Tuomo Mäkelä

Reitinvalintavirheiden takaa

Kartta käteen. Luetaan väli. Tehdään reitinvalinta. Ennakoidaan. Havainnoidaan. Luetaan seuraava väli. Nähdään rasti. Katsotaan rastilta lähtö. Otetaan leima. Havainnoidaan. Nähdään seuraava rasti. Tehdään suunnitelma. Leimataan. Lähdetään rastilta.

Ja näin se jatkuu. Samat elementit vuorottelevat sulavasti, suunnistus pysyy edessä ja rastit tulevat vastaan kuin tuotteet liukuhihnalta. Mutta se ei tarkoita, ettäkö suunnistus olisi virheetöntä. Aina voi tulla reitinvalintavirhe. Vaikka reitinvalintavaihtoehdot hahmottaisikin täysin, virhe voi tulla silti. Näin olen aiemminkin kirjoittanut ja tätä mieltä olen edelleen.

Jos virheistä huolimatta voi kilpailun jälkeen sanoa ymmärtäneensä kaikista väleistä kaiken – on ennen rastilta lähtöä hahmotettu metri metriltä, miten valinnat kuuluu juosta ja minkä verran eri maastopohjat, ylä- ja alamäet sekä kulmat hidastavat matkantekoa – voi onnitella itseään. Ja ehkä myös esittää kritiikin sananen kilpailun järjestäjälle, ratamestariin ja kaikille maastovalintaan vaikuttaneille henkilöille. Kilpailu on ollut liian helppo.

Reitinvalintavirhe ei välttämättä johdu siitä, että olisi yksinkertaisesti vain arvioitu valintojen nopeusero väärin. Kysymys voi olla myös siitä, että reitinvalinnat on hahmotettu puutteellisesti. Silloin kyse ei ole siitä, ettei reitinvalintavaihtoehtojen nopeuseroa sinänsä olisi osattu arvioida, vaan joko siitä, ettei aikaa reitinvalinnan tekemiseen ole kyetty antaa itselle riittävästi tai aikaa ei ole osattu käyttää tehokkaasti. Silloin kun sprinttisuunnistuksessa aletaan todella stressata näitä elementtejä, aletaan olla lajin ytimessä.

Kun reitinvalinnat ovat niin haastavia, että niiden tekemiseen käytettävää aikaa joutuu hakemalla hakemaan, joudutaan tekemään kompromisseja toteutuksen luotettavuuden ja reitinvalintojen oikeellisuuden välillä. Reitinvalintojen teossa ei enää etsitäkään absoluuttisen oikeaa valintaa, vaan riittävän hyvää vaihtoehtoa. Pitää myös ymmärtää, milloin reitinvalinnalla on merkitystä ja milloin nopeat päätökset ovat tärkeämpiä.

Ratasuunnittelun kannalta kysymys on sekä reitinvalintojen haasteellisuudesta että ratojen tiivisrytmisyydestä. Reitinvalintojen haasteellisuus tarkoittaa sitä, että niiden tekoon joutuu käyttämään aikaa. Reitinvalintaan kuluu enemmän aikaa, jos vaihtoehtoja on paljon, reitinvalinnat kulkevat kaukana rastiväliviivasta, reitinvalinnoilla on erilaiset alustavaihtelut ja noususummat tai valinnat sisältävät runsaasti mutkia, jolloin niiden matkaeron arvioiminen on vaikeampaa.

Radan tiivisrytmisyys taas tarkoittaa sitä, että rastiväleillä ns. risteyskohtia on paljon. Sen sijaan että pystyttäisiin peilaamaan rakennuksia sadan metrin päähän, joudutaan lukemaan rakennusten välejä ja kadun kulmia nopeassa rytmissä.

