sprinttisuunnistaja

Tuomo Mäkelä

Seuraa minua Twitterissä: @tuomomakela
Alkusivu - Harjoittelu - Jutut - Keskustelu - Linkit

Kaukolämpö

[ mäksä :: 16.3.2005 ]

Kaukolämpö on hieno keksintö. Sähkötuotannossa syntyneellä lämpöenergialla lämmitetään vettä, joka johdetaan putkia pitkin lämpöpattereihin ja taas takaisin voimalaitokseen. Samasta polttoaineesta saadaan kaksinkertainen hyöty. Energiantuotannossa saavutetaan jopa 90 % hyötysuhde. Päästöt vähenevät. Ja maailma pelastuu. Mutta älkää olettako, että olen kiinnostunut.

Oikeastaan näin suunnistajana kaukolämpöä ei pitäisi suosia. Erinomaisen hyötysuhteen ansiosta se vähentää fossiilisten polttoaineiden käyttöä. Ja hidastaa kasvihuoneilmiötä. Talvet pysyvät Etelä-Suomessa tulevaisuudessakin lumisina. Suunnistustaitoa ei pääse hiomaan sulissa maastoissa. Lenkkejä joutuu juoksemaan pipo päässä.

Mutta vaikka kuinka toivoisimme, vaikka tekisimme minkälaisia tukikampanjoita kivihiilen puolesta, ilmastonmuutos tapahtuu kannaltamme liian hitaasti. Lumettomat talvet eivät ole historiaa huomenna, eivät ensi viikolla, eivät ensi vuonna, eivätkä vielä silloinkaan kun Audin ohjauspyörän takaa asia ei enää jaksa liiemmin kiinnostaa. Tai jos kiinnostaakin, niin sääennusteen muuttaminen Finnairin nettisivujen kautta kirpaisee vähemmän.

Kehityksen varmistamiseksi

Jokaista tavoitteellisesti harjoituspäiväkirjaansa täyttävää yhdistää tai ainakin pitäisi yhdistää kiinnostus siitä, miten harjoittelu on onnistunut. Kysymys on yksinkertainen. Siihen on helppo vastata jotain tyyliin ihan hyvin. Mutta kattavan vastauksen antaminen on vaikeaa. Ei siksi, että vastaus olisi niin laaja ja monitahoinen, että sen kertominen ymmärrettävästi olisi suuri haaste. Tai niin. Myös siksi. Mutta ennenkaikkea, koska on vaikeaa tietää, mikä vastaus oikeastaan on.

On helppoa tyytyä ihan hyvään. Liian helppoa. Järjestelmällisen epäjärjestelmällisesti lenkkivauhteja arvioitaessa pystyy vaivatta toteamaan harjoittelun kehittäneen. Mutta siitä ei ole kysymys. Ennemminkin kysymys kuuluu, kuinka paljon harjoittelu on kehittänyt. Ei myöskään riitä, että arviointia harjoittelun onnistumisesta tehdään yksin sen perusteella, mikä on ollut harjoittelun vaikutus kulloisiin painopistealueisiin. Seurantaa pitäisi tehdä myös niillä osa-alueilla, joiden kehittäminen ei ole ollut tavoitteena.

Luonnollisesti seurannan tehtävänä on saavuttaa se sama, minkä kokemus opettaa näkemään. Välttää harjoittelun suden kuopat. Varmistaa se, ettei missään ole astuttu harhaan. Auttaa näkemään missä mennään ja keskittämään harjoittelua oikeille osa-alueille. Toisaalta harjoittelun seuranta ja hyvä tieto harjoittelun onnistumisesta auttaa kehittämään harjoittelua myös tulevaisuudessa. Laaja valmennustietämys tavalla tai toisella hankittuna on perusedellytys, mutta se ei yksin riitä. Käytännön toteutuksen kautta tulee oppia näkemään ne tavat, jotka vievät tehokkaimmin itseä eteenpäin. Huipulle on päästy montaa reittiä, mutta jokaisen on löydettävä omansa.

