@tuomomakela
Tuomo MäkeläSuunnistajasta juoksijaksi
Menneenä viikonloppuna sain kotimaisen kilpailukauden päätöksen. Kolmesta startista kaksi vedin kansallisen tason mieheksi hyvin, mutta mitään ei jäänyt käteen. Paitsi kirivoitto Hramovista, mikä ontuvalla päättelyllä on ainakin hetkellisesti antanut virtaa kaiken maailman sprinttisuunnistusprojektisuunnitelmille.
Mutta en nyt jaksa spekuloida suunnistuksesta. Olen ajatellut käydä seuraavaan puoleentoista kuukauteen kerran suunnistamassa ja se tapahtuu lokakuun alussa 25-mannassa. Suunnistuksen puuttumisen aiheuttaman tyhjiön aion täyttää seuraavan puolentoista kuukauden ajan elementeillä asvaltti ja olut, joskin oluen pariin olen antanut itselleni luvan siirtyä vasta lokakuun 18. päivän iltana.
Kyseisen lokakuun 18. päivän ohjelmassa on 42195 metrin juoksukilpailu Amsterdamissa. Suuri kysymys kuuluu tietysti, mikä on loppuaika. Tyhmempikin tietää asian olevan kuukauden päästä hyvinkin tarkkaan tiedossa ja keskivertosuomalaismiehen kärsivällisyydellä sen kuukauden jaksaa helposti odottaa, mutta koska spekulointi on niin harvinaisen nautinnollista ajanvietettä, käytetään siihen hetki aikaa.
Onnistuisiko 2.30?
Ei varmastikaan ole mikään valtiosalaisuuden tasoinen tieto, että ilmoittautumista sisään sorvatessani olin ladannut itselleni tavoitteeksi 2.30. Laskeskelin asiaa siten, että neljän vauhdilla loppuajaksi muodostuisi karvan alle 2.49. Perustuen kokemuksistani juosta kaksi tuntia kyseistä vauhtia, epäilin, että myös 2.40 olisi melko helposti ladottavissa tauluun. Tavoitteen tulisi siis olla alle 2.40 ja seuraava sopiva tasaluku oli 2.30.
On tietysti harvinaisen selvää, että vaikka tavallinen kansalainen ei näe eroa sille, onko maratonin piiskannut 2.30 vai 2.40 loppuaikaan, on siinä kuitenkin valtava ero. Ero on suurin piirtein sitä tasoa, että jos 34 minuutin sijaan kympin riipaisisi alle 32:n. 2.30 juokseminen vaatisi 3.33 kilometrivauhdin ylläpitämistä, mikä kuulostaa jo kunnioitettavalta, mikäli sitä aikoo sen kaksi ja puoli tuntia ylläpitää.
Aikatavoitteen 2.30 heittelin aikoinani puhtaasti lonkalta ja hieman vahvistusta tavoiteasetteluun kävin elokuussa hakemassa Eurajoen puolikkaalta. Koko kokeilu meni sen verran pahasti mönkään, että kaikki siitä saatu nöyryys voidaan jo lukea suuremman luokan hyödyksi. Eurajoella juoksin puolikkaan hieman alle 1.15. Kovempaa en olisi päässyt, tankkaus ei toiminut ja juoksu ei kulkenut seuraavaan pariin viikkoon kertaakaan, koska reidet olivat niin tukkeessa.
En ollut elokuussa kovin kaksisessa kunnossa ja juoksin puolikkaan liian kovilla sykkeillä. Keskisyke Eurajoella oli 171, kun pitkän matkan suunnistuskisoissa keskisyke on pyörinyt välillä 166-168. Kevään erikoispitkillä keskisyke oli 163. Amsterdamissa olen suunnitellut ottavani viisi pykälää Eurajokea alemman tavoitesykkeen, 166 ja lähteä sen kanssa liikkeelle. Sen verran hyvin olisi tapahtumaan tarkoitus valmistautua, että noilla sykkeillä pystyisi juoksemaan 2.30 tähtäävää vauhtia.
