sprinttisuunnistaja

Tuomo Mäkelä

Seuraa minua Twitterissä: @tuomomakela
Alkusivu - Harjoittelu - Jutut - Keskustelu - Linkit

Karsinnan alku hakemista

[ mäksä :: 2.9.2003 ]

Ei sitten tarvinnut juosta finaalissa. Eikä ollut edes kovin lähellä. Ratkaisin asian jo kahdella ensimmäisellä rastilla, vaikka vasta kasin rinteessä vailla tietoa omasta olin paikasta asian hyväksyin.

Ykkösrastin tupeloiminen on ollut tällä kaudella enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Viime kaudella havaitsin, että tein eniten virheitä alkupään rasteilla ja aivan lopussa. Tällä kaudella olen yrittänyt löytää oikeaa tunnetilaa, jolla suunnistus sujuisi heti alusta, mutta välillä tuntuu, että asioista on tullut liiankin monimutkaisia.

Viime kaudella ja tämän kauden ensimmäisissä kilpailuissa alun virheet johtuivat liian kovasta latauksesta. Halua menestyä on seurannut enemmän yritystä kuin ajatusta. Ongelman tiedostettua olen lähtenyt kilpailuihin rauhallisemmin ja keskittynyt enemmän suunnistamiseen kuin juoksemiseen, mutta virheitä on tullut vain enemmän.

Lauantaina SM-normaalimatkan karsinnassa juoksin ykkövälin rauhassa. Olin kiinni kartalla, luin paljon. Sitten lähdin nousemaan notkosta hieman heittämällä, samaistin itseni väärään portaaseen ja seurailin väärää notkoa väärälle rastille. Minuutti virhettä.

[Koko roska, 217kt]

Sitten kakkosväli. Alku jälleen hyvin. Rasti on selvässä paikassa rastimäen takana pitkän notkon päässä. Juoksen mäkeen, viistän mäen reunaa liikaa ja pudottelen oikean notkon suun ohi alempaan. Kestää tovi ennen kuin oivallan olinpaikkani.

Ongelma on se, etten oikeasti suunnista näin. Ykkösvälillä minun olisi pitänyt lukea kaksi suota, jonka jälkeen minun olisi pitänyt juosta mäen huippua peilaillen kohti rastiympyrää. Ennen rastia oli useita helposti luettavia kohteita, joista suunnistaminen rastille ei olisi ollut ongelma. Kakkosvälillä minun olisi pitänyt juosta tylymmin mäen päälle, josta olisi ollut helppo lukea kumpareiden kautta itsensä rastille.

Nelosväli alkoi jo muistuttaa oikeaa tekemistä. Voimalla eteenpäin ja passista suuntaa. Luen välillä periaatteessa mäen huipun, tien pään ja ojan, jonka jälkeen lyön passilla kohti lippua. Suunnistin hieman huonosti, kun luulin olevani oikealla ja korjasin ennen rastia vasemmalle, vaikka tosiasiassa rasti olikin oikealla. Luen itseni väärän rastin jälkeen kiinni ja juoksen rastille. Rastivälisijoitus minuutin virheestä huolimatta 11.. Näillä suorituksilla mentäisiin finaaliin.

Kakkoselta seiskalle pystyin juoksemaan eroa finaalipaikkaan kiinni 40 sekuntia, mutta kun olen finaalipaikasta vieläkin lähes 4 minuuttia perässä, niin mahdollisuudet kymppisakkiin ovat ohuet. Kasiväli on kilpailun vaativin ja päätän laittaa peukut pystyyn ja vetää pitkän päätyyn ja perään. Vaikka aika pelkistäen usein suunnistankin, niin en nyt sentään aivan näin. Välihän olisi pitänyt juosta enemmän vasemmalta, missä olisi ollut paljon selkeitä kohteita, joiden kautta olisi päässyt rastille. Nyt tiputtelen rinteeseen aivan liian aikaisin ja haravoin rinnettä rastin alapuolella kymmenisen minuuttia.

Vaikka lopun reitinvalinnat eivät osu kohdilleen, kasin jälkeen matkanteko sujuu taas sitä vauhtia, millä portit finaaliin aukeaisivat. Ysivälin mäki näyttää apukäyrineen pelottavan korkealta ja kierrän sen aiheetta. Kymppivälillä alamäki nenää pitkin houkuttaa, vaikka lampi olisikin pitänyt kiertää vasemmalta.

Finaalipaikkaa ei tullut, mutta toivottavasti jotain opittiin. Suunnistustekniikan eri osa-alueiden kehittäminen paremmalle tasolle on ensi vuoden asia. Nykyisellä kululla ja suunnistustaidolla ei mitalisijoja hätyytellä, mutta finaaliin niillä pitäisi päästä. Kysymys on lähinnä omien kykjensä tiedostamisesta ja niiden käyttämisestä oikein. Kahden viikon päästä pikamatkalla tulee uusi tilaisuus kokeilla onneaan karsinassa. Mahdollisuudet ovat jo lähtökohdiltaan paremmat kun maastotyyppi on huomattavasti tutumpi. Toivottavasti finaalissa ei tarvitse olla pelkästään katsojana.


Ei kommentteja    ::    Kommentoi