sprinttisuunnistaja

Tuomo Mäkelä

Seuraa minua Twitterissä: @tuomomakela
Alkusivu - Harjoittelu - Jutut - Keskustelu - Linkit

SM-maastot

[ mäksä :: 12.5.2013 22:40 ]   
Alkuviikon manauksesta huolimatta, en ole siirtynyt Jukola-projektiin vielä. Sprinttiprojektin tiimoilta katsoin viisaimmaksi jättää viikon multikliimaksin, Huippuliigan väliin ja kävin katsastamassa koneen maksimikierrokset SM-maastojen lyhyellä matkalla. Sikäli onnistunut valinta, että nyt voin kiikkustuolissa viitata itseeni myös yleisen sarjan yleisurheilun SM-mitalistina. Tästä kiitos kuuluu myös joukkuetovereilleni, joskin olen varsin tyytyväinen myös omaan panokseeni, jolla irtosi 16. sija. Juoksin 4 km nousujohteisesti ja hyydyin vasta lopun tasaisella. Tosin liikkuvaa kuvaa YLE:n Areenasta katsottuani sanoisin, ettei juoksu missään vaiheessa erityisen sulavalta ja taloudelliselta näyttänyt. SM-maastojen tulokset

PS. Huippuliiga-finaalin osalta sanottavaa toki olisi paljonkin, mutta Muukkonen teki sen jo sen verran ansiokkaasti, että tyydyn suosittelemaan hänen blogikirjoitustaan
<< Tiomila + Tiomila-nuha
Mestari! >>