sprinttisuunnistaja

Tuomo Mäkelä

Seuraa minua Twitterissä: @tuomomakela
Alkusivu - Harjoittelu - Jutut - Keskustelu - Linkit

Järlkipuhe

[ mäksä :: 6.5.2004 ]

Viime viikolla minulla oli hauskaa. Sitä ei aina kotisohvalla istuessa tahdo muistaa, kuinka paljon löytyy ihmisiä, jotka eivät ikinä ole ajaneet ylinopeutta, saatika kävelleet päin punaisia. Tästäkin moralisoinnin oikeutuksesta huolimatta mittasuhteet taisivat unohtua ja mopo pääsi keulimaan oikein kunnolla. Kunnes tietysti mopo takavarikoitiin ja koko lysti loppui kuin seinään. Kelvollista draamaa, sanoisin.

Alunperin minun tarkoitukseni ei ollut kommentoida koko kohua mitenkään, koska syvällä sisimmässäni uskon vielä ihmisiin ja heidän omaehtoisen ajattelun toimivuuteen. Mutta kerran kun kävijälaskuri hakkaa vääjäämättömästi vaatien vastauksia, päätin toistamiseen tarjota kansalle, mitä se haluaa.

Ensimmäisen kerran kansa sai mitä halusi, kun päätin skannailla Tiomila kartan nettiin. Alunperin aikomukseni ei ollut laittaa karttaa näytille, mutta kun pesupaikalla kyseltiin långan radan perään, muutin mieleni. Vasta skannerin vinkuessa vierellä muistin juosseeni aika tylysti kielletyn alueen läpi. Omasta näkövinkkelistä katsottuna asia ei tuntunut mitenkään merkittävältä. Ajattelin, että varmasti joku asiasta jaksaa mainita, mutta ei sen enempää. Ajattelin väärin.

Kielletyillä alueilla juokseminen ei ole mitenkään uusi asia. Tiomilassa kymmenet joukkueet toteuttivat valintojaan tyylipuhtaasi kielletyn tien kautta ja pistepelloilla juostaan vuodesta toiseen. Netistäkin löytyy reittipiirustuksia, joissa kiellettyjä pellonreunoja on käytetty hyväksi, mutta silti mikään yksittäinen sankaritarina ei ole saanut vastaavia huomionosoituksia.

On tietysti väärin hakea oikeutusta omalle toiminnalleen muiden rikkeiden kautta, enkä halua yrittää todistella kielletyllä alueella juoksemisen olevan oikein, mutta mikäli sama tilanne tulisi vastaan uudelleen, toimisin todennäköisesti samoin.

Siis miksi?

Ensinnäkään suunnitelmani ei ollut juosta kielletyn suon poikki, eihän se ollut edes nopein reitinvalinta. Muista letkan jäsenistä poiketen en ykkösrastilla kyennyt tekemään kolmen kilometrin kakkosvälille suunnitelmaa lennosta, vaan pysähduin hetkeksi arvioimaan vaihtoehtoja. Totesin, että kaikkien harkinnanarvoisten valintojen alku kulkee kielletyn alueen pohjoispuolelta ajouralle. Lähtiessäni rastilta olivat edellä menevät selät ehtineet jo karata hieman, joten lähtösuuntaa varmistamatta säntäsin perään. Kun lopulta pääsin takaisin letkan rytmiin mukaan, tulkitsin erään ruotsalaisen ilmoituksesta, että olimme tulleet liiaksi etelään väärälle puolelle kiellettyä aluetta. Kompassini arveli lausunnon pitävän paikkansa, jonka jälkeen tempaisin vauhdilla notkon yli. Reittipiirustukseni alun osalta ei todennäköisesti ole kohdillaan, joskaan asioita se ei sinänsä muuta.

Hetkellä ennen kuin lähdin ylittämään notkoa minulla oli kaksi vaihtoehtoa. Kielletyn alueen kiertäminen aikatappiolla n tai kielletyn alueen läpi juokseminen kiinnijäämisriskillä 0. Adrenaliinin virratessa elimistössä n, mikä lie olisi ollutkaan, tuntui liian suurelta ja tempaisin kielletyn alueen halki. Lisäksi intuitiivinen arvioni oli, ettei soisen notkon läpi juoksemisesta olisi haittaa millekään taholle.

En tiedä miksi kyseinen notko oli kielletyksi alueeksi merkitty, olivatko maanomistajat vain kieltäneet siellä juoksemisen, oliko notkossa jotain poikkeuksellisia luontokappaleita, joita kiellolla yritettiin varjella, vai oliko notko suunniteltu pelkästään eläinten suoja-alueeksi, mutta jos kilpailunjärjestäjät olisivat oikeasti haluneet estää kaikkien kilpailijoiden päätymisen alueelle, olisivat he vetäneet nauhaa koko matkalle notkon reunaan. Nykyisillä järjestelyillä oli jo ennen kilpailua tiedossa, että yksittäiset heikompien joukkueiden suunnistajat tulisivat tahtomattaankin harhailemaan kielletyllä alueella, eikä pelkästään pitkällä yöllä. Mutta kuka maanomistaja jaksaisi seuraavana aamuna lähteä etsimään tuollaisesta notkosta nastarin jälkiä, jotta pääsisi haastamaan riitaa kilpailunjohtajan kanssa? Eri asia olisi, jos kyseessä olisi ollut viljelty pelto, taimikko tai pihamaa. Silloin maanomistaja saattaisi älähtää, vaikkei mitään vahinkoa olisi syntynytkään.

Toisaalta jos alue on kielletty, se on kielletty, eikä edes auktoriteettikammoisen bittinikkarin kannattaisi yrittää kyseenalaistaa tätä tosiasiaa. Mutta toinen tosiasia, jonka ainakin lajin harrastajien parissa toivoisin myönnettävän on, että suunnistus on kilpaurheilua. On aika paljon vaadittu, jos odotetaan, että joku jalat ja pää hapoilla pystyisi tekemään eettisiä ratkaisua, kun suunnistus itsessäänkin vaikuttaa toisinaan liian monimutkaiselta. Eihän kahtatoista jääkiekkoilijaakaan voi päästää kaukaloon ilman kolmea tuomaria.

Kun käsitellään kysymyksiä kielletyistä alueista, ei voi väheksyä kilpailun järjestäjien vastuuta. Ratasuunnittelulla, kiellettyjen alueiden selkeällä merkitsemällä ja valvonnalla voidaan estää rikkomukset ja jos kielletyllä alueella juosseet kilpailijat järjestelmällisesti hylättäisiin vähintäänkin tilanteissa, joissa siitä olisi ajallista hyötyä, ei rangaistuksen pelossa kukaan enää harkitsisikaan kielletylle alueelle astumista. Mutta niin kauan kuin säännöt paperilla ja käytännössä ovat erilaiset jätetään turhan paljon päätösvaltaa urheilijoille itselleen.


Ei kommentteja    ::    Kommentoi