sprinttisuunnistaja

Tuomo Mäkelä

Seuraa minua Twitterissä: @tuomomakela
Alkusivu - Harjoittelu - Jutut - Keskustelu - Linkit

Epätietoisena kunnosta

[ mäksä :: 10.3.2007 19:48 ]   
Käsillä on taatusti elämäni ensimmäinen maaliskuu, jona sääennusteiden plusmerkinnät kohtaavat epätoivoisen katseeni. Jos päätökset tehtäisiin pudottamalla lipuke uurnaan, äänestäisin hiihtokelien puolesta. On myönnettävä, että harvoin sitä herää hiihtokauteen maaliskuussa, kun talven pakkaspäivät on jo tylysti kulutettu kalenterista. Ehkä hiihtää olisi voinut aiemminkin, mutta toisaalta eihän tuotantotalouden opiskelijalta voi vaatia, että hän osaisi järjestää henkilökohtaisen logistiikkansa siten, että saisi suksensa sinne, missä niitä tarvitsee. Vaiva jalassa tuntuisi taas olevan enemmän polvessa. Yllättävän hyvin se on kestänyt juoksuharjoittelua. Mutta ei näillä määrillä kannata hirveästi lähteä huutelemaan. Uskoisin, että Spring Cupissa jalka on jo kunnossa. Miehen puolesta en lupaa mitään.
<< Sisäreiden ehdoilla
Vire alkaa löytyä >>