sprinttisuunnistaja

Tuomo Mäkelä

Seuraa minua Twitterissä: @tuomomakela
Alkusivu - Harjoittelu - Jutut - Keskustelu - Linkit

SM-kilpailuja odotellessa

[ mäksä :: 20.5.2004 ]

Kaksi viikonloppua, kaksi SM-kilpailua ja kaksi kertaa kahdenkymmenen sakkiin. Vaikkei minulla virallisia sijoitustavoitteita olekaan, niin suoritustavoitteiden täyttäminen johtanee edellä mainitun kaltaisiin sijoituksiin. Seuraavan kerran suostun puhumaan sijoituksista vasta kilpailujen jälkeen.

22.5.

Kaksi tuntia jaksaisin, mutta kun mennään pitkälle kolmatta, voivat voimat käydä vähiin. Tämä perusongelma vaivaa onneksi muitakin. Moni on tiedostanut ongelman jo ennen ilmoittautumisajan umpeutumista ja moni tulee toteamaan realiteetit kilpailun kuluessa. Oma tavoitteeni on jaksaa juosta kilpailu läpi ilman suurempia virheitä ja ilman hiipumista lopussa.

Suunnistuspuolen olen laskeskellut hoituvan todellisten taitosuunnistajien avustuksella, joten fyysinen jaksaminen on huolestuttanut minua enemmän. Tosin tässäkin kohtaa suurimman osan valinnoista tekevät ne letkojen kärjessä viilettävät maajoukkueratsut. He määräävät vauhdin ja reitinvalinnat. Ei letkoista voi pudottautua, eikä pitkillä väleillä kannata lähteä sooloilemaan omille reitinvalinnoille. Täytyy vain toivoa, että omille perhosille seuloontuu kovatasoista matkaseuraa.

30.5.

Viime vuoden SM-sprintti oli osaltani ensimmäinen nykymuotoinen sprinttisuunnistusotatus. Olen miettinyt tämän vuotista kilpailutaktiikkaani sen pohjalta.

Tavoitteet ovat luonnollisesti finaalissa ja karsinnassa ainoa tavoite on selviytyä finaaliin. Minun ongelmani on elimistön huono happojen poistokyky, joten jos vedän karsinnan täysillä, ei finaalissa karsinnan vauhdista tarvitse haaveilla. Aion vetää karsinnan pintakaasulla eli kovaa, mutta ilman ylimääräistä puristusta. Uskon, että vauhti riittää finaalipaikkaan, mutta jos toiseksi viimeisellä tulee 15 sekunnin koukku, taktiikan toimivuutta voi päästä analysoimaan B-finaalin lähtöpaikalle.

A-finaalissa tavoitteenani olisi tehdä puhdas suunnistussuoritus. Vaikka sprintissä juoksuvauhti näytteleekin keskeistä roolia, ei sen saa antaa sokaista yrittämään ihmeitä. Kun rastilta lähdettäessä on malttia riittävästi, voi hyvillä reitinvalinnoilla ja niiden sujuvilla toteutuksilla voittaa sekunteja. Joillain rasteilla voi rastinotossakin hieman hidastaa, sillä sekunnin, kahden tasoitus jarrutellessa on parempi vaihtoehto kuin kymmenen sekunnin tasoitus pummatessa. Toivottavasti juoksu finaalissa kulkee, sillä silloin on henkisesti helpompaa antaa suunnistukselle sen tarvitsemat sekunnit.


Ei kommentteja    ::    Kommentoi