Tuomo Mäkelä

Menestyksen hetkellä

Heräsin sunnuntaiaamuna tekstiviestin merkkiääneen. Käänsin sängyssä kylkeä ja kurotin puhelimen maasta. Kello oli puoli seitsemän. Viesti tuli kotoa:

"Onnea, onnea ja vielä kerran onnea. Aivan uskomaton loppukiri."

Siis mitä!?

* * * *

Aiemmin samana yönä olin juossut Tiomilan pitkän yön. Koko juoksu oli yksi epäonnistumisten sarja. Viestin alku oli sujunut joukkueelta varsin hyvin. Pääsin maastoon kuudentenatoista.

Juoksu kulki, mutta yritystä oli liikaa yölle. En löytänyt oikeaa suunnistusrytmiä. En keskittynyt riittävästi sujuvuuteen väleillä, enkä malttanut jarruttaa rasteille. Kolmimiehinen letka kasvoi alkumatkasta vähitellen. Kuitenkaan hyvää vetojuhtaa ei letkaan löytynyt. Edettiin madellen ja silti tehtiin virheitä. Ensimmäinen oikea suunnistaja saatiin letkaan rastilla yksitoista. Hän oli Tobias Noborn.

Pari rastia myöhemmin Noborn teki virheen ja pääsin edellä rastille. Otin pitkälle välillä Mutkan selän. Juoksimme välin alun ihan kelvollista vauhtia, eikä kukaan rynninyt ohi. Puolessa välissä rastiväliä tiellä näin reilun sadan metrin päässä edessä valoja. Sen oli pakko olla Noborn. Ei per...

Juoksin Mutkan ja Liuhan perässä selkiä kiinni. Pitkän välin loppupuolella hakkuuaukolla alkumatkasta pyöräyttämäni nilkka alkoi häiritä. Se ei sattunut juostessa, mutta nilkka jalan alla jotenkin löysältä ja huteralta. En uskaltanut vetää aivan täysillä. Pelkäsin, että se pyörähtäisi uudelleen. Toisaalta, en voinut päästää Mutkaa ja Liuhaa karkuun. Lisäsin hakkuuaukon lopussa loivaa laskuun vauhtia. Vain muutama askel ja pelkoni toteutui. Nilkka pyörähti uudelleen.

Fröjdö juoksi ohitseni ottaessani muutaman kävelyaskeleen. Yritin lähteä nopeasti juoksemaan. En antanut pienen kivun haitata, mutta jalka ei tuntunut tukevalta. Sain Fröjdöä hieman kiinni, mutta lopulta kadotin selän.

Pari rastia ennen maalia kuulin kuuluttajan hehkuttavan Orionia vaihtoon. Vitutti.

Juoksun jälkeen ei ollut häävi fiilis. Lihaksia särki. Nilkka oli kipeä. Käsiä palelsi. Väsytti. Jäin pitkällä yöllä vajaa yhdeksän minuuttia kärkeen ja pudotin kymmenen sijaa. Vaihdoin sijalla 26.

Elovaara ja Laakkio juoksivat hyvin. Vaihdoimme seitsemänneltä osuudelta 22.:na. Ajattelin mennä hetkeksi nukkumaan telttaan. Matti oli lähdössä hakemaan Maxia majapaikasta. Päätin lähteä mukaan ja mennä kämpille nukkumaan. Viesti ei jaksanut kiinnostaa.

* * * *

Makasin sängyssä selälläni ja katsoin kattoon. Mitä viimeisillä osuuksilla oli oikein tapahtunut? Olisiko viestissä tapahtunut jotain dramaattisia käänteitä? Vai oliko saamani tekstiviesti pelkkää ylireagointia? Muistelin, että seitsemännen osuuden jälkeen kymmenenteen sijaan oli matkaa lähes kymmenen minuuttia. Sellaisen eron saavuttaminen tuntui epärealistiselta. Kahdenkymmenen joukkoon olivat mahdollisuudet hyvät. Viestissä mainittu "uskomaton loppukiri" viittasi siihen, että Max ainakin oli nostanut useampia sijoja ankkuriosuudella.

En halunut soittaa kilpailukeskukseen, koska häpesin epäurheilijamaista tekoani lähteä Tiomilan keskuksesta kesken viestin nukkumaan. Päätin lähettää tekstiviestin kotiin:

"Mä tulin seiskaosuuden jälkeen kämpille nukkumaan. Mones me oikein oltiin?"

Odotin vastaukseksi tekstiviestiä, mutta hetken kuluttua puhelin soi. Soittaja oli Matti. Olimme kuulemma olleet yhdeksänsiä. Pitäisi jossain vaiheessa lähteä palkintojen jakoon.

En kysellyt tarkemmin viestin kulusta. Yhdeksäs sija tuntui uskomattomalta, mutta olo oli kuitenkin mitäänsanomaton. Väsytti. Yritin nukkua, mutta en saanut enää unta.

Ei kommentteja    ::    Kommentoi