sprinttisuunnistaja

Tuomo Mäkelä

Seuraa minua Twitterissä: @tuomomakela
Alkusivu - Harjoittelu - Jutut - Keskustelu - Linkit

HRV:ssä vuoden viestijuoksu

[ mäksä :: 8.9.2003 ]

Tämä on niin tätä. Ensin täytyy juosta ihan päin sitä itseään ja menettää viimeisetkin uskon rippeet omaan suunnistustaitoon, jotta voi suunnistaa hyvin. Toki omassa suorituksessa ja osuusajassa on Mazulis-bonusta, mutta entä sitten. Siihen, että Mazulis ajoi minut 48 sekunnilla kiinni, tarvittiin 3,5 kilometriä ja oma virhe. Tuossa maastossa olen siihen enemmän kuin tyytyväinen.

Tyytyväinen olen myös siihen, ettei tarvinut aloittaa. Eihän avauksessa mitään vikaa ole, mutta jos kolmeen kuukauteen ei muuta osuutta ole juossut, niin vaihtelu virkistää. Ja onhan ankkkuriosuuden juokseminen näin menestyksen hetkillä hienoa. Lopputuloksen kannalta se on kuitenkin kaikkein merkittävin osuus ja ehkäpä siksi tämä kakkossija tuntuu poikkeuksellisen hyvältä.

[Lisää tätä, 253kt] Toisaalta kyllähän tämän juoksun aikana lähes kaikki taivaan merkit osuivat kohdilleen. Käteen sattui lyhin hajonta. Tosin niin sattui Mazulikselle ja Hernelahdellekin. Pääsin maastoon karussa lähteneen Gononin jälkeen seuraavana siten, etten nähnyt alkumatkasta muita. Piiskasin itseäni ykkösvälillä: "Nyt et tee virheitä. Takaa tulevilla on paineet. Gononiin on niin paljon eroa, ettei kukaan odota sinulta hänen kiinni juoksemista."

Ja virhitä ei alkumatkasta tullut. Pystyin keskittymään poikkeuksellisen hyvin. Ensimmäinen virhe tuli vasta vitosen jälkeen. Tyypillinen "tielle vaan"-asenne ja kun urat katosivat alta, niin olinkin reilusti sivussa. Minun valintani olisi ollut kierto, mutta uudesta asetelmasta päätin vetää suoraan. Ja vaikka kuinka kartassa oli valkoista, niin ainakin minä löysin pelkkää schaissea. Siinä Mazulis ja Hernelahti saivat sitten kiinni.

Lopussa Gonon ja Hernelahti pelasivat itsensä virheillä ulos. Toisin kuin Miikan, minun taktiikkani piti ja tulin kiltisti Mazuliksen jalan jälkiä. Viimeisellä hakkuuaukolla tekniikan takerrellessa jäin lukuisia ratkaisevia sekunteja. Juoksin vielä Mariuksen kiinni, mutta lopussa kun alettiin latomaan tosissaan, niin tunsin itseni jokseenkin turistiksi.

Taivaanmerkkeihin palatakseni enää olisi puuttunut, että Marius olisi kompastunut ennen viimeistä käpyyn ja taittanut nilkkansa.

Jos huonoa suoritusta seuraa hyvä, niin seuraako hyvää huono? Toivottavasti ei. Uskoisin viime viikon aikana normaalimatkan karttaa käännellessäni oivaltaneeni jotain olennaista. Nöyryys ja olennaisen hahmottaminen ovat kirkkaimpana mielessä ja niitä asioita sovelsin alkumatkan onnistuneesti. Paraisilla ja Paimiossa mahdollisuus hyvään suoritukseen on olemassa, kunpa osaisin vielä mahdollisuuteni hyödyntää.

Järjestäjien sivut


Ei kommentteja    ::    Kommentoi