sprinttisuunnistaja

Tuomo Mäkelä

Seuraa minua Twitterissä: @tuomomakela
Alkusivu - Harjoittelu - Jutut - Keskustelu - Linkit

Pattitilanne

[ mäksä :: 12.6.2010 10:41 ]   
Olen miettinyt, jos rakentaisin itselleni harjoitusmotivaatioindikaattorin. Parametrejä olisi kaksi: harjoituspäiväkirjan ja nettisivujen päivitystiheys. Tällä hetkellä indikaattori ei varsinaisesti olisi huipussaan. Syy Jukolan maastovalintojen lisäksi on koivessa ja kulussa. Akillesjänne on vähän kipeä, eikä juoksu ole kulkenut kertaakaan sitten Italian. Pystyn kyllä juoksemaan. Sopivassa mittakaavassa toteutettuna vammautumisaste pysyy vakiona. Viimeisen viikon aikana jalka on tainnut jopa hieman parantua. Mutta en pysty tekemään esimerkiksi loikkia tai lyhyitä vetoja, joiden avulla uskoisin saavaani juoksuun irtonaisuuden ja terävyyden, mikä siitä on tyystin kadoksissa. Hyvään ei ole pitkä matka, mutta pattitilanteesta on vaikea edetä. Ellei ihmeitä tapahdu, Jukolasta on tulossa puolustustaistelu. Omalla ruudulla osavoitot ovat epätodennäköisiä - kysymys on vain tappioiden minimoinnista. Urheileminen tappioiden rajaamiseksi ei ole järin mieltäylentävää eikä kiinnostavaa. Kun Jukola on ohi, lepään jalan kuntoon ja alan harjoitella ollakseni jossain hyvä.
<< Ei kulje juoksu eikä suunnistus
Usmi >>