Kahden viikon kovemman harjoittelujakson päätti seuran leiri Ankkurikellarilla. Ennen leiriä olin harjoitellut hyvin ja perjantaina leirille lähtiessä palautuminen hieman arvelutti. Torstai-iltana tuli juostua yli 2 tuntia ja perjantaiaamuna lähdin vielä neljäksi tunniksi raivaamaan vaellusreittiä Märyyn. Kaikki sujui kuitenkin hyvin suunnitelmien mukaan ja nyt olo on jopa yllättävän palautunut.
Perjantai-iltana juoksimme yöharjoituksen Kokkilassa sinikäyräkartalla. Aivan kuin yösuunnistus muuten olisi liian helppoa. Virheitä tuli liikaa, mutta onneksi sen verran väsytti, että pahimmat häröilyt jätin muille.
Lauantaina suunnitelmissa oli juosta aamupäivällä pidempi taitoharjoitus Kemiössä ja iltapäivällä lyhyt harjoitus Kokkilassa käyräkartalla. Luvat oli sovittu ja liput viety metsään. Perjantaina tilanne Kemiön osalta muuttui. Jokin viereinen metsästysseura olikin menossa kyseiseen metsään jahtiin. Eli me emme menneet. Käytössä olevia maastoja oli vähän, joten päädyimme juoksemaan myös lauantain ensimmäisen taitoharjoituksen Kokkilassa käyräkartalla.
Vähän harmitti. Itseasiassa paljon. Kokkilan maastossa on juostu niin monta harjoitusta, että tahtomattakin kartanlukuun vaikuttavat muistikuvat eri kohdista. Käyräkartalla suunnistaminen on luonnollisesti hyvää harjoitusta, mutta voisihan sitäkin tehdä muualla. Niin ja mistä kaikki johtui? Siitä, että jonkun hirviporukan piti päästä juuri tuohon kyseiseen maastoon jahtiin, vaikka sillä olisi ollut muitakin alueita käytettävissä.
Sunnuntaina vuorossa oli neljän tunnin saapasvaellus kellarilta itään kohti Lehtiniemen jylhiä kallioita. Tunnin jälkeen suunnitelmat muuttuivat. Kumpareen päällä oli vastassa mies hirvikivääri kädessä ja hetkessä hän alkoi mouhota tosissaan: "Menkää helvettiin täältä! Teillä ei ole sinne mitään asiaa!" On se mukavaa, että asioista voi keskustella. Käännyimme kiltisti ympäri, ihan jo oman turvallisuutemme takia. Jälkeenpäin sain kuulla, että lupa vaellukseen oli sovittu metsästysseuran kanssa. Liekö tullut väärinkäsitys.
Kahden tunnin jälkeen oltiin taas Kokkilassa. Taas koluttiin niitä samoja mäkiä. Ja taas se kaikki johtui metsästäjistä. Kiinnostusta vaeltamiseen ei tahtonut löytyä.
Kaipa hirvenmetsästys on yhteiskunnallisesti hyvä asia, mutta tarvitseeko syksyllä joka metsän olla hirvimiesten käytössä. Maanomistajien sympatiat taitavat valitettavasti olla metsästäjien puolella. Hirvistä on maanomistajille enemmän haittaa kuin hyötyä ja usein maanomistajat vieläpä kuuluvat metsästysseuraan. Suunnistajat ovat puun ja kuoren välissä, koska kaiken on tapahduttava maanomistajan ehdoilla. Maanomistajilla on suunnistajien näkökulmasta rajaton valta. Ja minusta kun hirvenmetsästys vaikuttaa vain umpitylsältä maalaisjunttien nuoruuden tavoittelulta.
Vaelluskin loppui aikanaan ja onnistunut viikko saatiin päätökseen. Kuluva viikko on tarkoitus ottaa rennommin ja latailla niin fyysisiä kuin henkisiäkin akkuja tulevaan. Yön yli nukkuneena, pienellä aikaperspektiivillä alkaa tuntua, että osa hirvenmetsästäjistäkin saattaa olla ihan normaalia porukkaa.
Ei kommentteja :: Kommentoi