin muut ja poimin rastin vanavedessä. Tässä kohdassa taisi lisää rakoja syntyä letkaan. Kartanvaihtoon tulin kärkiletkassa, joka oli kutistunut viiden hengen vahvuiseksi, kun ryhmässä juoksivat Ikonen, Parjanne, Haldin ja Esa Huttunen.
Ensimmäinen lenkki juostiin sen verran hyvää vauhtia, että olin sen jälkeen jo selvästi väsynyt. Epäilin vahvasti jaksamistani ja toisella lenkillä jättäydyin suosiolla letkan hännille oikomaan mutkia ja tarkkailemaan tilannetta. Tosin, Pasin vetäessä ei mutkia kovin paljoa pystynyt oikomaan. Jos taas Mats veti, niin Pasi oikoi ne muiden puolesta. Toisella lenkillä suunnistusta helpotti se, että hajonnat olivat jo kaikille tiedossa - muilla paitsi Huttusella oli koko matkan sama rata.
Kolmosrasti oli radalla yhteinen ja siinä kohdassa olin jopa niin paljon hereillä, että kun rasti oli mäen päällä, tajusin minne suuntaan piti lähteä, kun muut katselivat rinteessä karttaa ja toisiaan. Omien vetohommien määrästä antanee kuvan se, että tästäkin viidestäkymmenenstä metristä on syytä erityisesti raportoida.
Kyseisellä kolmosrastilla Huttunen ja Mats Dahlen leimasivat hieman meitä ennen. Toivoin, että olisimme juosseet välit seiskalle sen verran kovaa, etteivät he olisi ehtineet meidän letkaamme, mutta rastille tultuamme näin heidänkin lähestyvän rastia. Jälkikäteen ajateltuna, 15 sekunnin niistäminen edeltäviltä väleiltä olisi ollut lopputulosten kannalta erittäin kannattavaa.
Toisen lenkin lopussa vauhti hieman laski, mihin enimmäkseen olin vain tyytyväinen. Muutaman ajatuksen jouduin kuitenkin antamaan sille, miten Anjalan ja kumppaneiden letkat toisilla hajonnoilla olisivat radasta selviytyneet. Toisessa kartanvaihdossa olin positiivisesti yllättynyt, kun kuulin olevamme kärjessä.
Haldin juoksi loppulenkillä karkuun
![[SM-erikoispitkän loppulenkki]](/kartat/09sm-erikoispitka.jpg "SM-erikoispitkän loppulenkki")
Loppulenkin alussa Dahlenin siima muuhun letkaan oli jo niin pitkä, että laskin mitalitaistelussa olevan viisi miestä. Ykkösvälin hiljaa mielessäni rakentelin taktiikkaa siihen, miten mitali tästä leikistä korjattaisiin. Ajatus mitalitaistelusta oli nostanut sen verran adrenaliinia lihaksiin, että intoa tuntui olevan enemmän kuin viimeiseen kymmeneen kilometriin yhteensä. Kakkosvälillä taktiikka kristalisoitui muotoon, että seuraisin mahdollisimmat tiiviisti Haldinia, joka vaikutti selvästi fyysisesti vahvimmalta, ja pyrkisin näin olemaan parhaissa mahdollisissa asemissa toiseksi viimeisellä rastilla, jonka jälkeen juoksisin sen, minkä pääsisin.
Paperilla taktiikka olikin erinomainen. Kakkosrastin jälkeen Haldin lisäsi vauhtia. Huttunen ampaisi Haldinin perään sellaisella loikalla, etten heti olisi uskonut kilpailua käydyn yli kahta tuntia. Kun Parjanteen vastaus näytti jäävän tulematta, ohitin hänet pyrin mukaan kaksikon vauhtiin. Arvelin, jos parikin väliä jaksaisin mukana, olisi mitali erittäin lähellä. Ikonen oli valitellut loppulenkin alussa kramppeja ja eteni tässä vaiheessa letkan viidentenä.
