sprinttisuunnistaja

Tuomo Mäkelä

Seuraa minua Twitterissä: @tuomomakela
Alkusivu - Harjoittelu - Jutut - Keskustelu - Linkit

SM-yö väliin

[ mäksä :: 20.9.2006 11:00 ]   
Jätän SM-yön tosiaan väliin. Ei oikein kiinnosta. Tavallaan urheiluun on poltetta, kun ei pitkään aikaan ole tullut tehtyä mitään. Eilen tuntui mukavalta juoksennella puolitoista tuntia. Jopa kulki. Mutta ei se kunto kuitenkaan ole sellainen, mitä se voisi olla. Ei tunnu mielekkäältä juosta kilpailuja puolikuntoisena. Silloin siinä olisi järkeä, jos tavoitteena olisi vielä päästä kuntoon, mutta sellaista suunnitelmaa ei ole olemassa. Pitäisi ruuvata tavoitteita alaspäin tai unohtaa sellaiset. Ajattelin, että on helpointa vain antaa olla. Voin käydä nauttimassa suunnistamisesta muutenkin.
<< Kausi ohi
Hauskaa ja vähän tyhmää >>