sprinttisuunnistaja

Tuomo Mäkelä

Seuraa minua Twitterissä: @tuomomakela
Alkusivu - Harjoittelu - Jutut - Keskustelu - Linkit

Yllättävän hyvä juoksu

[ mäksä :: 9.10.2005 00:00 ]   
Otettiin 25mannasta hylsy, mutta itsellä meni hyvin. Olin vitososuuden neljänneksi nopein. No, oli lyhyt hajonta ja mukavaa matkaseuraa, mutta juoksu oli silti vuoden parhaita. Koko ajan tulin sen minkä pääsin, eikä kuprua tullut kuin puoli minuuttia. Vielä kun olisi kunnossa. Alussa jalat olivat kevyet, mutta jo vartin kohdalla katselin kellosta, että kuinka pitkään vielä. Toisaalta vauhti ei välttämättä ollut paljon tavanomaista heikompaa, koska tuntui, että sain itsestäni erittäin paljon irti. Etukäteen en uskonut pystyväni tällaiseen suoritukseen, koska en ole harjoitellut aikoihin. Ehkä tässä on taas pienen mietinnän paikka. Kisasivut ja kartta.
<< Spekulointia isosti
Toinen FutisCupissa >>