sprinttisuunnistaja

Tuomo Mäkelä

Seuraa minua Twitterissä: @tuomomakela
Alkusivu - Harjoittelu - Jutut - Keskustelu - Linkit

2004 versus 2003, osa 1

[ mäksä :: 1.11.2004 ]

Kauden päätteeksi on jälleen aiheellista kysyä itseltä, kuinka hyvin kausi todellisuudessa sujui. Tulosten heittelehtiessä startista toiseen on usein vaikeaa löytää hyvää tapaa mitata omaa onnistumista kauden aikavälillä. Kenties yhtä oikeaa tapaa mitata onnistumistaan ei ole olemassakaan, mutta vertaamalla tuloksia edellisvuotisiin, löytyy vähintääkin perspektiiviä tarkastelun pohjaksi. Hakiessani vielä etäisyyttä Smålandskavlenin tapahtumiin tyydyn spekuloimaan pelkästään henkilökohtaisia kilpailuja. Ollaanko sitä kovempia jätkiä kuin ennen?

Totuuksia rankikaavalla

Rankihan tietysti kertoo totuuden omalla kielellään. Viime vuoden rankisija oli 75, nyt online-rankissa on nimen edellä luku 65. Kymmenen sijaa nousua. Ehkä toivoin parempaa. Toisaalta tänä vuonna ei viiteen parhaaseen kilpailuun mahtunut yhtään onnenkantamoista.

Viiden parhaan kilpailun vertaaminen ei kuitenkaan liene paras mahdollinen tapa mitata onnistumista, koska silloin jätetään huomioimatta ne 19 muuta kansallista kilpailua, jotka kauden aikana juoksin. Rankipisteiden keskiarvo pysyi ennallaan, mutta se painottaa liikaa epäonnistumisia. Hyväksyttyjen kilpailujen mediaani puolestaan nousi yli 3 pistettä, mikä kertoo omalta osaltaan varmuustason noususta. Tasaisuuden löytäminen suorituksiin oli yksi kauden tavoitteista, mikä tekee parannuksesta arvokkaamman. Selvän mediaanin parannuksen taustalla on se, että tänä vuonna sain 11 kilpailusta yli 80 pistettä, kun vastaava luku vuotta aiemmin oli vain 6.

Rankipisteiden pyöritteleminen on yksinkertainen tapa muodostaa helposti ymmärrettäviä vertailuarvoja kausien välille, mutta ilman kunnollista analyysia on rankipisteiden avulla helppo johtaa ajattelua harhaan. Esimerkiksi viiden parhaan kilpailun pistekeskiarvo laski viime vuodesta 1,21 pistettä, vaikka rankisijoitus nousi kymmenen pykälää. Asiat tässäkin tapauksessa näyttävät siltä, miten niitä haluaa katsoa. Itse uskon, että sijoituksen vertaaminen on periaatteena luotettavampi tapa mitata menestystä.

Virhemäärät laskivat

Virhemäärien vertaaminen kuvastaa varsin hyvin yhtä sivua suorituksista. Se ei huomioi fyysisen suorituskyvyn muutosta, eikä tehoa, jolla suorituksia on juostu, mutta se kertoo taito-ominaisuuksien tasosta ja kyvystä hyödyntää niitä. Virhekeskiarvo putosi viime vuodesta 41 sekunnista 29 sekuntiin kilometrillä. Muutos on merkittävä, mutta kertoo enemmänkin viime vuoden heikkoudesta kuin tämän vuoden erinomaisuudesta. Merkittävä tekijä muutoksessa oli se, että kilpailut, joissa tein yli 40?/km virhettä putosivat 52 %:sta 23 %:iin. Toisaalta kilpailut, joissa virhettä tuli alle 20?/km lisääntyivät vain neljällä prosenttiyksiköllä 42 %:iin.

Monet vetävät viivan onnistumisen ja epäonnistumisen väliin meriittien kautta. Minä en katsele asiaa näin mustavalkoisesti, koska haluan uskoa ajan oikeiden meriittien kirjaamisen odottavan vielä tulevaisuudessa. Pääsin joka tapauksessa jokaisessa SM-kilpailussa A-finaaliin, kun viime vuonna jäin normaalimatkalla karsintaan. Finaaleista ei puolestaan jälkipolville juuri kerrottavaa jäänyt, missä ei sinänsä ollut mitään uutta. SM-sprintin 32. sija oli paras henkilökohtainen miesten sarjan sijoitukseni SM-kilpailussa. Lisäksi meriittilistalta lienee syytä poimia FIN5:n 9. sija, mistä olen näin jälkikäteen varsin tyytyväinen.

Pelkkä viestimies

Todistelu omasta kehittymisestä saa riittää. Pinnallinen spekulointi omasta hyvyydestä tai huonoudesta on vain motivaatiolääkettä. Eihän pelkkien lopputulosten perusteella ole edes mahdollista vetää kovinkaan käytännönläheisiä päätelmiä, mutta suuria linjoja niistä voidaan nähdä.

Juoksin tänä vuonna 13 hyvää kilpailua 11 huonoa vastaan, viime vuonna luvut olivat noin 8 vastaan 11. Merkille pantavaa tarkasteltaessa huonoja kilpailuja keskenään on se, että viime vuonna epäonnistumiset johtuivat kahta lukuunottamatta silmittömästä koheltamisesta, kun taas tänä vuonna karkeasti ottaen noin puolet oli sen pirullisen yli-innon syytä ja puolet johtui heikosta fyysisestä vireestä.

Mielenkiintoinen yksityiskohta tarkasteltaessa kauden epäonnistumisia on, että niistä yhdessäkään ei kilpailumatka ollut väliltä 4,6-10,7 km, kun taas onnistuneista kilpailuista tähän haarukkaan osui yhdeksän kilpailua kolmestatoista. Mutkat suorien voidaan päätellä, että pikamatkalla ei kestä pää, riitä taito ja normaalimatkalla loppuvat jalat. Tunnin kisat toimivat.

Ei jumalauta. Voiko sitä enää selvemmin sanoa? Meikä on puhdasverinen viestimies.


Ei kommentteja    ::    Kommentoi