Silloin kun olin pieni ja opettelin suunnistuksen aakkosia, tein sitä siimarin tukemana. Siimarin lisäksi metsästä yleensä löytyi pururata tai tiheä polkuverkosto. Suunnistus perustui siimariin ja oikaisut tehtiin polkuja pitkin tai joskus peukut pystyssä kompassilla siimarin kulmaan tähdäten. Vähitellen polkuverkostosta muovautui siimaria tärkeämpi elementti ja pian pieneen päähän alettiin takoa korkeuskäyrien hahmottamista. Lopulta, kun joku nuorisovalmentaja epäili pojankoltiaisen oppineen tarpeeksi, ei siimaria enää löytynytkään kartasta ja käyriä oli pakko opetella entistä enemmän.
Kovin hyvin en nykyistä nuorisosuunnistuksen opetusta tunne, mutta uskon nykynuorisonkin etenevän suunnistustaitojen opettelussa samoja polkuja pitkin: ensin opetellaan viivamaisten kohteiden lukeminen, sitten käyrät.
Iän karttuessa nuorten radat vaikeutuvat pykälä kerrallaan, kunnes vastaan laitetaan laji nimeltä sprinttisuunnistus. Kun seuratoimijat ovat keksineet laatia radat kaupungin polkurikkaalle ulkoilualueelle, muistuttaa sprinttirata hyvin pitkälti 12-vuotiaiden suunnistusrataa. Ei ihme, jos joku muukaan kuin Timo Saarinen ei ymmärrä, mitä lajissa on järkeä.
*Â Â Â Â *Â Â Â Â *Â Â Â Â *
Järjestin viime keväänä sprinttisuunnitusharjoituksen ja paikalle eksyi enimmäkseen seuran nuoria, suurin osa taisi juosta 16-sarjassa. Heistä kaikki juoksivat huonosti. Tiesin, että radat olivat sprinttiradoiksi suhteellisen vaikeita, mutta en osannut odottaa, kuinka paljon ongelmia ne saattoivat tuottaa.
Mietin jälkeenpäin syitä. Tietysti epäilin, että osa ongelmista johtui perustavaa laatua olevista puutteista suunnistustaidoissa, mutta osa ongelmista johtui suunnistustekniikasta. Nuoret suunnistivat sprinttiratoja samoin kuin heille oli opetettu metsäsuunnistusta, mutta tekemälläni radalla se ei toiminut. Onnistuakseen piti ajatella kuin sprinttisuunnistaja.
Sprinttisuunnistuksessa eivät olennaisia kohteita ole polut ja käyrät vaan esteet. Esteitä kierretään ja niiden kautta peilataan etenemistä. Ne näkyvät kauimmas ja niiden kautta pystytään tehokkaimmin yksinkertaistamaan suunnistusta. Oikealla näkyy pala karttaa ja kysymys kuuluu, mitä rastivälillä pitäisi lukea? Klikkaamalla kuvaa näet vaihtoehtoiset ajattelumallit.
Uskon, että monet ajattelevat ”väärän” ajattelumallin mukaisesti. Jos maasto olisi metsää ja etäisyydet pidemmät, se saattaisikin olla paras tapa suunnistaa.
Polkujen lukeminen on hölmöä, koska ne eivät näy kovin kauas, eivätkä puistoympäristössä juurikaan edes nopeuta etenemistä. Rakennetut kohteet, tai kuten esimerkissä iso kivi, kohoavat yleensä maastosta ja näin ne ovat helpompia havaita. Edes kohteen pistemäisyys ei ole ongelma, koska myös pistemäisen kohteen avulla voidaan peilata kulkusuuntaa. Polkujen avulla suunnistaminen voi myös tehdä juoksulinjoista kulmikkaita, mikä on usein tarpeetonta.
Sama pätee myös korttelikoissa. Teiden sijaan pitäisi pystyä ajattelemaan taloja, aitoja, muureja ja niiden välejä. On samanarvoista juostaanko välillä jonkin sisäpihan läpi vai tietä pitkin.
Tietysti vika ei yksin ole oravanpolkukoulussa. Väärät ajattelumallit vahvistuvat myös normaalissa elämässä. Kaupungilla ja puistoissa kuljettaessa on tavanomaista ajatella ympäristöä polkujen ja katujen kautta. Harva puiston läpi kävellessä nostaa leukaa pystyyn, peilaa näkökenttään kaukaisen rakennuksen ja laittaa kulku-uransa paikoilleen nurmikkoja pitkin istutuksia väistellen. Mutta kuka estää lenkillä ajattelemasta kuin sprintteri? Kuka estää juoksemasta kuin sprintteri? Talvella tietysti kaikki on vaikeampaa.
Sprinttisuunnistus kaupungissa tai metsässä on täysin eri laji. Metsäsprintti on kuin antaisi hyväkulkuiselle, mutta huonolle suunnistajalle ilmaisen mahdollisuuden, koska tekniikka on sama kuin perinteisessä suunnistuksessa. Harjoitusmielessä metsäsprintit taas kehittävät enemmän aggressiivisuutta keskimatkalle kuin oikeaa sprinttisuunnistusta. Helpointa olisi, kun metsäsprintitien järjestäminen kriminalisoitaisiin, niin useampi ymmärtäisi, mistä lajista on todella kyse.
Hyvä teksti, samaa mieltä !!!
Toivotaan että Suomessakin olisi jokin päivä kunnon sprinttisuunnistus kulttuuri
Otto Loukkalahti - 25.3.2011 klo 18.33
mitä ideaa on siinä että urheilijat osaa lajiasiat paremmin kuin valmentajat? mikset saa palkkaa liitolta?
kekekekekekekeke Rosberg - 20.12.2010 klo 20.29
Heh :)
Mutta oikeastihan se on niin, että sprintti täytyy olla, jotta kansa saa sirkushuveja ja oikeat kisat voidaan pitää oikeina kisoina. Ainakin teoriassa.
mäksä - 16.12.2010 klo 23.47
Helpointa olisi, kun sprinttien järjestäminen kriminalisoitaisiin, niin useampi ymmärtäisi, mistä lajista on todella kyse.
- oli pakko korjata, onnea kuitenkin valitsemallasi tiellä
entinen huono urheilija - 16.12.2010 klo 15.06
Tämä on sen verran old school mesta, että tykkäämään joutuu ilman nappeja. Mutta eri mieltäkin saa olla. Myös perusteluiden kera.
mäksä - 13.12.2010 klo 16.35
Olen Mäksä kanssasi samaa mieltä, 100% samaa mieltä.
007 - 13.12.2010 klo 10.10
Minusta Tuomo on nyt hakoteillä. Mutta onneksi Tuomo osaa etsiö hakoteilläkin maamerkit itelleen.
Jouko 70-luvun stara - 12.12.2010 klo 20.48
Miksei täällä ole Facebookin Like-nappia tai AddThisin jako-painikkeita?
Hyvä teksti!
Nelonen - 12.12.2010 klo 18.12