[Tuomo Mäkelä - suunnistus]

päivitetty 16.5.2012

 

Uutiset

<< edellinen kuukausi seuraava kuukausi >>

Pelituntumaa divarista

29.8.2010 klo 21.04
Lauantaina kävin juoksemassa Huippuliigan divarissa. Tässä kunnossa ei ole varaa pummata edes siellä, vaikka ei sillä, että kisan olisin puhtaalla vedolla hoitanut. Olin tasan kolmella välillä kymmenen nopeimman joukossa ja näissä mukana olivat kaksi lopun juoksuväliä. Ei tarvitse olla mikään ruudinkeksijä tajutakseen, että kulkupuolen lisäksi pitäisi hieman laittaa paukkuja myös maastoaskeleen hiomiseen. Maastoaskelta ja tuntumaa 15000:een hioinkin tänään Somerolla. Priimaa oli, en osannut ja tuskin koskaan tulen oppimaankaan. Viikon päästä kisakausi jatkuu tavoitteena ryöstää A-finaalipaikka joltakulta, joka oikeasti haluaisi juosta sunnuntaina 13,9 kilometriä. Mutta sitä ennen täytyy käydä ottamassa väliaikaraportit Pääskyvuoresta. Ehkä raportit siitä tännekin. Viikonlopun kartat: eGames ja Iso-Valkee.

Tuloksia

22.8.2010 klo 12.05
Paikka: Pääskyvuoren pururata
Matka: 3 kierrosta, noin 5,625 km

      päiviä 
 pvm   jälj.  aika    min/km   
------------------------------
 6.8.   44    21.38    3.51
10.8.   40    20.51    3.42
21.8.   29    20.14    3.36

tavoite:
vk 37  n. 5   19.10    3.24
Pohkeet niin rikki, etten pystynyt tällä viikolla lisäämään juoksukilometrejä yhtään. Jatketaan harjoituksia.

Syksyn kisakausi avattu

15.8.2010 klo 18.42
Ja niin harjoituskausikin. Viikko sitten perjantaina juoksin ensimmäisen kovan harjoituksen sitten Jukolan. Juoksu tuntui todella huonolta, mutta epäilen vahvasti etten silti täysin pystynyt kokemaan samaa huonon kulun maksimaatiota, mitä urheilua harrastamattomat kokevat aina, kun erehdyksissään tulevat houkutelluksi lenkkipolulle. Tämä siksi, että lihaksisto on kuitenkin tottunut juoksemaan kovaa ja sillä saralla tuntui jopa olevan varaa. Joka tapauksessa, tein saman harjoituksen tiistaina ja vauhti parani 8"/km. Olettaisin, että vauhdista pitäisi enää ottaa 20"/km, jotta voisi realistisesti lähteä tavoittemaan sitä SM-viestin ykkösjoukkuepaikkaa, joka itse asiassa koki tänään pienimuotoisen kolauksen. Tässä on kartta, mikä nyt ei näytä hyvältä, mutta ei katastrofaalisen huonoltakaan. Mutta jos sanotaan, että tuolla viivalla tuli 10 minuuttia pataan Macolta, joka on myös jalkavammainen, eikä ihan Carl Waaler Kaasin tasoinen maailmantähti, niin ehkä hieman tekemistä vielä riittää. Siksipä taidan lähteä tästä vielä iltapyörälenkille, sillä eivät ne sekunnit lähde sohvalla makaamalla. Tai lähtevät, mutta sen aika ei ole vielä. Tulokset

Rekyylien säikyttämä

6.8.2010 klo 18.41
Niukan päivitystahdin ohella niukassa ovat olleet myös juoksupuolen treenit. Hyvin varovaisesti olen edennyt, kun aina välillä kaikenlaisia seuraavan aamun rekyyleitä joutuu akilleksen kanssa kokemaan. Harjoitellessa jalka ei ole sattunut moneen aikaan. Mutta eipä tässä niin hirveästi kiirettäkään ole jaksanut pitää. Jos harjoitella täytyy, niin ehkä enemmän ensi kauteen kuin kuluvaan. SM-viestiin kuitenkin yritän ykköseen. Siksi lähden aika tarkalleen nyt vetämään kovan juoksutreenin. Ensimmäisen sitten Jukolan viestin.