Kolmosvälin nousut olivat kuitenkin jaloille myrkkyä. Ennen tietä kadotin Huttusen ja Haldinin selät. Yritin vetää niitä pienellä riskillä kiinni, mutta ajauduin pahasti sivuun. Rastille itseäni kammetessani, leimasin rastilla yhtä aikaa Parjanteen kanssa.
Ajatukset paremmasta kulusta olivat haihtuneet nopeasti kolmosvälin nousuihin. Yritin kuitenkin juosta, en kovaa, mutta tosissaan. En tiennyt, olisiko takaa tulossa joku, enkä tiennyt, missä Ikonen oli. Sen verran osasin arvailla, ettei Pasinkaan meno varmaankaan lentoa ollut. Mäissä jouduin kuitenkin itsekin heittämään ajoittain kävelyksi.
Parjanne pääsi edelle, kun juoksimme alamäkeä kohti toiseksi viimeistä. Oma koordinaatio ei millään tahtonut pelata muhkuraisessa rinteessä. Ero toiseksi viimeisellä oli peräti seitsemän sekuntia perässä. Parjanne lähti kohti viimeistä loivasti leikkaamaan suon yli tielle. Minä halusin minimoida kanervikon ja maksimoida hyvän juoksualustan ja vedin kohtisuoraan mäen yli tielle. Kun Parjanne nousi ojasta tielle, olin juuri kohdalla, mutta minulla oli hyvä rytmi päällä, eikä Parjanne pystynyt enää vastaamaan siihen.
Mutta pettymys seurasi juuri ennen viimeistä rastia, kun yleisöstä huudettiin, että sijoitus olisi neljäs. Olin elätellyt toiveita, että Ikonen olisi jäänyt taakse, mutta ei, hän oli ehtinyt edelle. Harmitti.
Mitali kovin lähellä
Kolmosvälillä jäin 1.15 Haldinista ja Huttusesta. Arvioin, että olin tehnyt siihen miltei minuutin virheen. Vauhdista jotain kertoo, että olin silti rastivälin viidenneksi nopein. Yksi nopeammista oli kuitenkin Ikonen, joka leimasi rastilla 25 sekuntia ennen. Juoksin seuraavan välin alun huonosti ja Ikonen pääsi lopullisesti karkuun, jo minuutin päähän. Loppumatkasta hieman tavoitin häntä, mutta minuutin kiinnijuoksemiseen ei minulla olisi ollut mitään mahdollisuuksia. Siihen olisi vaadittu jo Haldinin jalkoja.
En voi välttyä jossittelemasta, mitä olisi käynyt, jos olisin aiemmin ymmärtänyt, etten pystyisi vastaamaan Haldinin ja Huttusen vauhtiin, olisin suosiolla jättäytynyt Parjanteen ja Ikosen kanssa samaan porukkaan ja yrittänyt ratkaisua loppuväleillä. En tietystikään voi tietää, miten Ikosen kanssa olisi kirissä käynyt. Varmasti hänelläkin olisi löytynyt lisää vaihteita, kun mitaleista olisi taisteltu mies miestä vastaan. Mutta harmittaa vietästi, kun onnistuin pelaamaan korttini siten, etten edes päässyt yrittämään. Näitä mahdollisuuksia ei kuitenkaan tule liian usein vastaan.
Tietysti voin jälkikäteen ajatella, että Ikonen oli varmasti siinä mielessä mitalinsa ansainnut, että teki vetotöitä moninkertaisesti minuun verrattuna. Mutta oikeasti olen sitä mieltä, että sellainen on turhaa hurskastelua. Kilpailun luonne on, mikä on. Letkoissa juostaan, toiset letkan kärjessä, toiset hännillä. Ei ole kilpailijoiden vika, että hajontamenetelmät erikoispitkillä ovat vuosi toisensa jälkeen olleet täysin idioottimaisia ja epätasa-arvoisia. Palkintojen jaon osallistujalistaan on joka vuosi merkittävästi vaikuttanut se, mikä hajonta kullekin on osunut.
