sprinttisuunnistaja

Tuomo Mäkelä

Seuraa minua Twitterissä: @tuomomakela
Alkusivu - Harjoittelu - Jutut - Keskustelu - Linkit

Setback

[ mäksä :: 7.2.2013 20:54 ]   
Eivät ole viime viikot menneet aivan lapaan. Kokonaisuudessaan viime kuunvaihteeseen tuli 15 päivää, joina tein korkeintaan kuntopiiriä. Nyt pari päivää olen urheillut ja toivon mukaan lisätakaiskuja ei ole tiedossa. On tässä vielä aikaa kevääseen ja kisoihin, mutta jos talven aikana suunnittelee kehittyvänsä urheilijana, niin omasta mielestä ehjä harjoittelu olisi tälle perusedellytys. Viikonlopuksi päätin lähteä seuran leirille Jämille. Lähtökohtaisesti ajattelin jättää leirin väliin, koska omasta mielestäni pystyn harjoittelemaan paremmin Turussa. Nyt kun kuitenkin joudun tekemään kevyttä harjoittelua saadakseni kroppaa palautumaan sairastelusta, niin sitä voi tehdä missä tahansa.
<< Matkustusverojen suorittamista
Neljäs kerta toden sanoo >>