sprinttisuunnistaja

Tuomo Mäkelä

Seuraa minua Twitterissä: @tuomomakela
Alkusivu - Harjoittelu - Jutut - Keskustelu - Linkit

Tuhannen aamusykkeen jälkeen

[ mäksä :: 9.1.2005 ]

Olen pahoillani itselleni. Sorrun ylimainostettuihin tasalukuihin. Tekosyitä soittaa naamatutuille, pitää hauskaa ja juoda viinaa. Tai kirjoittaa kolumni.

Joskus vuonna yksi ja kaksituhatta aloin ottaa säännöllisesti aamusykkeitä ja ortostaasia. Ajattelin, että sitten kun minusta tulee vanha ja viisas, niin voin näiden lukujen avulla tietää täsmälleen kuinka rasittunut olen. Nyt kun olen ehkä vähän vanhempi ja toivottavasti myös viisaampi, olen tullut siihen tulokseen, että asia ei todellakaan ole näin.

Historian saatossa olen ottanut tuhat kertaa aamusykkeen. Seitsemän minuuttia kerta, keskimäärin. Yhteensä vajaat viisi päivää. Hukkaan?

Ei suinkaan. Sellainen ylimääräinen seitsemän minuuttia oikeutettua loikoilua aamusella on kuitenkin keskimääräistä mukavampaa hommaa. Ja on niistä aamusykkeistä ehkä jotain hyötyä ollut.

Aamusykkeet antavat osviittaa. Kivoja lukuja todistusaineistoksi valamiehistölle. Minulla normaali aamusyke on sellainen 40-42. Viisi yli normaalin on aika paljon. Kymmenen poikkeuksellinen.

Aamusykkeiden perusteella kovin reeni on alkuillasta pilkkuun hyvällä rytmillä. Eikä sitä rytmiä ylläpidetä missään tanssilattialla. Ja ylhäällä sykkeet ovat aina jos harjoittelee myöhään illalla. Tai jos nukkuu vieraassa paikassa. Leireillä kannattaa aamusykkeitä katsella ainoastaa siksi, että saisi vetää henkeä vähän pidempään. Ja sitten on satunnaisvaihtelua. Paljon. Joskus sykkeet ovat ylhäällä ihan vain kiusan vuoksi. Joskus taas tuntuu, ettei sydän lyö vaikka mitä treenaisi.

Ortti on taas oma maailmansa. Jos se on ylhäällä, niin silloin kannattaa huolestua enemmän. Mutta minulla se aika harvoin on hälyyttävästi ylhäällä. Minuutin jälkeen syke on jotain 50-70. Jos menee sen yli, niin ajatellaan lisää.

Mutta tärkeintä on tunne. Se miltä aamulla jalat tuntuu. Kuinka pirteä olo on. Väsyttääkö kroppaa. Onko poltetta lenkille. Kukaan ei voi sitä selittää. Se vain täytyy oppia tuntemaan. Ja se kertoo paljon enemmän kuin yksikään aamusyke.

Mutta oman tuntemuksen arvioinnissa ei voi olla koskaan liian hyvä. Minulla ei ainakaan ole vielä pelkoa. Aamusykkeet aina kertovat jotain. Mutta yleensä silloin kun on hämminkiä sen tuntee muutenkin. Viime torstaina herätessäni kolmen ja puolen tunnin reenipäivän jälkeen, totesin ensimmäiseksi, että on muuten lepopäivä. Aamusyke oli 47. Siitä tuli vahvistus.

Aina välillä tulee ristiriitaa. Silloin saa luvan kanssa spekuloida. Kelata mennyttä. Miltä tuntui eilen, edellispäivänä, mitä on tehty. Voiko olla rasittunut. Onko jotain muuta. Yhdestä ei suuresti kannata hämmentyä, mutta ainahan se päivätasolla vaikuttaa. Ei kannatta välttämättä juosta kovaa, jos ei kulje.

Edellinen luvan kanssa spekuloinnin suoritin kyseisen torstain jälkeisenä perjantaina. Aamusyke vieläkin 45. Mutta tuntui hyvältä. Sitten kun juoksukin kulki, niin annoin vain mennä.

Oman kropan kuuntelemista kannattaa opetella. Vain siten voi saada harjoitukset kohdilleen. Ärsykkeet parhaiten tarttumaan. Ja siitähän tässä hommassa on kyse. Kuka tahansa osaa kirjoittaa kovia treenijaksoja ohjelmaan.


Ei kommentteja    ::    Kommentoi