sprinttisuunnistaja

Tuomo Mäkelä

Seuraa minua Twitterissä: @tuomomakela
Alkusivu - Harjoittelu - Jutut - Keskustelu - Linkit

Ei oikein tultu

[ mäksä :: 8.1.2013 12:00 ]   
Harvoin tulee sellaisia kisoja, joissa positiiviseksi yllätykseksi voi laskea sen, ettei ollutkaan kaikkein viimeisin. Toisaalta jos sellaisen kilpailun täytyy joskus tulla vastaan, niin välttämättä sen ei toivoisi olen maailmancupin sprinttikilpailun Uudessa-Seelannissa. Sellainen joka tapauksessa tuli. Olihan siinä paljon kaikkea, joista viimeisenä niittinä vastaan tuli kielletty aita, jota en reitinvalintaa tehdessäni lainkaan ottanut huomioon. Jälkikäteen saatoin todeta, että kumpikin reitinvalintavaihtoehdoista, joita puntaroin, oli sellaisia, joita ei ollut mahdollista totuetttaa. Otettuani vastaan kielletyn aidan, jouduin hieman kiertämään. Siinä jäin pari minuuttia. Se on tietysti yhteen sprinttikisaan aika paljon, mutta totuuden nimissä on sanottava, että kilpailu oli sellainen, että hyvälläkin suorituksella olisin ollut vain keskinkertainen. Karsinta oli pitkälti samanlainen. Siinä sijoituin hieman paremmin, mutta en voisi väittää suunnistuksen sujuneen. Se pyöri jaloissa ja kylkeen tein pari helppoa virhettä. Virheet vain olivat pienempiä kuin finaalissa. Seuraavaksi siirrymme Napieriin valmistautumaan kolmanteen maailmancupiin. Oceania World Cup
<< 31. maailmancupin avauksessa
WC3 - kuuma! >>