Mutta täytyy minun neljänteen sijaan olla silti tyytyväinen. Minulla kävi tuuri hajontojen suhteen. Neljänteen sijaan, saati mitaliin, en lähtöviivalla uskonut, toisin kuin jotkut SuunnistusNetissä. Olen varma, että fyysisesti vahvempia ja suunnistuksellisesti taitavampia suunnistajia oli kilpailussa mukana enemmän kuin tulosluettelosta voi lukea.
Toivoa sopii, että vielä joskus osuisi sopivasti onnea hajonta-arvonnoissa ja ripaus taktista pelisilmää, jotta mitaleista pääsisi uudestaan taistelemaan. Jos silloin mitalin suhteen natsaisi, niin sen jälkeen voisin tätäkin SM-erikoispitkää miettiä varauksettomasti hymyillen, mutta siihen saakka muistan tämän päivän yhtä paljon menetettynä mahdollisuutena kuin hienona onnistumisena.
Pientä viritystä on jo ollut. Tuommoista helmeä ei kukaan valmentaja jätä tunkiolle.
Pais - 26.5.2009 klo 17.35
Ei mitään. Ja eiväthän ne PM-kisat olleet edes kovin lähellä. Niin kaukana, ettei millään tapaa edes harmita.
Ehkä.. Jukolan jälkeen suunnitelmat auki.
mäksä - 26.5.2009 klo 9.52
Jymy-uutinen! Ikonen Mäkelän valmentajaksi.
Kuulitte sen ensimmäisenä meiltä!
Keltainen lehdistö - 26.5.2009 klo 9.10
Sorry. Oli pakko laukoa wannabe-coutsina. Kovat koulut opettaa nyt ku ei auennu ne ovet PM:iin. Katellaan kuvioita jatkossa ehkä?
Pais - 25.5.2009 klo 23.18
"Kirissä peset mut aina." Suolaa haavoille..x)
Niiden geelien suhteen se ajatus siis oli, että vatsa kestää niitä sitä helpommin, mitä aikaisemmin aloittaa niitä ottamaan.
Latasin tuon loppulenkin kartan, niin tuossa se virhe nyt näkyy. Kartta
mäksä - 25.5.2009 klo 22.34
Karhulahti on oikeassa tankkausjutuissa. Jos maha kestää, sitä parempi, mitä aiemmin.
Kisasta sanomasi on täyttä totta: "Tietysti voin jälkikäteen ajatella, että Ikonen oli varmasti siinä mielessä mitalinsa ansainnut, että teki vetotöitä moninkertaisesti minuun verrattuna. Mutta oikeasti olen sitä mieltä, että sellainen on turhaa hurskastelua. Kilpailun luonne on, mikä on."
En mä mitään mitalia ole ansainnut sen paremmin kuin muutkaan. Jätkät teki edellä virheet ja sillä sipuli. Onnea teille hyvistä sijoituksista ja kiitokset seurasta!!!
PS. Kirissä peset mut aina. Kun sinne pääset. Vielä on aikaa muutama vuosi.
Pasi Ikonen - 25.5.2009 klo 21.52
joo sillä loppulenkilläkin mennään jo, jos ei kuuhun, niin statosfääriin ainakin.
007 - 25.5.2009 klo 20.44
Ei vaan, yritin nimenomaan taktikoida pronssia sillä, että olisin jaksanut roikkua kärkikaksikon mukana :)
Niin.. kartta.. tuon reitin piirtäminen on ehkä helpommin sanottu kuin tehty. Reittihärvelissä ovat noiden Ikosen ja Haldinin piirrokset, eikä se nyt kohtuuttomasti niistä eroa. Täytyy katsoa, josko sinne sen viivan jaksaisi spekuloida, taikka sitten tänne sen loppulenkin liimailisi.
mäksä - 25.5.2009 klo 19.48
saak kartan viel?
007 - 25.5.2009 klo 19.08
perkeleen hienoo! Vaikka hieman harmittaa mitalin karkaaminen niin voihan sen ajatella vaikka niin, että et jäänyt taktikoimaan pronssia vaan lähdit rohkeasti hakemaan voittoa 8-välillä.
fani - 25.5.2009 klo 19.04
HYVÄ MÄKSÄÄÄ!
007 - 25.5.2009 klo 18.22