Lihasten jaksaminen haasteena
Vaikka fyysinen kapasiteetti sinänsä kestäisi matkavauhdin, on maratonin lähtöpaikan ja maalipaikan välissä muitakin haasteita taklattavana. Ensimmäisenä on tietysti energiatankkaus. Eurajoella se ei toiminut yhtään, mutta mitä tämän vuoden suunnistuskisoissa olen geelejä vedellyt, ei ongelmia ole ollut lainkaan. Ehkä sykkeiden pudottaminen muutaman pykälän auttaisi tässäkin asiassa.
Toinen haaste on lihasten jaksaminen. Tässä suhteessa en ole kovinkaan luottavainen. Juoksuasentoni ei ole tällä hetkellä kohdillaan ja käytän juostessa liikaa etureisiä. Lisäksi kun ottaa huomioon, ettei juoksukilometrieni määrä ole ollut mikään tähtitieteellinen, olen täysin varma, että reidet eivät tule nauttimaan loppumatkasta. Toisaalta, juoksuasennolle en parissa viikossa enää ihmeitä ehdi tekemään ja reidet todennäköisesti väsyvät joka tapauksessa riippumatta vauhdista, mikäli juoksu nyt on kohtuullinen rentoa, joten suunnitelmani tässä suhteessa on nk. wait and see.
Pari viikkoa aikaa on kuitenkin harjoitella ennen kuin koneita aletaan lyödä alas. Tarkoituksena olisi juosta muutama pidempi reipas lenkki, totuttaa jalkoja tasaiselle asvaltille, tunnustella matkavauhtia ja harjoitella kilpailun aikaista tankkausta. Eilen koeajoin uudet DS Racerit. Kaksi kilometriä 3.30 vauhdilla sai sykkeen nousemaan 160:een, viisi pykälää alemmas kuin elokuussa.
Joskus olin Anga jengiä huoltamassa Ålands maratonilla. Muistaakseni voittaja Olf Salmi lykkäsi tuulen keskeltä 2.21 mutta palkintojen jakoon mies ei pystynyt käveleen, vaimo kantoi...Piatro lahna Laaksonen tais olla paras meidän porukoista, ettei vaan olis alittunu 2.40? Rami veti eka kympin keula miehenä, tais kesken jäädä, Junni eksyi ja muutakin vipinää huollossa riitti.
Olethan jutellu Måren kanssa, Chicagossa 11.10 yrittää taas uutta ennätystä..löytyy nyt monta kokemusta niin lihaksiston kestosta kuin myös noiden geelin sun muiden imeytymisestä kovassa vauhdissa...
Luigi - 28.9.2009 klo 20.13
joo, onhan se niinkin, mutta jos haluat urheilijana menestyä, niin kyllä se maraton on sun juttu, jos ensiyrittämällä menee alle 2:30...
p - 27.9.2009 klo 18.04
2.40 maratoonarille: Täytyy myöntää, että harjoituspäiväkirjan alku SM-viestin jälkeen näytti vähän rajulta. Mutta mä en ole kokonaisrasituksesta huolissani, lihaksiston puolesta hieman.
Ja Paukelle: Mä taas olen ajatellut, että jos tavoite toteutuu, niin silloin ei tarvitse enää ikinä juosta maratonia uudestaan.. ellei sitten välttämättä halua.
mäksä - 26.9.2009 klo 9.42
jos tavoitteesi toteutuu, niin kannattaa ehdottomasti lopettaa suunnistus kokonaan ja alkaa maratoonariksi. Olisi tosin kannattanut tehdä se jo 5 vuotta sitten, mutta vieläkään ei ole liian myöhäistä.
pauke - 25.9.2009 klo 23.27
Tuo suunnitelmasi kahdeksi viikoksi tuntuu
ihan järkevältä, toivottavasti tosiaan
maltat vauhtien kanssa ja pidät kevyet
päivät keveinä, koska ollaan kuitenkin
niin lähellä starttia. Jos sen alkumatkan
maltat, 2.40 pitäisi mennä rikki aivan heittämällä.
