sprinttisuunnistaja

Tuomo Mäkelä

Seuraa minua Twitterissä: @tuomomakela
Alkusivu - Harjoittelu - Jutut - Keskustelu - Linkit

Joko II

[ mäksä :: 6.2.2011 22:03 ]   
Vasta nyt tuli hetki, jona löysin motivaation harjoituspäiväkirjan päivittämiseen. Sitten viimeisen päivityksen on taas usko meinannut loppua kaikkeen. Sain jalkapohjan kipeäksi. Kaksi päivää jaksoin odottaa. Pessimistisyyteni huipentumana kävin kolmantana lääkärillä, joka kertoi sen menevän ohi. Ja antoi luvan toimia kivun mukaan. Neljäntenä juoksin. 18 kilometriä kovaa Ikaalisten lumisia metsäautoteitä. 20 muun jampana kanssa. Juoksin matkan yksin, mutta se hetki viivan takana, kahdenkymmenen muun miehen rinnalla, palautti taas hieman uskoani kestävyysurheiluun. Vielä kun olisin voinut vaikuttaa päivän tulostasoon. Mutta kontribuutioni oli käytännön nolla. Ei minusta ollut mihinkään. Yritin vetää rauhassa, mutta en tiedä, oliko se sitä kuitenkaan. Väsyinkin lopussa. Ehkä sulalla se ei olisi paljastunut. Juoksun jälkeen olin rikki. Luonnollisesti. Joka lihakseen sattui. Tänään hiihtelin hiljaa. Ja syke pysyi alhaalla. Tuntuu hölmöltä, mutta koin sen kaiken älyttömän positiivisena asiana.
<< Joko
3.15:sta tuolta puolen >>