sprinttisuunnistaja

Tuomo Mäkelä

Seuraa minua Twitterissä: @tuomomakela
Alkusivu - Harjoittelu - Jutut - Keskustelu - Linkit

A-sarjaan

[ mäksä :: 18.4.2012 23:29 ]   
Sveitsin leirin jälkimainingeissa pohkeet ovat olleet aikamoisessa klimpissä. Sprinttijuoksu kovilla alustoilla kevyillä kengillä ottaa siihen osastoon kaikkein koviten. Pidin kaksi päivää lähes täyttä juoksulepoa ennen kuin tänään uskaltauduin Ankkurirastien koejuoksuihin. Ihan mukavalta pitkän matkan suunnistukselta se tuntui. Kyseessä oli kevään kolmas suunnistustreeni ja ensimmäinen kunnon suunnistustreeni suomalaismaastossa. Silja-rastien kenraali. Ilmoittauduin A-sarjaan. Ehkä jonkun mielestä tyhmää, mutta totesin, että omalla harjoituspohjalla ei ole katsastusmielessä varsinaisesti mitään näytettävää metsäsuunnistuksessa. A-sarjassa epäilen itseltäni löytyvän kanttia ottaa herkemmin vauhdista napsuja pois, jos (ja kun) suunnistus ei aivan sujukaan. Ehkä oikeita metsäkisojakin on edessä, mutta parempi vielä suunnistaa niitä kohti harjoitusmielellä. Toisaalta suunnistus tänään sujui oikeastaan kuten aina. Ei kai se tutussa maastotyypissä pahemmin harjoitusta vaadi päästä vanhalle osaamistasolle. Sen sijaan, jos maastoaskeleen haluaisi saada hyvään tikkiin, vaatisi se aika paljon metsäjuoksua, sen verran pahalta kompuroivaa meno paikoin oli.
<< Sprinttiä Sveitsissä
Mä 2, Lasse Suonpää 0 >>