sprinttisuunnistaja

Tuomo Mäkelä

Seuraa minua Twitterissä: @tuomomakela
Alkusivu - Harjoittelu - Jutut - Keskustelu - Linkit

Aina on hiottavaa

[ mäksä :: 14.5.2010 16:35 ]   
Päivä on taas kaikkea ehditty pureksia tai melkein jo kaksi. Mun tekniikassa on puutteita, sen myönnän. Ensinnäkin, kun kisoissa annetaan se pitkä väli, mikä nyt yleensä annetaan, ja homman saa reilusti eteen eli ehtii lukea kaikki loput välit valmiiksi, niin sen jälkeen alan laiminlyödä suunnistusta. En jaksa enää lukea mikrovalintoja, en edes ajatella valintoja loppuun asti. Kaikki on olevinaan selvää, vaikkei ole sinnepäinkään. Hapoillakin lienee osansa asiaan. Mut hyvä, että 40-sekuntinen tuli keskiviikkona. SM-kisoissa ei sellaisia saa enää tulla. Toiseksi, ehkä ajoittain pitäisi uskaltaa hyökätä kovemmin rasteille, vaikka ne eivät paistaisikaan. Välillä vähän emmin, menetän sekunnin tai puoli ja sitten samalla missaan kaikki lähtökulmien vilkuilut. Kolmanneksi, kartanluku ei ole riittävän sujuvaa. Kun luetaan välejä eteenpäin ja luetaan sitä missä ollaan, niin liikaa menee aikaa siihen, että etsitään oikeaa paikkaa kartasta. Mut oikeasti, tässä on viikko ja päivä kisoihin. Voiko tässä mitään enää oppia? Tuskin. Korvien välistä kaikki on kiinni. Sinne pitää saada oikea lataus, niin kaikki saa räjähtää. Ja jalat kevyiksi. Eilen kävin SM-erikoispitkän naapurimaastossa. Oli kyllä sellaista maaston ja kulun puolesta, että en aio sitä kisa miettiä ennen kuin sprintti on ohi. Kaikki ne, jotka pystyvät vetämään viikonlopun molemmat kisat hyvin, niin meikän respekti on taattu. Mutta ennen kuin suunnistuksen SM-kisat odottaa, olisivat ohjelmassa SM-maastot ja neljä kilometriä. Mitä pahemmalta tuntuu sitä tyytyväisempi olen.
<< Lähes 40 sekunnin virhe
SM-maastot >>