sprinttisuunnistaja

Tuomo Mäkelä

Seuraa minua Twitterissä: @tuomomakela
Alkusivu - Harjoittelu - Jutut - Keskustelu - Linkit

Nordic Tour kiukulla päätökseen

[ mäksä :: 9.9.2012 09:35 ]   
Nordic Tour saatiin päätökseen ja Vuokatinvaaran takaa-ajosta ei muodostunut itselle erityisen helppoa kisaa. Kisa-aamuna olo oli ensimmäistä kertaa kiertueella selvästi väsynyt, mutta kilpailun ensi kilometrillä meno tuntui pirteältä. Kuitenkin jo muutaman minuutin juoksun jälkeen toinen takareisi, joka oli jo aiemmin viikolla ollut hieman kireänä, alkoi vihoitella jokaisesta poikkeavasta liikkeestä. Möykkyisessä maastossa jalka muistutteli tiuhaan itsestään. Jos kyseessä olisi ollut treeni tai tavallinen henkilökohtainen, niin olisin kävellyt saman tien pois, mutta jos nyt joskus, niin tässä kisassa halusin tulla vaikka väkisin läpi. Pyrin säästelemään jalkaa, mikä tarkoitti, että kaikki vaikeakulkuiset kohdat menin erittäin varovasti ja pyrin juoksemaan kovempaa hyväkulkuisissa paikoissa. Varomisen takia otin varsin passiivisen otteen suunnistukseen ja yritin vain tulla muiden mukana. Matkan aikana letkaa kiitettävästi kasaantuikin, kun saimme edellä lähteneitä kiinni ja loppumatkasta aggressiivisella suunnistuksella hyvällä jalalla olisi ollut mahdollisuus nousta korkeallekin kokonaiskilpailussa. Nyt loppusijakseni muodostui 22., mikä oli neljä pykälää lähtösijaani paremmin eli huolimatta ongelmista ei takaa-ajo huonosti mennyt, päinvastoin. Kisan jälkeen en ole ottanyt ainuttakaan juoksuaskelta, enkä oleta niitä ainakaan pariin päivään ottavani. Toivottavasti kuitenkin pääsisin SM-viestiin juoksukuntoon. Nordic Tour
<< Kajaanista top 10 sijoitus
SM-viestissä 10. >>