sprinttisuunnistaja

Tuomo Mäkelä

Seuraa minua Twitterissä: @tuomomakela
Alkusivu - Harjoittelu - Jutut - Keskustelu - Linkit

Kolme viikkoa Uudessa-Seelannissa

[ mäksä :: 23.1.2013 ]

Syksyllä jouduin käyttämään jonkin verran päiviä sen pohtimiseen, pitäisikö Uuden-Seelannin visiitti liittää suunnistuskalenteriin. Lopulta päätös oli suhteellisen helppo, koska olihan kyseessä ainutlaatuinen mahdollisuus lähteä tutustumaan muukalaiskansaan kaukana pallon toisella puolella.

Toisaalta jo syksyllä kun hahmottelin mielessäni tulevaa harjoituskautta, oli ykkösajatuksena onnistuminen Vuokatin MM-kilpailuissa. Ajattelin, että Uuden-Seelannin maailmancup antaisi sopivasti virtaa loppusyksyn ja alkutalven harjoitteluun, jolloin pääsisin ajoissa hyvään kuntoon, mikä toivottavasti vaikuttaisi positiivisesti myös tulevaan kesään.

Loka-marraskuussa yritin saattaa harjoittelua käyntiin, mutta oli myönnettävä, että kulunut kausi oli ottanut enemmän kuin aiemmat. Monien paljon latausta vaatineiden ja myös onnistumisia antaneiden starttien jälkeen takki oli melko tyhjä. Myöskään hampaankoloon ei ollut jäänyt suurempia jossittelun aiheita, joista kummunnut harmitus olisi tuonut marraskuulle harjoitusvimmaa.

Marraskuussa vielä onnistuin kipeyttämään kantapääni, joka myöhemmin diagnosoitiin kantapään limapussin tulehdukseksi. Nyt kaikki vaivan suhteen meni melko hyvin, vaikka omasta mielestäni melko rohkeasti kipeällä jalalla harjoittelin. Toisten mielestä, kun jalan tuntemuksia kuvailin, ei varsinaisesti kipeästä jalasta edes saisi puhua, mutta oma järkeni sanoo, että vaivat kannattaa hoitaa pois mahdollisimman nopeasti. Tällä mentaliteetilla – ja todennäköisesti kohtuullisen hyvällä tuurilla – leikkaussarake näyttää edelleen nollaa. Kortisonisarakkeeseen kirjoitettiin nyt ykkönen.

Kolme viikkoa Uudessa-Seelannissa oli pisin leiri, jolla olen koskaan ollut, mutta aika kului nopeasti. Kilpailut rytmittivät ohjelmaa tehokkaasti eikä pitkiä vapaita jaksoja tullut. Oikeastaan välillä olisi toivonut pääsevänsäkin harjoittelemaan täysillä ilman huolta tulevasta, mutta maailmancupin kilpailut pakottivat hieman passailemaan ja samalla olivat myös kohtuullisen kuluttavia.

Jos miettii omaa harjoittelua vaikkapa viimeiseltä parilta vuodelta ja tulevia tavoitteitani, niin onhan se hieman erikoista, että lähden juoksemaan Uuteen-Seelantiin kahta keskimatkan maailmancupin osakilpailua. Eron tunnistaminen maailman kärkeen asettaa rajoitteita oman kilpailuinnolle. Toisaalta kun katsoo tulosluetteloa sprintin maailmancupin osakilpailusta, niin ero oli yhtä lailla musertava. Se oli erikoinen kilpailu. Reitinvalinnat kulkivat ajoittain kaukana viivasta, enkä osannut hahmottaa esteitä ja kulkuväyliä kovinkaan hyvin. Jyrkät alamäet olisivat vaatineet enemmän tekniikkaa ja uskallusta. Jos ennakkovalmistautuminen olisi ollut lähellä pääkilpailujen tasoa, olisin voinut onnistua kohtuullisesti, mutta erinomaiseen suoritukseen en olisi pystynyt millään.

Maailmancupin sprintin ohella toinen leirin kohokohta oli Sprint the Bay eli kolmipäiväinen kuusi osakilpailua kattanut sprinttisarja. Sprint the Bay ei todellakaan pettänyt. Kilpailumaastot huikaisivat erilaisuudellaan ja radat sekä kartat olivat järjestäen hyviä. Morrisonien miehittämä kevyt järjestelyorganisaatio onnistui kahdesti päivässä pystyttämään ja purkamaan kilpailun. Silti järjestelyt sujuivat ilman suurempia ongelmia ja tarjolla oli kaikki tarvittava.

Oman kilpailupanokseni torpedoin hypättyäni yhden rastin yli toisessa osakilpailussa. Toisaalta joka tapauksessa jalat olisivat loppuneet ennemmin tai myöhemmin. Ennen Sprint the Bayta paahtavassa helteessä juostu kolmas maailmancupin osakilpailu painoi jaloissa vielä kilpailusarjan alussa, eikä kropasta löytynyt enää potkua kuuteen sprinttistarttiin. Kaikesta huolimatta harjoituksellisesti Sprint the Bay tarjosi erinomaisia toistoja. Tekisi mieli puhua talven parhaasta sprinttipaketista, mutta ehkä Salmen Janne ansaitsee mahdollisuuden MOC Sprint Campissa.

Runsas kilpailupaketti tammikuulle oli jotain hyvin poikkeuksellista omassa harjoittelussani ja se luonnollisesti tulee vaikuttamaan myös lopputalven harjoitteluun. Totuttujen kaavojen muuttaminen radikaalisti päätavoitevuoden talvena on tietysti hieman yllättävää, mutta uskon, että tässä on paljon hyvääkin. Keväällä on vain syytä säilyttää maltti, eikä päästää itseä huippukuntoon liian aikaisin.


Ei kommentteja    ::    Kommentoi