Hyvien ratojen suunnitteleminen moniin kotimaisiin sprinttimaastoihin ei todellakaan ole helppoa. Maastovalinnat ovat yleensä avainasemassa, kun pohditaan sprinttikilpailun onnistumista. Kun ratoja Suomessa harvoin päästään suunnittelemaan sokkeloisiin kaupunkimiljöihin, saadaan yleensä parempia ratoja, kun keskitytään enemmän ratojen tiivisrytmisyyteen kuin reitinvalintojen vaativuuteen. Pitkillä reitinvalintaväleillä kilpailijoille yleensä jää aikaa lukea rataa eteenpäin, kun taas tiivisrytmisellä radalla epävarmuus yksinkertaistenkin reitinvalintojen onnistumisesta voi ajaa kilpailijoita virhevalintoihin ajankäytössä, epäsujuvuuteen ja jopa helppoihin suunnistusvirheisiin.

Toisaalta reitinvalintoihin olisi usein mahdollista saada lisähaastetta tekemällä oikeita valintoja kiellettyjen ja sallittujen kohteiden määrittelyllä tai vaikkapa keinotekoisilla esteillä. Myös kartanvaihdolla on mahdollisuus vaikeuttaa radan loppuosan suunnistusta, kun rastivälien lukemiseen ennakkoon ei anneta mahdollisuutta.

Jos sprinttisuunnistusradalla on hyvin aikaa lukea rataa eteenpäin ja tehdä reitinvalinnat etukäteen valmiiksi, menetetään kilpailussa olennainen elementti. Vasta kun kilpailijat joutuvat jatkuvasti tekemään kompromissejä ajankäytön suhteen, erottelevat kilpailut oikeasti teknisesti hyviä ja huonoja suunnistajia.

Kommentoi

Minä en näe, että asioita voidaan erottaa. Enemmän haluaisin nähdä tarjottavan merkityksellistä reitinvalintaa lyhyillä väleillä ja pakotettavan kilpailijoita myös suunnistamaan pitkillä väleillä.

Siinä olen samaa mieltä, ettei kilpailun alkuun ole järkeä tehdä pitkää reitinvalintaväliä. Ja hankalia reitinvalintoja kuuluu olla. Mutta mikä lopulta on hankala reitinvalintaväli? Sellainen, missä kilpailijat käyttävät paljon aikaa reitinvalinnan tekemiseen, vai sellainen, missä keskimääräinen reitinvalintavirhe on mahdollisimman suuri? Absoluuttisesti vai suhteessa rastivälin pituuteen?

Ryhmälähtökilpailut muuttavat aika radikaalisti sprinttikilpailujen luonnetta ja on varmasti vielä paljon pohdittavaa, minkälaisilla radoilla parhaiten kilpailujen dynamiikkaa saadaan urheilullisesti oikeudenmukaiseksi ja katsojan kannalta kiinnostavaksi.

mäksä - 2.2.2011 klo 15.02

Hyvää juttua reitinvalinnasta. Olen kuitenkin hieman eri mieltä tuosta lopun "hyvän" sprinttiradan määrittelystä. Voisihan hyvä sprinttirata olla sellainen, jossa lyhyillä väleillä ja siksakeilla testataan kovan vauhdin tekniikkaa ja sitten ajan kanssa annetuilla parilla pitemmällä reitinvalintavälillä testataan perusteellisesti reitinvalinnan taitoa (ilman vastaavaa aikapainetta).

Hyvä sprinttiradan reitinvalinta on sellainen, että vaikka suunnistajalla on aikaa hahmottaa ja valita reittiään niin silti valinta on hankala. Nyt usein sprinttikisassa pitkän välin tullessa vastaan (esim. ykkösvälillä tai alkumatkasta) joudutaan hyvillä kartanluku- ja ennakointitaidoillakin valitsemaan hieman tuurilla reittiä. Taitavat valitsevat näissä tilanteissa usein turvallisen ja varman eli kiertävät tietä tms. selkeetä reittiä pitkin jos sellainen vain on mahdollista.

Sprintin kehittyessä ryhmälähdöt tulevat kehiin ja on oletettavaa, että jatkossa reitinvalintaa käytetään eri tarkoitukseen kuin nyt yksilökisassa. Tulevaisuudessa reitinvalinnat on hahmotettava eri vaihtoehtoina, jotka sitten valitaan letkasijoituksesta riippuen. Hyväkuntoiset siis peesaavat ja heikompikuntoiset ottavat eri valinnan kuin letkan kärkimies.

t. Marko

Marko Vapaa - 1.2.2011 klo 23.41