Tuomo Mäkelä

Ei liian helppo, muttei liian vaikeaa

Suurimmassa osassa lajeista voivat urheilijat valmistautua melko täsmällisesti tulevaan koitokseen. Yleensä välineet ja suorituspaikat ovat hyvin pitkälti standardoidut. Useimmissa lajeissa suurimman kysymysmerkin aiheuttavat vastustajat, seikka jota suunnistuksen väliaikalähtökilpailuissa ei tarvitse huomioida. Suunnistuksessa, kun kilpailuradan saa nähdä vasta lähtöhetkellä, eikä maastoonkaan saa tutustua liikkumalla alueella, on muita epävarmuustekijöitä sen sijaan paljon enemmän.

Jos suunnistuksessa haluaa tähdätä yksittäiseen kilpailuun, on tehtävä kova ennakkotyö ja hyvä ennakkovalmistautuminen, jotta ylipäätään osaa valmistautua oikeisiin asioihin. Kilpailumaastoon tutustuminen olemassa olevan materiaalin pohjalta on yksi asia, mutta sen lisäksi pitäisi pystyä luomaan käsitys siitä, miten maastoaluetta tullaan kilpailussa käyttämään ja minkälaisia suunnistustehtäviä ratamestari tulee maastoon laatimaan. Paras taktiikka valmistautumisessa onkin pyrkiä ottamaan huomioon mahdollisimman monia erilaisia vaihtoehtoja siitä, minkälainen kilpailu on tulossa.

Tietysti harva urheilija ainakaan pitkällä tähtäimellä satsaa yhteen ainoaan kilpailuun, mitä kautta yleensä harjoittelua tehdään laajemmin siten, että se täyttäisi valitun kilpailumatkan tai valittujen kilpailumatkojen vaatimukset.

Vaatimusten kirjo on jo yksittäisellä matkalla varsin laaja ja eri kilpailuissa näitä vaatimuksia painotetaan hyvin eri tavoin. Johtuen kilpailujen erilaisuudesta on suunnistuksen huipulle selviytynyt hyvin erilaisia urheilijatyyppejä. Kaikkein parhaat suunnistajat ovat pystyneet kehittämään kaikki ominaisuudet niin hyviksi, että he pystyvät menestymään kohtuullisen tasaisesti kaikissa kilpailuissa, mutta toisaalta on olemassa laaja määrä urheilijoita, joille on löydettävissä selkeitä vahvuuksia ja heikkouksia.

Yhtälailla, jos mietin itseäni, on minullakin vahvuuteni ja heikkouteni. Katsoessani taaksepäin kuluneen vuoden kilpailuja, tuntuu onnistumisiani ja epäonnistumisiani määritelleen enemmän kilpailun suunnistustehtävien luonne kuin vaihtelu teknisessä onnistumisessa.

Parhaiten onnistuin kilpailuissa, missä suunnistuksen keskiössä oli reitinvalintojen toteutus puisto- ja kaupunkimiljöössä (Turku sprint, SM, MM, NORT 3 kars, NORT 4 fin). Kaikissa näissä kilpailuissa oli lisäksi melko selkeälukuinen kartta. Kannaltani oli epäedullista, jos suunnistustehtävien toteutus oli liian helppoa (EM), mutta lähinnä siksi, että silloin kilpakumppanit paransivat omaatekemistään selvästi minua enemmän. Vastaavasti jos toteutuksessa oli niin paljon yksityiskohtia, etten enää täydessä vauhdissa pystynyt suoritusta hallitsemaan, putosi suoritustasoni nopeammin kuin muilla ja menetin nopeasti toteutuksessa saavutetun edun (Italian leiri, MM-kats).

Reitinvalinnat eivät ole vahvuuteni ja onnistuin heikosti myös suhteessa kanssakilpailijoihin, kun reitinvalinnat olivat erittäin haastavia ja sisälsivät erittäin suuria aikaeroja (EM, MM, Nort 1).

Fyysisesti olen harjoittelussa panostanut nimenomaan puisto- ja kaupunkialueilla käytettävään sprinttijuoksuun. Kilpailuissa, joissa juostiin raskaassa tai heikkokulkuisessa maastossa tai joissa oli poikkeuksellisen jyrkkiä nousuja, suoriuduin fyysisesti keskimääräistä heikommin (NORT 1).

Syksy on oikea aika miettiä, mihin ominaisuuksiin on talvella syytä kiinnittää erityistä huomiota. Analyysi on kehityksen siemen, mutta päätökset riippuvat tavoitteista. Omat tavoitteeni ovat Vuokatin MM-kilpailuissa. Olen riittävän vanha, jotta voin jättää kokonaisvaltaisen kehittymisen toiseksi ja siirtää yksittäisen kilpailun harjoittelun kirkkaimmaksi johtotähdeksi. Silti en vielä tiedä täsmälleen, mihin olen todella harjoittelemassa. Se täytyy selvittää seuraavaksi.

Ei kommentteja    ::    Kommentoi