sprinttisuunnistaja

Tuomo Mäkelä

Seuraa minua Twitterissä: @tuomomakela
Alkusivu - Harjoittelu - Jutut - Keskustelu - Linkit

Kauden päätösristeily 2 / 3

[ mäksä :: 29.10.2007 22:04 ]   
Smålandskavlen osoitti, että numerot ovat vaikeita. Kuusi viivaa yhdeltä rastilta on liikaa, jotta osaisi valita oikean. Katsoin perhosilla jo valmiiksi, mihin suuntaan piti lähteä. Lakasen Jonne lähti sinne, minne olin suunnitellutkin ja Ulf Trong käänsi päinvastaiseen suuntaan. Naureskelin, että tämähän sujui kuin rasvattu. Sitten koodi ei täsmännyt ja jouduin myöntämään, että olin ottanut väärän lenkin ja juossut puoli kilometriä väärään suuntaan. Tämän jälkeen oli itsensä kanssa kokoamista. Roiskin ja tein pari virhettä lisää. Perhosten jälkeen löytyi muutakin porukkaa ja motivaatio kasvoi jälleen. Lopussa pääsin juoksemaan Sören Bobachin (18v) kanssa. Muistin, että Bobach voitti Spring Cupin viestissä kirissä Omelchenkon ja Davidovin, joten vähän jännitti miten käy, mutta lopulta kun hyökkäsin ennen kolmanneksi viimeistä, Bobach päästi helposti edelle. Johto kesti loppumatkan, vaikka loppusuoralla peli tiukaksi menikin. Jäin osuusajoissa 12 minuuttia Lakaselle, josta yli kymmenen minuuttia jäin perhosilla, jotka olivat yhteensä 2,5 kilometriä. Ehkä ajasta puolet pystyy laittamaan numerovirheen piikkiin, mutta tulihan siinä turoiltuakin. Lopputuloksissa olimme 28. Kisasivut
<< 25mannasta hylsy
Marraskuu >>