Tuomo Mäkelä

Teoreettista pohdintaa

Paransin tänään lenkillä maailmaa - suunnistusmaailmaa. Kehittelin tavan laskea oikeudenmukaisempia rankipisteitä. Kuten maailmanpolittiikka on meille opettanut, tämä maailma on yksinkertaisten ja ensimmäinen, joka siitä kärsii on oikeudenmukaisuus. Valitettavasti kehittelemäni menetelmä on yksinkertaisesti tähän yksinkertaiseen maailmaan aivan liian monimutkainen. Mutta ah, niiin mielenkiintoinen.

Kuka muistaa kuinka Huhtanen voitti keväällä 20-pojissa SM-pitkät? Hän sai siitä pisteitä vähemmän kuin syksyn SM-normaalimatkan yhdeksäs, 9,6 pistettä vähemmän kuin kilpailun voittanut Penske, yli kymmenen pistettä vähemmän kuin Tervo SM-pikasta ja SM-yöstä. Väärin, sanon minä.

Rankilla kilpailun pistemäärien pohjana käytetään lähtöpistemäärää, joka muodostuu sen perusteella kuinka kovia kilpailijat ovat olleet aiemmin. Mutta kilpailijoiden kauden tasoa kuvaa kyseisen vuoden loppuranki, ei edellisvuoden loppuranki, eikä ykkösranki.

Siispä lasketaan ensin perinteisin menetelmin ranki. Kun loppuranki on laskettu, asetetaan se alkulistaksi, lasketaan kaikkien kauden kilpailujen rankipisteet uudelleen ja luodaan uusi loppuranki. Tätä toistetaan, kunnes kenenkään rankipisteet eivät enää muutu. Siis alkulista ja loppuranki ovat samoja.

Uskon, että menetelmä toimii. Väitän, että ranki suppenee, vieläpä aika nopeasti. Viisaammat todistakoon.

Jotain merkitystä?

Eniten menetelmä vaikuttaisi juniorisarjojen pisteisiin. Menestyvän juniorin rankipistemäärä nousee vuosittain keskimäärin viisi pistettä. Koska alkukaudesta rankin laskennassa pohjana oleva alkulista on edelliskauden rankilista vähennettynä 2 prosentilla, niin junioreiden pisteet nousevat alkulistalta ykkösrankille 7-9 prosenttia. Yhtä monta prosenttia on keskimäärin alkukauden ja loppukauden kilpailujen pisteiden ero. Prosenttiin vaikuttaa se, kuinka hyvin sarjassa säilyvät menestyivät ensimmäisenä vuotenaan ja olivatko nousevat juniorit sarjansa huippua. Aiemmin mainitsemassani esimerkissä 20-pojista, ero alku- ja loppukauden pisteiden välillä on peräti 12 prosenttia. Jos alkulista olisi sama kuin loppuranki, niin eroa pisteissä ei olisi.

Toki menetelmä muuttaisi myös pääsarjojen pistemääriä. Merkittävin muutos pääsarjoissakin olisi koko kauden yhdenmukainen alkulista. Esimerkiksi tänä vuonna naisissa Kauppi ja Jukkola ovat olleet melko suvereeneja ja heidän kauden loppupisteensä ovat selvästi muita paremmat. Koska parhaan pistemäärä muutetaan aina sadaksi, ovat ensi vuoden alkukauden kilpailujen lähtöpisteet heikkoja. Mikäli alkukauden kilpailuissa naiset juoksevat enemmän ristiin ja ykkösrankin kärki on tasaisempi, niin loppukaudesta on mahdollista saada selvästi parempia pisteitä. Tämän lisäksi on huomiotava alkulistan 2 prosentin vähennys, mikä heikentää kaikissa tapauksissa alkukauden pisteitä.

Mutta ajattelun pohjana ei ollut alkulistojen yhdenmukaistaminen, vaan kilpailjoiden todellisen tason ottaminen huomioon lähtöpisteissä. Pääsarjojen tärkeimmissä kilpailuissa edellisen ja tulevan rankin parhaimmisto on paikalla, joten kilpailijoiden tasojen vaihtelulla ei ole juurikaan merkitystä rankipisteisiin. Toisin sanoen tämä näkökulma ei juurikaan muuta rankikärjen järjestystä.

Pienemmissä kilpailuissa, joissa huippusuunnistajia on vähemmän on tasoerojen muutoksella merkitystä. Paras esimerkki löytyy FinnSpringin ja Siljarastien A-sarjoista, koska sinne pudotetaan rankin perusteella, mutta joukosta löytyy aina niitä talven tosissaan harjoitelleita, jotka taitojensa puolesta kuuluisivat eliittiin.

Yleisesti ottaen eniten tasoerojen muutoksista kärsivät ne, joilla on ykkösrankilla heidän tasoaan selvästi heikompi pistemäärä, mikäli heidän pisteillään olisi päinvastaisessa tapauksessa merkitystä lähtöpisteisiin. Silloin kilpailuissa joissa he juoksevat ovat järjestelmällisesti liian heikot lähtöpisteet. Esimerkiksi Tero Kettunen kärsi kilpailemattomuudestaan omissa karsintojen rankipisteissä, kuten tietysti kaikki muutkin, jotka osuivat samaan karsintaryhmään. Vastaavan tyylisiä esimerkkejä on löydettävissä lukuisia.

Usein totuus on kuitenkin se, että harvan kilpailijan rankisija muuttuu vuodesta toiseen radikaalisti. Näin ollen selvät lähtöpistemäärien muutokset ovat harvinaisia. Lisäksi muutokset usein jossain määrin kompensoivat toisiaan ja muutos vähenee. Kuitenkin vaihteluväli lähtöpisteiden muutoksessa on helposti täysin tavallisissakin tapauksissa yli piste eli täysin merkitykseetön asia ei ole.

Online-ranki luonnollisesti mallinnettaisiin samalla menetelmällä, mutta loppulistan tilalla olisi sen hetkinen rankitilanne. Rankipisteiden spekulointi muodostuisi moninkertaisesti monimutkaisemmaksi. Kun Ruotsissa juostaisiin MM-katsastuksia, niin tavallinen pulliainenkin voisi jännittää omien rankipisteidensä puolesta. Jos ne huiput, joiden pisteet vaikuttavat omien parhaiden kilpailujen lähtöpisteisiin menestyvät, on tiedossa nousua rankilla.

Tai jos kohtalainen kansallisen tason kaveri sattuu saamaan kisoissa hyvän selän ja repii listalle huippupisteet, niin tämä vaikuttaa myös hänen aiempien kilpailujensa lähtöpisteisiin ja rankisija nousee entisestään.

Ei kommentteja    ::    Kommentoi