2.40 maratoonari - 25.9.2009 klo 21.19
Minä taas näen, ettei hyvälle perusharjoittelulle ole juurikaan käyttöä, koska kunto on tällä hetkellä hyvä. Enemmän näen arvoa täsmäharjoituksissa maratonille, vaikka eihän tässä nyt pitkiä lenkkejä 3.30-vauhtia ole juostu. Harjoitussapluuna tulee olemaan suurinpiirtein seuraava:
ti: vetoja (5x2000m)
ke: pitkä (kevyt, osin polkuja)
to: pitkä (2h, 4'/km)
pe: pal.
la: pal.
su: vetoja
ma: pitkä (kevyt)
ti: pitkä (2h, reipas)
ke: pal.
to: pal.
pe: vetoja
la: 1h kevyt
su: 20km/1.10
Näkisin, että tuossa on riittävästi palautusta harjoitusjaksojen välissä. Toisaalta tämän jälkeen on vielä 2 viikkoa aikaa palautella maratonille. 2 vk:a ennen maratonia juostua pitkää kovaa lenkkiä pidän arvokkaana (uskon, että homma sujuu huomattavasti paremmin kuin Eurajoella). Samalla on mahdollista testata energiahuolto ja saada lisätietoa sopivasta alkuvauhdista. Ei ole todellakaan sanottu, että 3.30:n vauhtia lähdettäisiin liikkeelle, mutta tavoitteiden täytyy olla riittävän kovia, jotta niiden eteen jaksaa ponnistella.
mäksä - 25.9.2009 klo 16.44
Suosittelen kyllä jonkun maratonharjoitteluoppaan esiinkaivamista
ettei homma mene aivan ketuille. Ei ole
mitään järkeä juosta 3 vko:a ennen maratonia noin paljon kuluttavia harjoituksia (tyyliin "pitkä lenkki"
3.30/km). Veikkaan, että kuntopohjasi
ei vaan riitä sellaiseen. Eurajoen
puolikaskin kertoo jo jotain.
Juokse ennemmin vaikka 2km vetoja muutama 3.30/km ja pitkät lenkit rauhallisemmin. Ja jos aloitat maratonin
liian lujaa (kuten pelkään) tulee loppuaikasi olemaan 2.45-2.48
2.40 maratoonari - 25.9.2009 klo 15.16
Varmasti lihaksiston jaksaminen on suurin haaste. Epäilisin tosin, että oman juoksun jälkeen jalat ovat sen verran tiltissä, että laskisin seuraavana päivänä kävelynkin urheiluksi.
mäksä - 25.9.2009 klo 12.28
Kun vähän pähkäilet 1-tavoitteesi kovuutta (alle 2.30), niin sopiva välitavoite voisi olla juosta alle meikäläisen ajan 2.34.48. Väliaikani ainoassa maratonissani olivat:
5 km 16.20
10 km 32.50 / 16.30
15 km 49.40 / 16.50
20 km 1.07.25 / 17.45
25 km 1.25.10 / 17.45
30 km 1.43.00 / 17.50
35 km 2.02.00 / 19.00
42,195 2.34.48 / 32.48
Kuten väliajoista näkyy, tasaisen hidastuvaa meno on ollut. Viimeisellä 7 km:llä jalkojen lihaksisto vain yksinkertaisesti teki tenän. En ollut hengästynyt enkä väsynyt juoksussa eikä sen jälkeen, jalat vain kieltäytyivät toimimasta ja jouduin jopa kävelemään muutamia satoja metrejä. Kuvaavaa on, että seuraavan päivän 10 km:n aamulenkki ei tuottanut ongelmia. Samoja ongelmia lihaksiston kanssa oli myös Paukella. Samoin käy ilmeisesti kaikille suunnistajille, jotka ilman erityisharjoittelua maratonille lähtevät. Kunto riittää hyväänkin aikaan, lihaksisto ei.
Eli jos saat lihaksiston toimimaan loppuun asti, 1-tavoite ei ole mahdoton kunnollasi.
Matti - 24.9.2009 klo 12.17