Tein syksyllä analyysia kansainvälisten sprinttisuunnistuskilpailujen suorituksista. Pyrin vertailemaan maailman kärkiurheilijoita muihin huippusuunnistajiin ja erityisesti kotimaisiin kärkisuunnistajiin.
Tein analyysin puhtaasti väliaikojen perusteella ja laskin kilpailijoiden virhemääriä ja arvioin kykyä juosta kansainvälistä kärkivauhtia top 10 rastivälisijoitusten määrän perusteella.
Virheiden laskenta puhtaasti väliajoista ei ole täysin aukotonta. Ajatus tämän taustalla on se, että kilpailijoilla on perustaso, jota voidaan verrata rastivälien kärjen tasoon. Jos tässä vertailussa tulee riittävästi heittoa, niin kilpailijan tulkitaan tehneen virheen. Ongelmia tässä syntyy, jos kilpailijan perustaso ei ole vakio, kilpailija tekee todella paljon virheitä tai jos kilpailijan suoritus vaikuttaa rastivälin kärkivauhtiin. Lisäksi lyhyillä väleillä tarkkuus on hyvä, kun taas pitkillä väleillä pienet virheet jäävät huomaamatta.
Kokonaisuutena miesten sarjassa, missä kärjen taso on laaja, analyysin tarkkuus on varsin hyvä, kun taas naisten sarjassa laskentaan tulee hieman enemmän heittoa todellisuuden kanssa. Analyysi antaa kuitenkin hyvän yleiskuvan ja aivan maailman kärkinaisia lukuun ottamatta kohtelee kaikkia kilpailijoita tasapuolisesti.
Top 10 rastivälisijoitusten laskenta perustuu ajatukseen siitä, että kilpailijan vauhdissa on tietty taso muihin kilpailijoihin nähden ja tässä on jonkin verran vaihtelua rastivälien välillä, vaikka selvää virhettä kilpailija ei tekisikään. Mitä parempi kilpailijan taso on, niin sitä useammin rastivälisijoitus on 10 parhaan joukossa. Juoksemalla top 10 rastivälisijoituksia kilpailija pystyy taistelemaan koko kilpailun kärkisijoista. Paras mittari kilpailijan vauhdista on top 10 rastivälien osuus virheettömistä rastiväleistä.
Seuraavassa muutama havainto datan perusteella.
Se, kuinka paljon kilpailijat tekevät virheitä, ei kovinkaan hyvin korreloi kilpailijoiden World Ranking sijoitusten kanssa. Oma mutu-tuntuma on se, että maailman kärkiurheilijat tekevät keskimääräistä vähemmän virheitä, mutta keräämäni aineiston perusteella en tällaista johtopäätöstä pysty tekemään.
Osa maailman kärkiurheilijoista suunnistaa erittäin vähillä virheillä, osalle virheitä tulee keskimäärin enemmän ja välillä urheilijat tekevät myös varsin huonoja suorituksia. Ja yhtälailla kärjen takaa löytyy urheilijoita, jotka pystyvät suunnistamaan hyvin vähillä virheillä. Yksilötason vaihtelu on tässä suhteessa kohtuullisen suurta.
Neljässä viimeisessä MM-kilpailussa ovat miesten sarjan mitalistit tehneen keskimäärin alle 10 sekuntia virhettä. Viime vuoden Latvian MM-kilpailussa kärkikaksikko Daniel Hubmann ja Tim Robertson tekivät käytännössä virheettömät juoksut. Hyvin harva urheilija pystyisi esim. 20 sekunnin virheillä ottamaan mitalia edes teoriassa.
MM-kilpailuissa virhemäärät ovat pienempiä kuin keskimäärin muissa kansainvälisissä kilpailuissa. Radat ovat ehkä olleet hieman keskimääräistä helpompia, mutta kilpailijat ovat myös taidollisesti parhaiten valmistautuneita.
Naisten sarjassa fyysiset erot ovat miesten sarjaa suurempia ja tällä hetkellä Maja Almille ja Tove Aleksanderssonille sallitaan jonkin verran virhettä ja silti he ovat kilpailun kärkisijoilla. Tässä mielessä mitalistien virheiden laskenta ei ole niin relevanttia. Tästä huolimatta Alm ja Aleksandersson tekevät myös varsin vähävirheisiä suorituksia.
Maailman kärkisuunnistajat erottuvat muista siinä, että heillä top 10 rastivälisijoitusten osuus virheettömillä rastiväleillä on kaikkein suurin. Tämä tuskin on yllättävä tieto, mutta mielenkiintoista on se, kuinka vahvasti kyky juosta top 10 rastivälejä määrittelee kilpailijan tasoa maailman kärjessä.
Käytännössä World Rankingin top 20 ulkopuolella ei ole kilpailijoita, jotka pystyisivät haastamaan maailman top 10:n tällä mittarilla. Toki aina joku on nousussa kärkeä kohti ja joku top 10:ssä on alavireinen. Maailmassa ei kuitenkaan ole olemassa suunnistajia, jotka pystyisivät osan kilpailusta juoksemaan lähellä maailman kärkivauhtia, mutta tekisivät aina liikaa virhettä, jotta saisivat tehtyä tulosta.
Sen sijaan uskon, että maailmassa löytyy suunnistajia, joiden puhdas fysiikka riittäisi haastamaan maailman kärkeä. Heidän ensisijainen ongelma ei kuitenkaan ole se, että he tekisivät liikaa puhdasta virhettä, vaan heidän suunnistustekniikka ja suunnistuksen sujuvuus eivät ole riittävät, että he pystyivät toteuttamaan rastivälejä täydellä juoksuvauhdilla. Kyse on varmasti osin myös siitä, että pienellä hidastelulla ja varmistelulla he pyrkivät välttämään isompia virheitä.
Jos suunnistaja pystyy toteuttamaan rastivälejä täydellä juoksuvauhdilla, on hänen suunnistustaitonsa sillä tasolla, ettei hän tee merkittävästi virheitä rastivälien toteutuksessa. Tai ainakin hänen on pienellä vaivalla mahdollista oppia tähän. Reitinvalintavirheet ovat oma kokonaisuutensa. Niitä tulee ajoittain kaikille, mutta harva tekee niitä järjestelmällisesti todella suurta määrää.
Nämä havainnot vahvistavat omaa käsitystä siitä, että suunnistuksen sujuvuus eli kyky toteuttaa täydellä juoksuvauhdilla rastivälejä on avainasemassa menestyksessä sprinttisuunnistuksessa.
Ei kommentteja :: Kommentoi