Kestävyysjuoksun pyhä kolminaisuus

Eräs keskeisimmistä suunnistuksen indikaattoreista on juoksuvauhti tiellä. Sitä on suhteellisen helppo mitata ja seurata. Usein juoksuvauhti pelkistetään testijuoksuaikaan, mutta se kertoo vain yhden aspektin kokonaisuudesta. Tärkeämpää on olla perillä koko kestävyysjuoksun pyhästä kolminaisuudesta: kynnysvauhdeista ja maksimaalisesta suorituskyvystä. Ne ovat asioita joihin harjoittelun avulla vaikutetaan ja josta testijuoksuaikakin lopulta määrittyy.

Olen läpi talven juossut kontrollijuoksuja vauhtien seuraamiseksi. Ensin neljä puoli kilometriä peruskestävyysalueen yläosassa, sitten kolme kilometriä lähellä anaerobista kynnys ja loppuun puolitoista kilometriä täysillä. Ajatus on jossain määrin sama kuin mattotestissä, mutta nyt ei kiinnostus kohdistu kynnyssykkeiden määrittämiseen vaan pelkästään vauhteihin.

Ongelmana läpi vuoden tehtävässä seurannassa usein on olosuhteiden pitäminen identtisenä. Tärkeää olisi pystyä vertaamaan kaikkia aikoja ilman ylimääräistä spekulaatiota ulkoisten tekijöiden vaikutuksella. Ensinnäkin kun tehdään testiä, tärkeää on vakioida rasituksen taso testipäivänä. Olen pyrkinyt juoksemaan testit aina palautuneena. Kevyen päivän jälkeen. Viimeisessä testissä tingin periaattesta turhaan. Väsymys näkyy ensimmäisenä maksimaalisessa suorituskyvyssä.

Toinen ongelma on sää. Talvella on usein liukasta. Pakkasta reippaasti. Joutuu kaivamaan kerraston kaapista. Toisinaan tuulee kovaa. Helpoin ratkaisu olisi tietysti halli tai juoksumatto. Katto pään päällä ja seinät ympärillä vakioivat olosuhteet. Toisaalta hallin ehdoilla eläminen myös rajoittaa. Navakan tuulen ja kireimmän pakkasen pystyy Etelä-Suomessa eliminoimaan seuraamalla viiden vuorokauden sääennustetta. Teiden liukkauteen on apuna taas kaukolämpö.

Hyvällä hinta-laatu -suhteella

Kaukolämpö on välimallin ratkaisu. Kaukolämmön avulla ei luoda sulia suunnistusmaastoja. Sillä luodaan sulia lenkkipolkuja. Vielä kun kaukolämpöverkoston suunnitelijat olisivat aikoinaan olleet tehtävinsä tasalla, niin kaupungin hiekoitusmiehiltä hikipisarat vähenisivät puoleen. Pyöräteiden alle, riittävän lähelle pintaa.

Jossain sentään putki on vedetty oikein. Friisinniityllä kulkee puolentoista kilometrin mittainen lämpöputki. Päällä hiekkapohjainen pyörätie. Jos pakkanen ei ole kahdessakympissä tai jos lunta ei pyrytä reippaammin, pyörätie pysyy sulana. Etelä-Suomessa kaikille tutuilla loska- ja jääkeleillä se hipoo täydellistä. Sanoisin, että hinta-laatu -suhde on kohdillaan.

Tietysti huonojen kelien vähentämiseksi entisestään, olisivat kaukolämmön suunnittelijat aikoinaan voineet tinkiä erityksistä, jolloin putki sulattaisi lumet vieläkin nopeammin. Niin, tarkemmin ajateltuna, ehkä se ei kuitenkaan ole tarpeen. Mutta kysykää ihmeessä mielipidettäni uudestaan muutaman vuoden kuluttua. Asuminen soluasunnossa, jonka sisälämpötila vaihtelee suoraan ulkolämpötilan mukana, saattaa vaikuttaa mielipiteeseeni.

Kontrollijuoksujen tulokset tältä talvelta


Ei kommentteja    ::    Kommentoi