Tavoitteet hakusessa
[ mäksä :: 22.6.2008 22:04 ]
Viime päivinä meno lenkillä on maittanut. Ei ihme, sillä kunto taitaa olla nyt parempi kuin koko keväänä. Näin asiaa en suunnitellut, mutta näin asia vain on. Mieluummin olisin ollut kunnossa toukokuussa, kun viikonloput täyttyivät katsastuksista ja SM-kilpailuista. Nyt kalenteri on tyhjä. Seuraava tärkeä kilpailu on kahden ja puolen kuukauden kuluttua juostava SM-pitkä. Aloitin paremman suunnitelman puutteessa torstaina harjoittelun syksyn SM-kilpailuja varten. Aika tavoitteisiin vain tuntuu tuhottoman pitkältä. Olenkin yrittänyt jo hyvän aikaa keksiä itselleni sopivaa välitavoitetta. Koska suunnistuspuolelta tavoitetta ei tunnu löytyvän, olen harkinnut tavoitteen asettamista johonkin juoksukisaan. Ongelmana tässä kuitenkin on se, että totinen juoksutavoite vaatisi minulta erilaista harjoittelua kuin päätavoitteeni SM-pitkä, jonka eteen minun tulisi tehdä runsaasti harjoituksia maastossa. Koska en ole osannut päättää, miten lopulta kesää kannattaisi ohjelmoida, laitoin sivustolle pystyyn neuvoa-antavan kansanäänestyksen. Viisaammat lukijat ohjeistakoot, mikä nyt olisi järkevää.