sprinttisuunnistaja

Tuomo Mäkelä

Seuraa minua Twitterissä: @tuomomakela
Alkusivu - Harjoittelu - Jutut - Keskustelu - Linkit

Kelpo harjoitusviikko marraskuun alkuun

[ mäksä :: 8.11.2009 21:49 ]   
Marraskuun ensimmäinen viikko ja harjoituspäiväkirjassa lukee melkein kymmenen tuntia. Enpä olisi arvannut, että näin paljon innostuisin. Toisaalta tunnit tulivat melko huomaamatta: kolmena päivänä yhteistreeniä, kolme voimaharjoitusta ja sunnuntaina pitkä lenkki. Jos näin jaksaisi marraskuun, niin sitten voisi miettiä, jos alkaisi harjoitella oikeasti. Tänään tein pitkän lenkin maastossa viivasuunnistuksena. Menin rauhassa, mutta sujuvuus oli silti hukassa, eikä sitä helpottanut se, etten tahtonut saada 1:15000 kartasta vauhdissa selvää. Harjoitus tuntui vaativalta, mutta jaksoin koko matkan keskittyä, joten autolla vedin rastin kehittävien harjoitusten kirjaan.
<< Yösuunnistuskausi avattu
Sikainfluenssaa odotellessa >>